Varakkaassa luxemburgilaisessa hieman yli 400 asukkaan Schengenin kylässä vihreää kahvia ja quetsche -torttua (eräänlainen luumutorttu) rauhassa nautiskelevat asukkaat tuskin aavistivatkaan, millaiseksi kirosanaksi kylän nimi muuttuisi monen eurooppalaisen suussa. 14. kesäkuuta 1985 Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Saksa ja Ranska allekirjoittivat kylässä sopimuksen, joka nykyisin tunnetaan laajalti säännölliset rajatarkastukset poistaneena sopimuksena ja johon on vuosien kuluessa liittynyt miltei kaikki Euroopan maat Irlantia ja Iso-Britanniaa lukuunottamatta. Suuruudenhulluina ja hölmön idealistisena EU-maiden johtajat halusivat, liittovaltiohuuman ollessa kuumimmillaan, leikkiä Yhdysvaltoja ja antaa eurooppalaisten tuntea olevansa yhtä suurta perhettä.
Suomi vietiin mukaan Schengenin sopimukseen EU -politiikasta tutun mallioppilaan roolissa, kuten kaikkiin muihinkin EU-sopimuksiin, ilman suurempia keskusteluja tai kansalaisten mielipiteiden selvittelyjä. Kun Esko Aho allekirjoittaessaan Suomen liitymissopimuksen Euroopan unioniin tuli hyväksyneeksi myös monituhatsivuisen Maastrichtin sopimuksen, hän myönsi toimittajalle, ettei ollut lukenut koko sopimusta. Jos olisin ollut tuolloin toimittaja, olisin kysynyt Aholta, että onko hänellä tapana tehdä asuntokauppojakin lukematta kauppakirjoja. Eduskunnalle viime tipassa luettavaksi toimitettu Maastrichtin sopimus ja kiire kaikkien eteen laitettujen papereiden allekirjoittamisessa paljastuikin myöhemmin tarkoitushakuiseksi. Kun suomalaiset vuosia myöhemmin heräsivät peräänkuuluttamaan oikeutta saada äänestää euron käyttöönotosta, heille vastattiin, että äänestäminen on turhaa, sillä Suomi on jo hyväksynyt rahaliiton Maastrichtin sopimuksessa. SDP:n Paavo Lipponen ei joko tiennyt vuonna 1992 solmitun ja 1993 ratifioidun Maastrichtin sopimuksen sisällöstä tai hän valehteli tietoisesti kalastellakseen kyllä -ääniä EU-äänestykseen sanoessaan A-studiossa maaliskuussa 1994 seuraavaa:
"Euroopan unionissa ei ole päätetty vielä perustaa yhteistä rahaa, ei yhteistä puolustusta eikä myöskään yhteistä poliisia, jotka olisi kaikissa maissa. Tällaisesta on keskusteltu, mutta ne ovat hyvin pitkän aikavälin asioita toteutuakseen ja me voisimme itsenäisenä kansakuntana päättää siitä, mihin me menemme mukaan. Menemmekö mukaan tällaisiin ratkaisuihin. Ja sen voin sanoa sosialidemokraattisesta puolueesta, että emme Euroopan Unionin jäsenenä aja liittovaltion perustamista.”
Mielestäni koko Suomen vieminen EU:iin oli suuremman luokan silmänkääntötemppu ja kusetus - kansanäänestyksestä huolimatta - , jonka vertaista saa Suomen historiasta hakea. Liittymisen jälkeenkin Suomi on ollut harvinaisena etupulpetin oppilaana syömässä kaiken sen, mitä suuhun työnnetään. Kun Suomessa joku uskaltaa yskäistä ja kysyä, että eikö voitaisi ensin hieman katsoa, mitä muut maat tekevät, hallitus kiirehtii sanomaan, että Suomen on pysyttävä kaikissa ytimissä - ilmeisesti myös pimeyden - ja pöydissä, ettei meitä vain unohdeta. Suomalaisille kerrotaan kerta toisensa jälkeen, että päätöksille ei ole muuta vaihtoehtoa, vaikka monet muut EU:maat, pienet ja suuret, hakevat erivapauksia sopimuksiin ja jättäytyvät niiden ulkopuolelle. Ei olisi tarvittu suuria profeetan lahjoja, että Schengen -sopimuksen aiheuttamat ongelmat olisi voitu kuvitella jo ennen sopimuksen hyväksymistä. Itse ainakin olin hyvin skeptinen jo vuonna 2001, jolloin sopimusta alettiin Suomessa soveltaa.
Rajojen aukeamisen jälkeen kesti muutamia vuosia ennen kuin rikolliset, eli tämän tarinan sudet, keksivät kohtalaisen puhtoisen ja sinisilmäisen pohjoisen lammastarhamme. Ensimmäisten susien saapuessa iltapäivärosvoretkilleen Suomeen sana pohjolan lihavista lampaista alkoi kiirimään kohti Välimeren aaltoja. Ensimmäisenä maahan saapuivat Baltian maista kotoisin olevat koruliikeryöstäjät ja asuntomurtomiehet. Kun osa susista oli jäänyt täällä virkavallan hampaisiin ja joutunut telkien taakse, etelää kohti lähti kiirimään sana myös Suomen lepsuista rangaistuksista. Puuttuvia rajakontrolleja korvaamaan oli luotu SIS -tietojärjestelmä, josta eri maiden viranomaiset saavat tietoa varastetusta tavarasta ja etsintäkuulutetuista henkilöistä, mutta joka tietenkään ei pystynyt estämään "vilpittömin" aikein turisteina Suomeen matkaavia susilaumoja. SIS -järjestelmä totesi vain "SIS siunakkoon, mikä susj!" ja katseli reput täynnä Suomesta poistuvia susia. Rosvopaistin tuoksu leijui susien mukana myös mustan mullan maille Romaniaan, josta Suomea kohti lähti ammattitaitoisiavarkaita pullonkerääjiä ja kerjäläisiä turisteja. Loppu onkin sitten tuttua: siivottomia ja laittomia leirejä, aggressiivista katukerjäämistä, lompakkovarkauksia, maksuvälinepetoksia, asuntomurtoja, myymälävarkauksia ja ryöstöjä. Viime vuosina nämä "turistit" ovat laajentaneet matkailuaan koko Suomeen. Ja mikäs täällä on ollessa, kun perään katsoo Vihreiden Kimmo Helistö, joka on huolissaan siitä, miten maatamme rikastuttavat vieraat voivat. Riihimäen rautatieasemalta napattiin pari vuotta sitten kaksi "turistia", jotka olivat tukenet viereistä Prismaa viemällä sieltä foliovuoratulla kassilla 2000€:n edestä elektroniikkaa. Valvontakamerakuvista selvisi, että kaksikko oli vieraillut siellä edellisenä päivänäkin, eikä varmasti poistunut silloinkaan tyhjin käsin. Tällaiset tapaukset ovat täyttäneet viime vuosina lehtien uutispalstat, eikä loppua näy. Lampaat ovat kattaneet susille pöydän, josta ei ruoka lopu.
Olen miettinyt, mikä Schengenin sopimuksessa on niin ihanaa ja mahtavaa, että sitä kannattaa pitää voimassa. En ole keksinyt sille muuta hyötyä kuin rajamuodollisuuksien nopeutuminen, mutta negatiivisia sivuvaikutuksia sitäkin enemmän. Näyttää siltä, että olemme yskää torjuessamme kehittäneet itsellemme keuhkosyövän. Tähän syöpään on viime päivinä herännyt Ranska, joka on saanut tarpeekseen näistä Schengen -sopimuksen sivuvaikutuksista ja alkanut vaatia sopimuksen säätämistä. Merkillistä on se, että Schengenin sopimuksen vaikutuksia terrorismin ja laittoman muuttoliikkeen leviämiseen on täytynyt paikata lisäsopimuksilla, esimerkkinä Prümin sopimus. Maalaisjärjellä herää kysymys, miksi pitää ensin purkaa seinä, ja sitten ryhtyä virittelemään aukkoon muovia tuulensuojaksi. Kun Schengenin sopimusta tarkastelee siitä näkökulmasta, mitä on jäänyt ns. viivan alle, olisin pitkän miinuksen välttämiseksi valmis ilomielin näyttämään passiani rajoilla vaikka kymmenen kertaa per raja.
Wikipedian mukaan Remerschenin kunta Luxemburgissa muutti nimensä alueellaan sijaitsevan kylän mukaisesti Schengeniksi halutessaan hyötyä tuon nimen tunnettavuudesta. En ole varma kannattiko.
Suomi vietiin mukaan Schengenin sopimukseen EU -politiikasta tutun mallioppilaan roolissa, kuten kaikkiin muihinkin EU-sopimuksiin, ilman suurempia keskusteluja tai kansalaisten mielipiteiden selvittelyjä. Kun Esko Aho allekirjoittaessaan Suomen liitymissopimuksen Euroopan unioniin tuli hyväksyneeksi myös monituhatsivuisen Maastrichtin sopimuksen, hän myönsi toimittajalle, ettei ollut lukenut koko sopimusta. Jos olisin ollut tuolloin toimittaja, olisin kysynyt Aholta, että onko hänellä tapana tehdä asuntokauppojakin lukematta kauppakirjoja. Eduskunnalle viime tipassa luettavaksi toimitettu Maastrichtin sopimus ja kiire kaikkien eteen laitettujen papereiden allekirjoittamisessa paljastuikin myöhemmin tarkoitushakuiseksi. Kun suomalaiset vuosia myöhemmin heräsivät peräänkuuluttamaan oikeutta saada äänestää euron käyttöönotosta, heille vastattiin, että äänestäminen on turhaa, sillä Suomi on jo hyväksynyt rahaliiton Maastrichtin sopimuksessa. SDP:n Paavo Lipponen ei joko tiennyt vuonna 1992 solmitun ja 1993 ratifioidun Maastrichtin sopimuksen sisällöstä tai hän valehteli tietoisesti kalastellakseen kyllä -ääniä EU-äänestykseen sanoessaan A-studiossa maaliskuussa 1994 seuraavaa:
"Euroopan unionissa ei ole päätetty vielä perustaa yhteistä rahaa, ei yhteistä puolustusta eikä myöskään yhteistä poliisia, jotka olisi kaikissa maissa. Tällaisesta on keskusteltu, mutta ne ovat hyvin pitkän aikavälin asioita toteutuakseen ja me voisimme itsenäisenä kansakuntana päättää siitä, mihin me menemme mukaan. Menemmekö mukaan tällaisiin ratkaisuihin. Ja sen voin sanoa sosialidemokraattisesta puolueesta, että emme Euroopan Unionin jäsenenä aja liittovaltion perustamista.”
Mielestäni koko Suomen vieminen EU:iin oli suuremman luokan silmänkääntötemppu ja kusetus - kansanäänestyksestä huolimatta - , jonka vertaista saa Suomen historiasta hakea. Liittymisen jälkeenkin Suomi on ollut harvinaisena etupulpetin oppilaana syömässä kaiken sen, mitä suuhun työnnetään. Kun Suomessa joku uskaltaa yskäistä ja kysyä, että eikö voitaisi ensin hieman katsoa, mitä muut maat tekevät, hallitus kiirehtii sanomaan, että Suomen on pysyttävä kaikissa ytimissä - ilmeisesti myös pimeyden - ja pöydissä, ettei meitä vain unohdeta. Suomalaisille kerrotaan kerta toisensa jälkeen, että päätöksille ei ole muuta vaihtoehtoa, vaikka monet muut EU:maat, pienet ja suuret, hakevat erivapauksia sopimuksiin ja jättäytyvät niiden ulkopuolelle. Ei olisi tarvittu suuria profeetan lahjoja, että Schengen -sopimuksen aiheuttamat ongelmat olisi voitu kuvitella jo ennen sopimuksen hyväksymistä. Itse ainakin olin hyvin skeptinen jo vuonna 2001, jolloin sopimusta alettiin Suomessa soveltaa.
Rajojen aukeamisen jälkeen kesti muutamia vuosia ennen kuin rikolliset, eli tämän tarinan sudet, keksivät kohtalaisen puhtoisen ja sinisilmäisen pohjoisen lammastarhamme. Ensimmäisten susien saapuessa iltapäivärosvoretkilleen Suomeen sana pohjolan lihavista lampaista alkoi kiirimään kohti Välimeren aaltoja. Ensimmäisenä maahan saapuivat Baltian maista kotoisin olevat koruliikeryöstäjät ja asuntomurtomiehet. Kun osa susista oli jäänyt täällä virkavallan hampaisiin ja joutunut telkien taakse, etelää kohti lähti kiirimään sana myös Suomen lepsuista rangaistuksista. Puuttuvia rajakontrolleja korvaamaan oli luotu SIS -tietojärjestelmä, josta eri maiden viranomaiset saavat tietoa varastetusta tavarasta ja etsintäkuulutetuista henkilöistä, mutta joka tietenkään ei pystynyt estämään "vilpittömin" aikein turisteina Suomeen matkaavia susilaumoja. SIS -järjestelmä totesi vain "SIS siunakkoon, mikä susj!" ja katseli reput täynnä Suomesta poistuvia susia. Rosvopaistin tuoksu leijui susien mukana myös mustan mullan maille Romaniaan, josta Suomea kohti lähti ammattitaitoisia
Olen miettinyt, mikä Schengenin sopimuksessa on niin ihanaa ja mahtavaa, että sitä kannattaa pitää voimassa. En ole keksinyt sille muuta hyötyä kuin rajamuodollisuuksien nopeutuminen, mutta negatiivisia sivuvaikutuksia sitäkin enemmän. Näyttää siltä, että olemme yskää torjuessamme kehittäneet itsellemme keuhkosyövän. Tähän syöpään on viime päivinä herännyt Ranska, joka on saanut tarpeekseen näistä Schengen -sopimuksen sivuvaikutuksista ja alkanut vaatia sopimuksen säätämistä. Merkillistä on se, että Schengenin sopimuksen vaikutuksia terrorismin ja laittoman muuttoliikkeen leviämiseen on täytynyt paikata lisäsopimuksilla, esimerkkinä Prümin sopimus. Maalaisjärjellä herää kysymys, miksi pitää ensin purkaa seinä, ja sitten ryhtyä virittelemään aukkoon muovia tuulensuojaksi. Kun Schengenin sopimusta tarkastelee siitä näkökulmasta, mitä on jäänyt ns. viivan alle, olisin pitkän miinuksen välttämiseksi valmis ilomielin näyttämään passiani rajoilla vaikka kymmenen kertaa per raja.
Wikipedian mukaan Remerschenin kunta Luxemburgissa muutti nimensä alueellaan sijaitsevan kylän mukaisesti Schengeniksi halutessaan hyötyä tuon nimen tunnettavuudesta. En ole varma kannattiko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti