Sivut

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Suo siellä, vetelä täällä

Mullistavan vaalituloksen jälkeen Suomen poliittisella kartalla näyttää olevan menossa vielä mullistavammat hallitusneuvottelut. Suomen eduskunnan historian suurimman vaalivoiton kahmaissut Perussuomalaiset on ilmoittanut jättäytyvänsä hallituksen ulkopuolelle, sillä se ei vaalilupaustensa mukaisesti voinut hyväksyä euromaiden tukemista. Sen lisäksi vaalien häviäjiin kuuluva, vaikkakin vielä suurin puolue, Kokoomus on tunnustelemassa hallituspohjaa, joka olisi Kataisen ensifantasioiden perusteella varmasti poliittisen historian kummallisin. Mikäli Jyrki-boyn märkä fantasia toteutuisi, hallitus koostuisi Kokoomuksen lisäksi SDP:stä, Vihreistä, RKP:stä ja Kristillisdemoraateista, jotka kaikki ovat joko vaalien häviäjiä tai kannatuksensa ennallaan säilyttäneitä. Tästä on johdettavissa erittäin oikeutettu kysymys: Tapahtuuko Suomessa poliittista muutosta, johon kansa ilmaisi selkeän tahtonsa ja jota demokratiassa olisi tällaisen tuloksen jälkeen syytä odottaa?

SDP heräsi muutaman päivän viiveellä kritisoimaan Jyrki Kataisen yksinvaltaisia otteita hallitusneuvottelukutsujen jakamisessa ja Jutta Urpilainen ilmoitti närkästyneen oloisena, että SDP haluaa ilmoittaa oman näkemyksensä hallitusneuvotteluihin osallistuvista puolueista. Vaikka Katainen ja Kokoomus silmäkulmat kosteina juhlivat ensimmäistä kertaa olevansa Suomen suurin puolue, on hyvä muistaa, että Kokoomus oli vain vähiten kannatusta hävinnyt suuri puolue ja jäi suurimmaksi vain pienellä marginaalilla. Mikään ei oikeuta siis Kokoomusta sanelemaan hallitusneuvotteluiden kynnyskysymyksiä. Erkki Tuomioja muistutti, ettei ole itsestään selvää, etteikö hallitustunnustelija saattaisi vielä vaihtuakin. Tuomioja pesi YLE:n haastattelussa kätensä kuin Pilatus Perussuomalaisten ajamisesta oppositioon sanomalla, että se oli persujen oma ratkaisu. Kuitenkin SDP kampesi Perussuomalaiset tähän tilanteeseen tekemällä Kataisen kanssa lehmänkaupat, joissa Perussuomalaisille jätettiin vain huonoja vaihtoehtoja. SDP:llä olisi jossain määrin tukipakettiskeptisenä ollut mahdollisuus tehdä sopimus myös Perussuomalaisten kanssa, millä Kokoomukselle olisi kerrottu, että Suomi ei osallistu Portugalin tukemiseen. Kokoomus ja muut EU-uskovaiset kansanvallan pilkkaajat ovat antaneet ymmärtää, että politiikassa ja erityisesti tässä kysymyksessä ei ole vaihtoehtoja, vaan Portugalin ja muiden tuhlaajavaltioiden tukeminen on ikää kuin politiikasta riippumaton luonnonlaki. Jostain kumman syystä - jonka me kaikki jotenkin tiedostamme, mutta emme osaa sitä täysin kuvailla - Kokoomuksen kaltaisten EU:n perusideologian eli markkinaliberalismin kannattajien retoriikassa esiintyy muita poliittisia aatesuuntauksia enemmän väitteitä, joissa selkeistä poliittisista kysymyksistä tehdään vaihtoehdottomia luonnonvakioita. Sillä on jotain tekemistä suursijoittajien ja pankkiirien muodotaman eliitin maailmanvalloitusasenteen kanssa. Investointipankkiirillehan tavallisen kuolevaisen äänellä ja mielipiteellä ei ole mitään arvoa, koska se on "väärä".

Mitä Perussuomalaisten jääminen oppositioon sitten merkitsee ja mitä hyötyjä ja riskejä siihen liittyy?
Demokratian kannalta on tappio, että murskavoiton saanut puolue joutuu tai se pakotetaan jäämään yhden ulkopoliittisen asian vuoksi oppositioon. On kohtalon ivaa, että näinkin ainutkertaisen voiton saatuaan Perussuomalaiset joutuu vain Portugalin ja muiden tuhlaajamaiden vuoksi jäämään hallituksen ulkopuolelle, eikä se näin ollen pääse vaikuttamaan yhtä tehokkaasti ajamiinsa asioihin kotimaan politiikassa. Perussuomalaisten suussa nimi Portugali saattaa maistua kissan paskalta pitkän aikaa Jos velkakriisiä ei tällä hetkellä olisi ollut, niin Perussuomalaiset jakaisivat jo ministerisalkkuja sopiville henkilöille. Mikäli uudessa hallituksessa olisi työministerinä Anni Sinnemäki ja maahanmuuttoministerinä Astrid Thors, missä olisi muutos viime hallituksen politiikkaan? Minkä viestin se antaisi äänestäjille? Oppositioon jäämisessä on Perussuomalaisten kannalta positiivista se, että puolue säilytti suoraselkäisen maineensa, eikä myynyt periaatteitaan, vaikka Paavo Arhinmäki ehtikin jo heti vaalien jälkeen tulkita Timo Soinin puheista takinkäännön merkkejä. Jos Perussuomalaiset profiloituu eduskunnassa johdonmukaisena ja äänekkäänä oppositiopuolueena, kannatus voi säilyä tai jopa kasvaa ensi vaaleihin mennessä. Vaikka Vihreiden olo hallituksessa ei olisi demokratian kannalta suotavaa, suurempi haitta olisi Vihreiden jääminen oppositioon tappelemaan Perussuomalaisten kanssa: tämä vahvistaisi hallituspuolueiden asemaa, kun opposition linjat rakoilisivat monessa asiassa. Perussuomalaisten uusille kansanedustajille voi olla parempi, että he pääsevät ensin tutustumaan eduskunnan toimintaan rivikansanedustajina ilman ministerinsalkkuja ja kasvattamaan itselleen sopivat verkostot seuraavia vaaleja varten. Hallitusvastuu ei ainakaan pääse heti nakertamaan Perussuomalaisten suosiota. Toisaalta neljä vuotta vallan ytimen ulkopuolella on pitkä aika puolueelle, joka on äänestetty eduskuntaan tekemään muutosta. Suuri riski liittyy kannatuksen säilymiseen: tutkimustenkin perusteella valitettavan moni kansalainen ei osaa oikein erottaa hallitusta oppositiosta ja nimetä niihin kuuluvia puolueita oikein. Pahimmassa tapauksessa Perussuomalaisiin sitoutumattomat äänestäjät ajattelevat neljän vuoden kuluttua, että persuista ei ollutkaan mihinkään, koska eivät ole saaneet muutosta aikaan - siis siitä huolimatta, että persut ovat olleet vain oppositiossa. Hallituksen tekemät päätökset saattavat pahimmassa tapauksessa kaatua myös Perussuomalaisten syyksi ja kannatus saattaa romahtaa. Itse pidän todennäköisempänä sitä, että kannatus on neljän vuoen päästä nykyistä pienempi kuin suurempi. Minun on vaikea uskoa, että kansa antaisi Perussuomalaisille yhtä helposti toista mahdollisuutta näyttää kykynsä. Kaikki tulee riippumaan siitä, miten hyvin puolue onnistuu viestittämään kansalle oman vaihtoehtonsa hallituksen linjoihin. Vaatisi täydellisen oppositiopolitiikan onnistumisen, jotta Perussuomalaiset olisi suurin puolue vuoden 2015 vaaleissa. Oppositiopolitiikan onnistuminen esimerkiksi äänestyksissä tulee vaatimaan myös liittolaisten hakemista monen persun vihaamasta Keskustasta.

Perussuomalaiset joutuivat hyvästä vaalituloksesta huolimatta huonojen valintojen eteen, joista oli valittava se vähemmän paha. Hallituksessa, joka tukee konkurssikypsiä euromaita, olisi mennyt kasvot ja kansa olisi muistanut sen pitkään. Oppositiossa taas puolue ei pääse niin hyvin ajamaan sisäpoliittisia asioita kuten maahanmuuttopolitiikan muutosta tai tulonjakokysymyksiä. Saammeko muutosta ruotsin kielen ylikorostettuun asemaan tai maahanmuuttoon, jos RKP saa taas hääriä hallituksessa seuraavat neljä vuotta? Jos taas Vihreät ja RKP olisivat oppositiossa, niiden kanssa työskentely olisi yhtä vaikeaa. Toki on olemassa mahdollisuus, että Suomi joutuu takaamiensa lainojen maksumieheksi ja kansan eriarvoistuminen harppaa neljässä vuodessa yhä selvemmäksi, mikä olisi suomalaisille kansana ikävää, mutta lupaisi Perussuomalaisille kannatuksen nousua. Perussuomalaiset joutuvat epäisänmaallisesti toivomaan Suomelle seuraavan hallituksen toimikautena katastrofaalisia aikoja, jotta voisi saada rökälevoiton ensi vaaleissa. Teoriassa hallitus saattaisi kaatua kesken kauden, mikä avaisi uusia mahdollisuuksia. Veikkaampa, että Perussuomalaiset kansaa lähellä olevana puolueena joutuu seuraavien vuosien aikana toreilla selittelemään hallituksen puolesta, miksi mikään ei ole muuttunut sekä kantamaan kansalaisten vihaa. Kokoomus ja RKP eivät ruokajonomaailmoihin jalkaudu, elleivät TV-kamerat ole paikalla, eivätkä ne myöskään osaa tai halua perustella, mihin eliitti tarvitsee tuloeroja ja vähäosaisia. Perussuomalaisten kannatuksen kehityksen välietappina voimme pitää ensi vuoden kunnallisvaaleja. Se tulee antamaan viitteen siitä, mihin suuntaan ollaan menossa. Mikäli ensi vuoden presidentinvaaleissa ei olisi ehdolla Sauli Niinistöä ja Timo Soini olisi ehdokkaana, näkisimme varmasti kansan syvien rivien "koston" ja Soini äänestettäisiin presidentiksi. Toki Perussuomalaiset tarvitsee puheenjohtajaansa, joten valtaoikeuksista karsitun presidentin virassa elinvoimainen Timo Soini päätyisi ennenaikaisesti politiikan hautausmaalle, eikä se välttämättä olisi puolueelle eduksi.

Toivottavasti saamme seurata eduskunnasta maukkaita kyselytunteja ja täysistuntoja seuraavien neljän vuoden aikana. Perussuomalaisten selviäminen hallituksessa ei olisi ollut edes myrkynvihreästä näkökulmasta niin suuri kysymysmerkki, kuin mitä persujen tulevaisuus oppositiossa on minulle. En voi muuta kuin toivottaa äänekästä ja huomiota herättävää kautta 39 perussuomalaiselle kansanedustajalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti