Hyvin symbolisesti Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kannattaman liberalistisen politiikan pakkosyöttöä kuvasi se, kun tiedotusvälineet kertoivat IMF:n ranskalaisen pääjohtajan Dominique Strauss-Kahnin pakkosyöttäneen sukupuolielintään itseään puolta nuoremmalle hotellisiivoojalle New Yorkissa. Lehtien mukaan Strauss-Kahn pidätettiin New Yorkista Pariisiin lähdöstä olleesta koneesta ja hänen epäillään yrittäneen paeta paikalta, sillä hän oli jättänyt kiireessä puhelimensa hotelliin. Strauss-Kahnin sanottiin olleen paras ehdokas seuraaviin Ranskan presidentinvaaleihin. Ehkäpä se ehdokkuus kuivui nyt kokoon. Toki Strauss-Kahn on syytön, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi, mutta lopullisesta totuudesta huolimatta uutisen antama kuva uusliberalismin sanansaattaja IMF:n pääjohtajan suhtautumisesta tavalliseen ihmiseen on suurta symbolismia. Sosialistiksi tituleerattu poliitikko on toiminut ministerinä useissa Ranskan hallituksissa ja ilmeisesti hän on jossain vaiheessa tullut liberalismiuskoon, sillä ministerinä hän oli Wikipedian mukaan käynnistänyt laajan valtionyhtiöiden yksityistämisohjelman. Liberalismin tiellä oppimiskyky on ollut ilmeisen hyvä, koska hänet nimitettiin Yhdysvaltojen siunauksella IMF:n pääjohtajaksi vuonna 2007.
Yhdysvaltojen viime vuosikymmeninä aggressiivisesti maailmalle levittämän talouspolitiikan lähtökohtana pidetään niin sanotun Chicagon koulukunnan syntymistä 1950-luvulla ja sen keskeisimpänä vaikuttajana Nobel-palkittua taloustieteilijää Milton Friedmania. [ http://www.youtube.com/watch?v=RWsx1X8PV_A ]. Kanadalaisen toimittajan ja kansalaisaktivistin Naomi Kleinin mukaan Chicagon koulukunnan ja CIA:n yhteistyö Latinalaisen Amerikan ja Indonesian veristen vallankumousten ja diktaattorien valtaannousun taustavoimana oli valtava. Kirjassaan Tuhokapitalismin nousu Klein käy läpi laajan dokumenttiaineiston pohjalta CIA:n, Chicagon koulukunnan taloustieteilijöiden ja amerikkalaisten suuryritysten muodostamaa symbioottista voimaa mm. Chilen, Argentiinan, Brasilian, Bolivian ja Indonesian talouselämän mullistamiseksi diktaattoreita ja sotilasjunttia valtaan auttamalla. Näiden raadollisten ja kylmäveristen toimien seurauksena monen maan kukoistava talouselämä pilattiin ajamalla suuri osa kansasta köyhyyteen sekä tuhansia vasemmistolaisia ja talouspolitiikasta eri tavoin ajattelevia surmattiin tai vainottiin: mm. Chilessä tämä tapahtui saattamalla valtaan kenraali Augusto Pinochet ja Indonesiassa Suharto. Amerikkalaiset yritykset rahoittivat lahtauspartioiden muodostamista ja toimintaa toisinajattelijoiden likvidoimiseksi. Kaava CIA:n ja Chicagon koulukunnan taloustieteilijöiden juonittelussa oli joka maan kohdalla samantyyppinen. Samalla CIA tai amerikkalaiset yritykset rahoittivat epädemokraattisia poliittisia voimia, jotta nämä kaappaisivat vallan, Chicagosta lähetetiin friedmanilaisia taloustieteilijöitä luomaan maiden yliopistoihin "parempaa" taloustiedettä. Latinalaisen Amerikan maista houkuteltiin Chicagoon taloustieteitä opiskelemaan opiskelijoiden sukupolvi, joka sitten fanaattisesti levitti amerikkalaisten yritysten ja CIA:n mieleistä talousoppia kotimaassaan. Luonnollisesti vallankumousten yhteydessä CIA:n ja Chicagon koulukunnan aivopesemät diktaattorit nimittivät talousministereiksi Milton Friedmanin oppipoikia. Chicagon koulukunnan oppien sanotaan sittemmin levittäytyneen kriisien yhteydessä useisiin maihin mm. Thatcherin Englantiin, apartheidin jälkeiseen Etelä-Afrikkaan ja kylmän sodan jälkeiseen Puolaan uusliberalismin lähetyssaarnaajien kautta. Milton Friedmanin ja Chicagon koulukunnan mukaan tarvitaan shokkeja ja mullistuksia - kuten väkisin tehtyjä vallankumouksia - jotta ääriliberaalit talousopit saadaan käyttöön valtioissa; Friedmanin mukaan demokratia on siihen liian heppoinen väline.
Kauhistuttavaa on se välinpitämättömyys, jolla Milton Friedman ja hänen lähetyssaarnaajansa suhtautuivat satoihin tuhansiin poliittisten puhdistusten uhreina kuolleisiin ihmisiin, joiden verestä heidänkin kätensä ovat tahriintuneet. Nuo ihmiset kun kuolivat juuri sen vuoksi, että CIA ja chicagolaiset taloustieteilijät halusivat noista maista talouslaboratorion radikaaleille opeilleen, koska USA:ssa samanlainen vallankumouksen kautta oppien testaaminen oli mahdotonta ja vallankumouksen lietsomisesta omalla maalla olisi saattanut päätyä telkien taakse loppuelämäksi. Talouslaboratorio luotiin hinnalla millä hyvällä: saattamalla diktaattorit valtaan, jotka raivasivat poliittiset vastustajat tieltään kuolemanpartioilla ja antoivat "talousguruille" vapaat kädet luoda ihmemaa. Monessa maassa kansalaisten tukirakenteet romahtivat sosiaaliturvan leikkauksissa ja työttömyys räjähti käsiin laajoissa yksityistämisohjelmissa. Ainoa selitys minkä "talousgurut" antoivat oppiensa toimimattomuudelle oli se, että markkinat eivät vieläkään olleet tarpeeksi vapaat. Kunhan vain heidän oppejaan toteutettaisiin vielä tarmokkammin, niin ongelmat häviäisivät lopulta. Nämä talouspuoskarit sanoivat, että jos lääke ei toimi normaaliannostuksella, niin pitää ottaa yliannostus, Seurauksena oli kuitenkin myrkytyskuolema. Tavallisten kansalaisten ajautuminen äärimmäiseen köyhyyteen ja poliittiset lahtajaiset olivat Chicagon poikien mielestä seikka, joista heidän ei tarvinnut kantaa vastuuta ja joiden ei tarvinnut antaa häiritä markkinoiden vapauttamisen politiikkaa.
Vaikka Milton Friedman oli liberaali, häntä ei voinut pitää konservatiivina. Friedmanin mielestä asevelvollisuus oli orjuuttamisen muoto, huumepolitiikkaan ei kannattanut satsata varoja ja prostituutio piti laillistaa. Milton Friedmanin opit ovat kuitenkin edelleen arvostettuja arvokonservatiivien hallitsemassa USA:ssa. Kaksi pahaa yhdistyi viime vuosina USA:n edellisessä presidentissä G.W.Bushissa: friedmanilaiset talousopit ja ahdasmielisen konservatiivinen maailmankuva. Omalla maallaan Bush toteutti friedmanilaista shokkitiloja hyväksikäyttävää muutosoppia Katrina-myrskyn yhteydessä yksityistämällä New Orleansin koulut. Jatkaessaan Irakissa Chicagon koulukunnan shokkihoito-oppia ja markkinoiden uusjakoa Bush pystyi vieläpä oikeuttamaan kaikki toimensa uskonnollisen äärioikeiston tyyliin "Jumalalta saatuna tehtävänä". Jumalan valtuuttamana ei tarvinnut katua mitään, eikä G.W.Bush sitä totisesti tehnytkään. Irakin sodalla Bush palkitsi lähipiirinsä tilaamalla sotaan liittyviä tukipalveluja näiden omistamista ja hallinnoimista yrityksistä ilman kilpailutuksia. Mikäpä oli sotaa käydessä, kun joka sekunnista kilahti rahaa joko oman perheen tai lähipiirin kirstuun. Siinä missä kotimaa kauhisteli Irakin sodan hintaa amerikkalaisille veronmaksajille, Bush keskittyi pumppaamaan rahaa Irakista ystävilleen ja sukulaisilleen kaikin keinoin. Todellinen pähkinä ei Alan Greenspaninkään mielestä ollut vapauden levittäminen Irakiin, vaan öljyvarojen ja -sopimusten uudelleenjako. Näin Chicagon poikien opit saavat näytöksen myös 2000-luvulla.
Monet taloustieteilijät ovat ilmaisseet närkästyksensä Naomi Kleinin näkemyksiä ja niiden suosiota vastaan. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainenkin on sanonut Wikipedian mukaan: "Suuri yleisö ihastelee Naomi Kleinin kirjoja tietämättä, että hänen analyysinsä ovat virheellisiä. - - Taloustieteilijät eivät vaivaudu edes arvioimaan niitä". Kanniaisen kommentti kuvastaa taloustieteilijöiden ylimielisyyttä hyvin perustellun liberalismikritiikin edessä. Taloustiede ei mielestäni ole vapaa poliittisista suuntauksista ja väreistä, vaikka jotkut ovat yrittäneet tehdä siitä luonnontieteisiin verrattavaa eksaktia tiedettä. On erikoista, että tiedemiehet, joiden tehtävänä on palvella yhteiskuntaa ja käydä avointa keskustelua tieteen perusteista, kieltäytyvät kumoamasta Kleinin väitteitä julkisesti. On klassinen keino paeta epämiellyttävästä väittelystä leimaamalla toisen näkemykset niin vääriksi, ettei niitä tarvitse edes kommentoida. Tavalliselle tiedonjanoiselle maallikolle tuollainen kertoo vain pelkuruudesta ja asettaa epäilyn todellisten vasta-argumenttien puutteesta. Vaikka akateemisesti koulutetut haluavat omia ainoastaan tiedeyhteisölle oikeuden arvostella tieteellisten teorioiden perustoja, he eivät voi ohittaa historian tapahtumia. Epäonnistuneita teorioita voi puolustella Chicagon poikien tyyliin, että vika ei ole teoriassa vaan soveltajassa, mutta jos empiiristä näyttöä teorian toimivuudesta ei tule, kukaan ei niihin lopulta usko. Uusliberalismiksi nimetty talouspoliittinen suuntaus elää ja voi hyvin OECD:n, IMF:n ja EU:n kaltaisissa järjestöissä ja yrittää vaikuttaa voimakkaasti myös Suomeen, mikä on uhka maamme hyvinvointivaltiomallille ja sosiaaliturvalle. Tätä ei pidä ilman kritiikkiä niellä; saammehan nähdä sen tulokset Islannin tuhossa ja vuoden 2009 taantumassa. Chicagon poikien ääni tarjoaa IMF:n ja EU:n kautta Kreikan ja Portugalin lääkkeeksi laajoja yksityistämisiä ja valtion omaisuuden myyntiä. Sillä ei ole merkitystä, vajoaako tavallinen työläinen köyhyyteen, kunhan pankit pelastuvat. Kriitikot sanovat, että tukipaketit ovat vain kuolevan pitämistä hengissä, jotta verenhimoiset pankkiirit saavat pumpattua siitä omansa pois.
Yhdysvaltojen viime vuosikymmeninä aggressiivisesti maailmalle levittämän talouspolitiikan lähtökohtana pidetään niin sanotun Chicagon koulukunnan syntymistä 1950-luvulla ja sen keskeisimpänä vaikuttajana Nobel-palkittua taloustieteilijää Milton Friedmania. [ http://www.youtube.com/watch?v=RWsx1X8PV_A ]. Kanadalaisen toimittajan ja kansalaisaktivistin Naomi Kleinin mukaan Chicagon koulukunnan ja CIA:n yhteistyö Latinalaisen Amerikan ja Indonesian veristen vallankumousten ja diktaattorien valtaannousun taustavoimana oli valtava. Kirjassaan Tuhokapitalismin nousu Klein käy läpi laajan dokumenttiaineiston pohjalta CIA:n, Chicagon koulukunnan taloustieteilijöiden ja amerikkalaisten suuryritysten muodostamaa symbioottista voimaa mm. Chilen, Argentiinan, Brasilian, Bolivian ja Indonesian talouselämän mullistamiseksi diktaattoreita ja sotilasjunttia valtaan auttamalla. Näiden raadollisten ja kylmäveristen toimien seurauksena monen maan kukoistava talouselämä pilattiin ajamalla suuri osa kansasta köyhyyteen sekä tuhansia vasemmistolaisia ja talouspolitiikasta eri tavoin ajattelevia surmattiin tai vainottiin: mm. Chilessä tämä tapahtui saattamalla valtaan kenraali Augusto Pinochet ja Indonesiassa Suharto. Amerikkalaiset yritykset rahoittivat lahtauspartioiden muodostamista ja toimintaa toisinajattelijoiden likvidoimiseksi. Kaava CIA:n ja Chicagon koulukunnan taloustieteilijöiden juonittelussa oli joka maan kohdalla samantyyppinen. Samalla CIA tai amerikkalaiset yritykset rahoittivat epädemokraattisia poliittisia voimia, jotta nämä kaappaisivat vallan, Chicagosta lähetetiin friedmanilaisia taloustieteilijöitä luomaan maiden yliopistoihin "parempaa" taloustiedettä. Latinalaisen Amerikan maista houkuteltiin Chicagoon taloustieteitä opiskelemaan opiskelijoiden sukupolvi, joka sitten fanaattisesti levitti amerikkalaisten yritysten ja CIA:n mieleistä talousoppia kotimaassaan. Luonnollisesti vallankumousten yhteydessä CIA:n ja Chicagon koulukunnan aivopesemät diktaattorit nimittivät talousministereiksi Milton Friedmanin oppipoikia. Chicagon koulukunnan oppien sanotaan sittemmin levittäytyneen kriisien yhteydessä useisiin maihin mm. Thatcherin Englantiin, apartheidin jälkeiseen Etelä-Afrikkaan ja kylmän sodan jälkeiseen Puolaan uusliberalismin lähetyssaarnaajien kautta. Milton Friedmanin ja Chicagon koulukunnan mukaan tarvitaan shokkeja ja mullistuksia - kuten väkisin tehtyjä vallankumouksia - jotta ääriliberaalit talousopit saadaan käyttöön valtioissa; Friedmanin mukaan demokratia on siihen liian heppoinen väline.
Kauhistuttavaa on se välinpitämättömyys, jolla Milton Friedman ja hänen lähetyssaarnaajansa suhtautuivat satoihin tuhansiin poliittisten puhdistusten uhreina kuolleisiin ihmisiin, joiden verestä heidänkin kätensä ovat tahriintuneet. Nuo ihmiset kun kuolivat juuri sen vuoksi, että CIA ja chicagolaiset taloustieteilijät halusivat noista maista talouslaboratorion radikaaleille opeilleen, koska USA:ssa samanlainen vallankumouksen kautta oppien testaaminen oli mahdotonta ja vallankumouksen lietsomisesta omalla maalla olisi saattanut päätyä telkien taakse loppuelämäksi. Talouslaboratorio luotiin hinnalla millä hyvällä: saattamalla diktaattorit valtaan, jotka raivasivat poliittiset vastustajat tieltään kuolemanpartioilla ja antoivat "talousguruille" vapaat kädet luoda ihmemaa. Monessa maassa kansalaisten tukirakenteet romahtivat sosiaaliturvan leikkauksissa ja työttömyys räjähti käsiin laajoissa yksityistämisohjelmissa. Ainoa selitys minkä "talousgurut" antoivat oppiensa toimimattomuudelle oli se, että markkinat eivät vieläkään olleet tarpeeksi vapaat. Kunhan vain heidän oppejaan toteutettaisiin vielä tarmokkammin, niin ongelmat häviäisivät lopulta. Nämä talouspuoskarit sanoivat, että jos lääke ei toimi normaaliannostuksella, niin pitää ottaa yliannostus, Seurauksena oli kuitenkin myrkytyskuolema. Tavallisten kansalaisten ajautuminen äärimmäiseen köyhyyteen ja poliittiset lahtajaiset olivat Chicagon poikien mielestä seikka, joista heidän ei tarvinnut kantaa vastuuta ja joiden ei tarvinnut antaa häiritä markkinoiden vapauttamisen politiikkaa.
Vaikka Milton Friedman oli liberaali, häntä ei voinut pitää konservatiivina. Friedmanin mielestä asevelvollisuus oli orjuuttamisen muoto, huumepolitiikkaan ei kannattanut satsata varoja ja prostituutio piti laillistaa. Milton Friedmanin opit ovat kuitenkin edelleen arvostettuja arvokonservatiivien hallitsemassa USA:ssa. Kaksi pahaa yhdistyi viime vuosina USA:n edellisessä presidentissä G.W.Bushissa: friedmanilaiset talousopit ja ahdasmielisen konservatiivinen maailmankuva. Omalla maallaan Bush toteutti friedmanilaista shokkitiloja hyväksikäyttävää muutosoppia Katrina-myrskyn yhteydessä yksityistämällä New Orleansin koulut. Jatkaessaan Irakissa Chicagon koulukunnan shokkihoito-oppia ja markkinoiden uusjakoa Bush pystyi vieläpä oikeuttamaan kaikki toimensa uskonnollisen äärioikeiston tyyliin "Jumalalta saatuna tehtävänä". Jumalan valtuuttamana ei tarvinnut katua mitään, eikä G.W.Bush sitä totisesti tehnytkään. Irakin sodalla Bush palkitsi lähipiirinsä tilaamalla sotaan liittyviä tukipalveluja näiden omistamista ja hallinnoimista yrityksistä ilman kilpailutuksia. Mikäpä oli sotaa käydessä, kun joka sekunnista kilahti rahaa joko oman perheen tai lähipiirin kirstuun. Siinä missä kotimaa kauhisteli Irakin sodan hintaa amerikkalaisille veronmaksajille, Bush keskittyi pumppaamaan rahaa Irakista ystävilleen ja sukulaisilleen kaikin keinoin. Todellinen pähkinä ei Alan Greenspaninkään mielestä ollut vapauden levittäminen Irakiin, vaan öljyvarojen ja -sopimusten uudelleenjako. Näin Chicagon poikien opit saavat näytöksen myös 2000-luvulla.
Monet taloustieteilijät ovat ilmaisseet närkästyksensä Naomi Kleinin näkemyksiä ja niiden suosiota vastaan. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainenkin on sanonut Wikipedian mukaan: "Suuri yleisö ihastelee Naomi Kleinin kirjoja tietämättä, että hänen analyysinsä ovat virheellisiä. - - Taloustieteilijät eivät vaivaudu edes arvioimaan niitä". Kanniaisen kommentti kuvastaa taloustieteilijöiden ylimielisyyttä hyvin perustellun liberalismikritiikin edessä. Taloustiede ei mielestäni ole vapaa poliittisista suuntauksista ja väreistä, vaikka jotkut ovat yrittäneet tehdä siitä luonnontieteisiin verrattavaa eksaktia tiedettä. On erikoista, että tiedemiehet, joiden tehtävänä on palvella yhteiskuntaa ja käydä avointa keskustelua tieteen perusteista, kieltäytyvät kumoamasta Kleinin väitteitä julkisesti. On klassinen keino paeta epämiellyttävästä väittelystä leimaamalla toisen näkemykset niin vääriksi, ettei niitä tarvitse edes kommentoida. Tavalliselle tiedonjanoiselle maallikolle tuollainen kertoo vain pelkuruudesta ja asettaa epäilyn todellisten vasta-argumenttien puutteesta. Vaikka akateemisesti koulutetut haluavat omia ainoastaan tiedeyhteisölle oikeuden arvostella tieteellisten teorioiden perustoja, he eivät voi ohittaa historian tapahtumia. Epäonnistuneita teorioita voi puolustella Chicagon poikien tyyliin, että vika ei ole teoriassa vaan soveltajassa, mutta jos empiiristä näyttöä teorian toimivuudesta ei tule, kukaan ei niihin lopulta usko. Uusliberalismiksi nimetty talouspoliittinen suuntaus elää ja voi hyvin OECD:n, IMF:n ja EU:n kaltaisissa järjestöissä ja yrittää vaikuttaa voimakkaasti myös Suomeen, mikä on uhka maamme hyvinvointivaltiomallille ja sosiaaliturvalle. Tätä ei pidä ilman kritiikkiä niellä; saammehan nähdä sen tulokset Islannin tuhossa ja vuoden 2009 taantumassa. Chicagon poikien ääni tarjoaa IMF:n ja EU:n kautta Kreikan ja Portugalin lääkkeeksi laajoja yksityistämisiä ja valtion omaisuuden myyntiä. Sillä ei ole merkitystä, vajoaako tavallinen työläinen köyhyyteen, kunhan pankit pelastuvat. Kriitikot sanovat, että tukipaketit ovat vain kuolevan pitämistä hengissä, jotta verenhimoiset pankkiirit saavat pumpattua siitä omansa pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti