Kaikki tunnemme esimerkkejä suomalaisista peruspenteistä, joiden pääasiallinen sisäisten ja ulkoisten ongelmien ratkaisutapa on ulkoinen väkivalta (lienee syytä heti todeta, että perus -etuliitteellä en tarkoita Perussuomalaiset -puolueen kannattajia). Nämä peruspenat ovat voineet olla rintamalta palanneita veteraaneja, jotka ovat piesseet vaimonsa ja lapsensa yrittäessään pyyhkiä sodan kauhukuvia mielestään sangollisilla viinaa. Tai sitten peruspenat ovat sodan jälkeisen sukupolven kasvatteja, jotka todistivat suurimman henkilökohtaisen vapauden "riemuvoittoa" eli olutmyynnin vapautumista 1960-luvulla ja sittemmin he ovat saaneet todistaa myös akan ja lasten ulosmarssia elämästään. Tuoreempaa peruspenaa voi edustaa myös täysin auktoriteetteja kunnioittamaton 20-30 -vuotias päihteiden moniottelija/sekakäyttäjä, jonka kukkotappeluvaisto herää jo pienimmästäkin sivullisen tekemästä kohteliaasta huomautuksesta tämän käytöksen johdosta. Eri sukupolvien peruspenoja yhdistää suuri riski maallisen taipaleen päättymisestä ennenaikaisesti toisen peruspenan suorittaman henkirikoksen uhrina.
Peruspentiksi ei varmastikaan synnytä, mutta sellaiseksi kasvamisessa on suurempi riski niillä, joilla oma isä on ollut peruspena ja jotka aloittavat, syystä tai toisesta, päihteiden käytön jo hyvin nuorena. Runsaalla alkoholinkäytöllä on voimakas vaikutus peruspentin valintoihin ja tekoihin, mutta ei alkoholikaan kaikkea selitä: on olemassa alkoholisoituneita ihmisiä, joilta puuttuu peruspenan uhmakkuus ja halu väkivaltaan. Suomalaisten tilastollisen korkean alttiuden väkivaltaan voi selittää kulttuurillisten tekijöiden ja alkoholin yhteisvaikutuksena. Jossain kansan syvissä riveissä elää tiedostamaton hyväksyntä tai jopa ihailu peruspenan elämää ja ongelmanratkaisumetodeja kohtaan: peruspena elää niin kuin haluaa ja jos jollain on jotain valittamista niin tulee lättyyn. Suomesta puuttuu sellainen kunniakulttuuri, jossa suvulla tai perheellä on yhteinen kunnia. Jos perusluigi Etelä-Euroopassa tai arabimaissa tappelee nakkikioskilla itsekkäistä syistä, hän ei munaa ainoastaan itseään ja perhettään, vaan koko suvun nimen ja maineen. Tällaisessa kulttuurissa yksilö joutuu miettimään tekojensa seurauksia laajemmin kuin itsensä kannalta; sen voi katsoa ennaltaehkäisevän huonoa käytöstä ja väkivaltaa. Sen sijaan Suomessa on ylikorostunut ja räjähdysaltis henkilökohtaisen kunnian kulttuuri, jossa henkilölle annetaan lupa toimia muista piittaamatta oman mielensä mukaan tilanteissa, joissa oma valinta aiheuttaa ristiriitaa ympäristön kanssa, esimerkiksi julkisella paikalla ryypiskeleminen. Jos tätä kunniaa loukkaa joku ulkopuolinen, vaikkapa vain itseään suojellakseen huomauttamalla tai paheksumalla, on kukkotappeluareena valmis. Valitettavan moni pitää miehekkyyden mittana sitä, että omaa mielivaltaista käytöstä on täysi oikeus ja velvollisuus puolustaa väkivallalla esimerkiksi pistämällä poliisille hanttiin pidätystilanteessa tai haistattelemalla matkalipuntarkastajalle tarkastusmaksun kirjoittamisen yhteydessä. Tällaiset tilanteet päätyvät liki 100-prosenttisesti viranomaisten voittoon, joten syynä vastaan punnertamisessa ei voi olla usko seurausten välttämiseen, vaan typerä ajattelu siitä, että jos en pistä hanttiin, en ole mies. Tasa-arvon vuoksi sanottakoon, että peruspenojen lisäksi viime vuosina on alkanut myös naisten keskuudessa lisääntyä peruspenojen asenne. Kutsuttakoon heitä vaikka sitten peruspirjoiksi. Naisten väkivaltaisuus on ollut kasvussa viime vuosikymmeninä ja siinäkin suurimpana tekijänä on tietenkin alkoholi, mutta egosentrinen ajattelu ja yksilönvapauksien vääränlainen korostaminen ovat myös naisten väkivallan lisääntymisen taustalla.
Kukkotappeluasenteeseen törmäsin lukuisia kertoja metrojunankuljettajana työskennellessäni. Toisin kuin monet suomalaiset - ja erityisesti peruspenat - tuntuvat ajattelevan, mielestäni lait ovat noudattamista varten. Järjestyslaki näyttää kuitenkin olevan laki, jota suomalaiset tuntuvat kunnioittavan erityisen huonosti: kunnioituksen puutteen kun näkee kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa erittäin yleisenä julkisena juopotteluna siitä seuraavana sotkemisena. Koska mielestäni lakien voimassaoloa ei määritellä huutoäänestyksellä, vaan demokratian keinoin äänestämällä eduskuntaan lainsäätäjiä, katsoin paitsi oikeudeksi ja velvollisuudeksi puuttua metrossa ryypiskelyyn aina silloin, kun se oli mahdollista. Noin 80-90% tapauksista oli niitä, joissa ryypiskelevä matkustaja - päihtymysasteesta riippumatta - haistatteli, uhkaili tai vaikkapa vain vihaisesti mulkoilemalla osoitti vastahankaisuutensa totella. Suoranaisia haasteita tulla aseman ulkopuolelle kukkotappeluun tuli kymmenen vuoden aikana kymmeniä - eräs kaksikko kutsui minut tappelemaan kaksi yhtä vastaan sanoilla "mies miestä vastaan". Kukkotappeluun haastamisella nämä henkilöt yrittivät ilmeisesti määritellä lain tulkinnan uudestaan tai sitten puolustaa olematonta kunniaansa. Vastakkainasetteluja leimasi ajattelu, että kuljettaja edustaa vain itseään ja omia arvojaan vastassaan matkustajan yhtä oikeutetetut arvot: laeilla ei ollut haastajille merkitystä. Kuljettajan oikeuksia vastustavien matkustajien käytös ei kuitenkaan ollut loogista. Tilanteissa, joissa pyysin matkustajaa poistumaan lain määrittämän sopimattoman käytöksen vuoksi, kuuli silloin tällöin matkustajan sanovan varmana, ettei minulla ollut oikeutta tehdä niin. Siis samat ihmiset, jotka viisveisasivat laeista, turvautuivat mielikuvituslakeihin yrittäessään ikään kuin legitiimisti vastustaa poistamista. Silloin tällöin vastasin sarkastisesti, että minullahan on kaikki oikeudet, kuten heilläkin näytti olevan. Yleisin negatiivinen reaktio matkustajan käytökseen puuttumisessa oli ulkonäöllinen nimittely, mikä nyt ei liittynyt asiaan tietenkään mitenkään, mutta joka kertoi kukkotappeluasenteesta, jossa kostettiin kuljettajalle matkustajan mielestä hänen yksityisasioihinsa puuttuminen - yksityisasioihin siis kuuluvat ulostaminen, roskaaminen, ryypiskely ja oksentelu sekä metelöinti julkisissa kulkuneuvoissa. Ehkä he odottivat nimittelyillä ja haistatteluilla kuljettajan taantuvan kolmevuotiaan tasolle, menevän vaunun nurkkaan sikiöasentoon peukalo suussa ja parkuvan "Okei, okei! Mitään lakeja ei oikeesti oo, voititte 6-0. Antakaa armoa!" Ehkä klassisin kukkotappeluasenteen ilmentymä tuli kolmekymppiseltä peruspenalta, joka oli vasta lievässä nousuhumalassa ja jolla oli mukanaan kaksi kaveria. Kun ilmoitin alkoholin nauttimisen olevan metrossa kiellettyä ja pyysin peruspenaa viemään pullon ulos junasta, mikäli tämä aikoi matkustaa, pena vastasi, että hänestä tuntuu siltä, ettei hän vie. Hänen alkoholille yhtä persot kaverinsa eivät ilmeisesti olleet peruspenoja, sillä he veivät pullot kiltisti ulos. Ilmoitin uhmakkaalle penalle, että joko hän laittaa pullon pois tai hän ei matkusta metriäkään. Tähän pena vastasi "Katotaan laitanko"! Ilmoitin hänelle, että enää hän ei valitse laittaako hän pullon pois ja poistuuko junasta, vaan valittavana on vain se tapa, miten hän junasta poistuu. Ilmoitin myös, että juna ei lähde asemalta minnekään ennen kuin hän on poistunut. Huolimatta kavereiden kehotuksesta viedä pullo ulos peruspena päätti katsoa kortit loppuun, eikä poistunut ennen kuin vartija poisti hänet kavereineen. Juna oli jo myöhästynyt lähdöstä siinä vaiheessa pari minuuttia. Tapauksesta heräsi kysymys, että noinko arvokas se olematon kunnia oli, että piti viivyttää kavereiden ja muiden matkustajien matkaa päätyäkseen kuitenkin nollanarvoiseen tulokseen ja noloon poistumiseen vartijan kanssa? Kunniaa - eli omaa mielivaltaa - oli pakko yrittää puolustaa, vaikka tunkion kovimman kukon titteli jäi saavuttamatta. Peruspenan kunnian puolustamisessa ei logiikkaa tunneta.
Peruspenan mentalitetti elää keskuudessamme laajemminkin kuin stereotyyppisissä nakkikioskilla tai taksijonoissa kunniaansa puolustavissa humalaisissa miehissä. Se näkyy muun muassa nykyajan kielenkäytössä, jossa valtavirta ihannoi alakulttuuria kirosanojen täyttäessä kolmasosan lauseesta. Tukkijätkäpuheesta, jossa oma asema yhteisössä pitää varmistaa päästelemällä kirosanoja joka asiasanan välissä on tullut arkipäiväistä teinitytöistä tavallisiin työssäkäyviin pienten lasten vanhempiin. Lieviä tai voimakkaita tunnetiloja sekä määriä ei voida ilmaista enää ilman "ihan VI-tun paljon massii", "aivan saa-TA-nan hyvää", "VI-ttu mä putosin, ku se saa-TA-nan vaksi tuli huutaa meille, vittu" tai "emmä voi huomenna lähteä ku meillä on ne vitun hautajaiset". Peruspenan mentaliteetin ja kielenkäytön yleistyminen on osin tiedostamattomasti opittua, mutta kertoo myös tietoisesta halusta painottaa omaa kukkotappeluasennetta: alatyylisellä puheella annetaan viesti, että mulle ei kannata tulla sanomaan mitään vastaan tai tulee turpaan. Alatyylinen puhe on yleisempää ryhmissä, joissa fyysisen väkivallan uhka on todennäköisempi kuten esimerkiksi lähipubin asiakaskunnassa tai teinien muodostamissa jengeissä. Alatyylinen peruspenan käytös on myös itseään ruokkiva ilmiö: mitä enemmän ihmiset jättävät puuttumatta toisten huonoon käytökseen pelätessään joutuvansa kukkotappeluun, sitä enemmän kukkotappeluasenne saa valtaa. Harva uskaltaa puuttua enää turvallisin mielin esimerkiksi naapurista kuuluvaan metelöintiin ovelle menemällä tai huomauttaa toisille julkisella paikalla virtsaamisesta tai juopottelusta. Tällaisissa tilanteissa on nykyisen mentaliteetin vallitessa suuri riski joutua pahoinpidellyksi fyysisesti, puhumattakaan henkisesti. Käytännössä kaikenlainen puuttuminen häiriöihin jää yhä enemmän poliisille, joka pysyy kuitenkin resurssien jatkuvasti vähetessä huonosti suoriutumaan vähemmän kiireellisistä ns. juoppokeikoista. Ihmisten puuttumattomuus ympäristössään näkyviin ongelmiin antaa jatkuvasti lisää temmellyskenttää häiriköille ja peruspenoille. Yhteisöajattelua vierastava suomalainen vetäytyy omaan koloonsa toteuttamaan peruspenan elämänfilosofiaa ja odottaa kädet nyrkissä, milloin jollakin on siihen jotakin sanottavaa, jotta voisi puolustautua väkivalloin. Toivottavasti meissä kaikissa ei asu pientä peruspenaa!
Peruspentiksi ei varmastikaan synnytä, mutta sellaiseksi kasvamisessa on suurempi riski niillä, joilla oma isä on ollut peruspena ja jotka aloittavat, syystä tai toisesta, päihteiden käytön jo hyvin nuorena. Runsaalla alkoholinkäytöllä on voimakas vaikutus peruspentin valintoihin ja tekoihin, mutta ei alkoholikaan kaikkea selitä: on olemassa alkoholisoituneita ihmisiä, joilta puuttuu peruspenan uhmakkuus ja halu väkivaltaan. Suomalaisten tilastollisen korkean alttiuden väkivaltaan voi selittää kulttuurillisten tekijöiden ja alkoholin yhteisvaikutuksena. Jossain kansan syvissä riveissä elää tiedostamaton hyväksyntä tai jopa ihailu peruspenan elämää ja ongelmanratkaisumetodeja kohtaan: peruspena elää niin kuin haluaa ja jos jollain on jotain valittamista niin tulee lättyyn. Suomesta puuttuu sellainen kunniakulttuuri, jossa suvulla tai perheellä on yhteinen kunnia. Jos perusluigi Etelä-Euroopassa tai arabimaissa tappelee nakkikioskilla itsekkäistä syistä, hän ei munaa ainoastaan itseään ja perhettään, vaan koko suvun nimen ja maineen. Tällaisessa kulttuurissa yksilö joutuu miettimään tekojensa seurauksia laajemmin kuin itsensä kannalta; sen voi katsoa ennaltaehkäisevän huonoa käytöstä ja väkivaltaa. Sen sijaan Suomessa on ylikorostunut ja räjähdysaltis henkilökohtaisen kunnian kulttuuri, jossa henkilölle annetaan lupa toimia muista piittaamatta oman mielensä mukaan tilanteissa, joissa oma valinta aiheuttaa ristiriitaa ympäristön kanssa, esimerkiksi julkisella paikalla ryypiskeleminen. Jos tätä kunniaa loukkaa joku ulkopuolinen, vaikkapa vain itseään suojellakseen huomauttamalla tai paheksumalla, on kukkotappeluareena valmis. Valitettavan moni pitää miehekkyyden mittana sitä, että omaa mielivaltaista käytöstä on täysi oikeus ja velvollisuus puolustaa väkivallalla esimerkiksi pistämällä poliisille hanttiin pidätystilanteessa tai haistattelemalla matkalipuntarkastajalle tarkastusmaksun kirjoittamisen yhteydessä. Tällaiset tilanteet päätyvät liki 100-prosenttisesti viranomaisten voittoon, joten syynä vastaan punnertamisessa ei voi olla usko seurausten välttämiseen, vaan typerä ajattelu siitä, että jos en pistä hanttiin, en ole mies. Tasa-arvon vuoksi sanottakoon, että peruspenojen lisäksi viime vuosina on alkanut myös naisten keskuudessa lisääntyä peruspenojen asenne. Kutsuttakoon heitä vaikka sitten peruspirjoiksi. Naisten väkivaltaisuus on ollut kasvussa viime vuosikymmeninä ja siinäkin suurimpana tekijänä on tietenkin alkoholi, mutta egosentrinen ajattelu ja yksilönvapauksien vääränlainen korostaminen ovat myös naisten väkivallan lisääntymisen taustalla.
Kukkotappeluasenteeseen törmäsin lukuisia kertoja metrojunankuljettajana työskennellessäni. Toisin kuin monet suomalaiset - ja erityisesti peruspenat - tuntuvat ajattelevan, mielestäni lait ovat noudattamista varten. Järjestyslaki näyttää kuitenkin olevan laki, jota suomalaiset tuntuvat kunnioittavan erityisen huonosti: kunnioituksen puutteen kun näkee kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa erittäin yleisenä julkisena juopotteluna siitä seuraavana sotkemisena. Koska mielestäni lakien voimassaoloa ei määritellä huutoäänestyksellä, vaan demokratian keinoin äänestämällä eduskuntaan lainsäätäjiä, katsoin paitsi oikeudeksi ja velvollisuudeksi puuttua metrossa ryypiskelyyn aina silloin, kun se oli mahdollista. Noin 80-90% tapauksista oli niitä, joissa ryypiskelevä matkustaja - päihtymysasteesta riippumatta - haistatteli, uhkaili tai vaikkapa vain vihaisesti mulkoilemalla osoitti vastahankaisuutensa totella. Suoranaisia haasteita tulla aseman ulkopuolelle kukkotappeluun tuli kymmenen vuoden aikana kymmeniä - eräs kaksikko kutsui minut tappelemaan kaksi yhtä vastaan sanoilla "mies miestä vastaan". Kukkotappeluun haastamisella nämä henkilöt yrittivät ilmeisesti määritellä lain tulkinnan uudestaan tai sitten puolustaa olematonta kunniaansa. Vastakkainasetteluja leimasi ajattelu, että kuljettaja edustaa vain itseään ja omia arvojaan vastassaan matkustajan yhtä oikeutetetut arvot: laeilla ei ollut haastajille merkitystä. Kuljettajan oikeuksia vastustavien matkustajien käytös ei kuitenkaan ollut loogista. Tilanteissa, joissa pyysin matkustajaa poistumaan lain määrittämän sopimattoman käytöksen vuoksi, kuuli silloin tällöin matkustajan sanovan varmana, ettei minulla ollut oikeutta tehdä niin. Siis samat ihmiset, jotka viisveisasivat laeista, turvautuivat mielikuvituslakeihin yrittäessään ikään kuin legitiimisti vastustaa poistamista. Silloin tällöin vastasin sarkastisesti, että minullahan on kaikki oikeudet, kuten heilläkin näytti olevan. Yleisin negatiivinen reaktio matkustajan käytökseen puuttumisessa oli ulkonäöllinen nimittely, mikä nyt ei liittynyt asiaan tietenkään mitenkään, mutta joka kertoi kukkotappeluasenteesta, jossa kostettiin kuljettajalle matkustajan mielestä hänen yksityisasioihinsa puuttuminen - yksityisasioihin siis kuuluvat ulostaminen, roskaaminen, ryypiskely ja oksentelu sekä metelöinti julkisissa kulkuneuvoissa. Ehkä he odottivat nimittelyillä ja haistatteluilla kuljettajan taantuvan kolmevuotiaan tasolle, menevän vaunun nurkkaan sikiöasentoon peukalo suussa ja parkuvan "Okei, okei! Mitään lakeja ei oikeesti oo, voititte 6-0. Antakaa armoa!" Ehkä klassisin kukkotappeluasenteen ilmentymä tuli kolmekymppiseltä peruspenalta, joka oli vasta lievässä nousuhumalassa ja jolla oli mukanaan kaksi kaveria. Kun ilmoitin alkoholin nauttimisen olevan metrossa kiellettyä ja pyysin peruspenaa viemään pullon ulos junasta, mikäli tämä aikoi matkustaa, pena vastasi, että hänestä tuntuu siltä, ettei hän vie. Hänen alkoholille yhtä persot kaverinsa eivät ilmeisesti olleet peruspenoja, sillä he veivät pullot kiltisti ulos. Ilmoitin uhmakkaalle penalle, että joko hän laittaa pullon pois tai hän ei matkusta metriäkään. Tähän pena vastasi "Katotaan laitanko"! Ilmoitin hänelle, että enää hän ei valitse laittaako hän pullon pois ja poistuuko junasta, vaan valittavana on vain se tapa, miten hän junasta poistuu. Ilmoitin myös, että juna ei lähde asemalta minnekään ennen kuin hän on poistunut. Huolimatta kavereiden kehotuksesta viedä pullo ulos peruspena päätti katsoa kortit loppuun, eikä poistunut ennen kuin vartija poisti hänet kavereineen. Juna oli jo myöhästynyt lähdöstä siinä vaiheessa pari minuuttia. Tapauksesta heräsi kysymys, että noinko arvokas se olematon kunnia oli, että piti viivyttää kavereiden ja muiden matkustajien matkaa päätyäkseen kuitenkin nollanarvoiseen tulokseen ja noloon poistumiseen vartijan kanssa? Kunniaa - eli omaa mielivaltaa - oli pakko yrittää puolustaa, vaikka tunkion kovimman kukon titteli jäi saavuttamatta. Peruspenan kunnian puolustamisessa ei logiikkaa tunneta.
Peruspenan mentalitetti elää keskuudessamme laajemminkin kuin stereotyyppisissä nakkikioskilla tai taksijonoissa kunniaansa puolustavissa humalaisissa miehissä. Se näkyy muun muassa nykyajan kielenkäytössä, jossa valtavirta ihannoi alakulttuuria kirosanojen täyttäessä kolmasosan lauseesta. Tukkijätkäpuheesta, jossa oma asema yhteisössä pitää varmistaa päästelemällä kirosanoja joka asiasanan välissä on tullut arkipäiväistä teinitytöistä tavallisiin työssäkäyviin pienten lasten vanhempiin. Lieviä tai voimakkaita tunnetiloja sekä määriä ei voida ilmaista enää ilman "ihan VI-tun paljon massii", "aivan saa-TA-nan hyvää", "VI-ttu mä putosin, ku se saa-TA-nan vaksi tuli huutaa meille, vittu" tai "emmä voi huomenna lähteä ku meillä on ne vitun hautajaiset". Peruspenan mentaliteetin ja kielenkäytön yleistyminen on osin tiedostamattomasti opittua, mutta kertoo myös tietoisesta halusta painottaa omaa kukkotappeluasennetta: alatyylisellä puheella annetaan viesti, että mulle ei kannata tulla sanomaan mitään vastaan tai tulee turpaan. Alatyylinen puhe on yleisempää ryhmissä, joissa fyysisen väkivallan uhka on todennäköisempi kuten esimerkiksi lähipubin asiakaskunnassa tai teinien muodostamissa jengeissä. Alatyylinen peruspenan käytös on myös itseään ruokkiva ilmiö: mitä enemmän ihmiset jättävät puuttumatta toisten huonoon käytökseen pelätessään joutuvansa kukkotappeluun, sitä enemmän kukkotappeluasenne saa valtaa. Harva uskaltaa puuttua enää turvallisin mielin esimerkiksi naapurista kuuluvaan metelöintiin ovelle menemällä tai huomauttaa toisille julkisella paikalla virtsaamisesta tai juopottelusta. Tällaisissa tilanteissa on nykyisen mentaliteetin vallitessa suuri riski joutua pahoinpidellyksi fyysisesti, puhumattakaan henkisesti. Käytännössä kaikenlainen puuttuminen häiriöihin jää yhä enemmän poliisille, joka pysyy kuitenkin resurssien jatkuvasti vähetessä huonosti suoriutumaan vähemmän kiireellisistä ns. juoppokeikoista. Ihmisten puuttumattomuus ympäristössään näkyviin ongelmiin antaa jatkuvasti lisää temmellyskenttää häiriköille ja peruspenoille. Yhteisöajattelua vierastava suomalainen vetäytyy omaan koloonsa toteuttamaan peruspenan elämänfilosofiaa ja odottaa kädet nyrkissä, milloin jollakin on siihen jotakin sanottavaa, jotta voisi puolustautua väkivalloin. Toivottavasti meissä kaikissa ei asu pientä peruspenaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti