Erosin aikanaan evankelis-luterilaisesta kirkosta siksi, että olin tyytymätön sen linjauksiin tai pikemminkin sen linjattomuuteen. Suurta osaa eropäätöksen vahvistumisessa näytteli Kirkko ja kaupunki -lehti. Lukiessani sitä tulin aina vihaiseksi; se kun näytti keskittyvän kehuskelemaan sitä, mikä oli kirkon dogmien vastaista, ja halveksumaan sitä, mikä oli sen pitkän historian kulmakivi. Toisin kuin monien muiden kirkosta eronneiden mielestä, minulle kirkko ei ollut liian ahdasmielinen ja konservatiivinen, vaan päin vastoin joka suuntaan kumartelemaan pyrkivä ja kaikkia mielistelevä, tee-se-itse -uskontoa edustava laitos. Yli kymmenen vuotta kirkon jäsenyyden ulkopuolella sai minut antamaan sille paljon anteeksi, koska ymmärsin sen koostuvan meistä vajavaisista seurakuntalaisista eikä taivaasta laskeutuneesta tähtiaineksesta. Viime vuonna päätin liittyä kirkon jäseneksi takaisin, mutta en suinkaan siksi, että olisin kokenut homoliitoista ja vielä naispappeudestakin riitelevän kirkon hengelliseksi kodikseni. Halusin liittyä kirkkoon sen vuoksi, että ajattelin voivani tarjota sille jotakin vaikkapa vapaaehtoistyön kautta.
Kirkon opillisissa linjauksissa ja suvaitsevaisuudessa sekä sen puutteessa on ollut viime vuosina aivan oikeutetusti ihmettelemistä. Muistan erään ateistinkin sanomalehden mielipidepalstalla ihmetelleen kirkon puolesta sitä, miksi se sallii joukoissaan ateistipappeja, jotka murentavat kirkon olemassaolon oikeutusta, sillä eihän mikään itseään kunnioittava liike tai uskonto voi sallia perustustaan pikku hiljaa nakerrettavan palasiksi. Samoihin aikoihin kirkon johto sai allergisia reaktioita kirkon penkit täyttävästä, hieman karismaattisuuteen poikenneesta Nokian kirkkoherrasta. Kirkko pohdiskeli vakavasti, onko kirkkoherra Markku Koivisto harhaoppinen, vaikka se toisaalla ei löytänyt harhaoppisuutta papissa, joka tunnusti, ettei usko persoonallisen Jumalan eikä pahan olemassaoloon. Ehkäpä turhan itseisarvoisesti mahdollisimman suuren jäsenmäärän säilyttääkseen kirkko on joutunut säveltämään opinkappaleidensa tulkinnat äärimmilleen ja myötäillyt yhteiskunnassa valtaan nousseita arvoja. Järkevämpää kirkon kannalta olisi ollut pitää kiinni kristinuskon perustasta, erottautua valtiosidonnaisuuksistaan, antaa kulttuurikristittyjen lähteä ja sopeutua jäljellejääneiden kanssa muuttuneeseen tilanteeseen.
Kirkolle ongelmallisia jäseniä ovat mielestäni sellaiset, jotka pitävät kirkkoa palveluautomaattina ja jotka kirkollisveroa maksavina - vaikkakin muuten kirkon toimintaan osallistumattomana - aika ajoin nousevat kuluttajan lailla vaatimaan mieleistänsä tulkintaa, siunausta tai muuta myönnytystä kirkolta. Kirkkoa ei nähdä - ehkäpä kirkollisveron ja valtiosidonnaisuuden vuoksi - yhteisönä, joka vaatii jokaisen panosta, vaan ylhäältä annettuna palvelevana laitoksena. Kirkon jäseninä on paljon sellaisia, jotka eivät allekirjoita kirkon opeista juuri mitään, vaan ovat muodostaneet kuin supermarketin hyllyiltä poimittuna oman tee-se-itse -uskontonsa yhdistellen siihen vaikkapa kristinuskon vuorisaarnan ja new age -liikkeen opettaman ihmisessä asuvan jumaluuden. Tämän kuulee jo puheestakin: "Minun jumalani ei tee sitä, ja sitä paitsi minun jumalani on tällainen.......". En ole koskaan voinut ymmärtää sitä, miten itsetehty jumala voi antaa hädän hetkellä turvaa ja toivoa. Eikö uskonnossa ole olennaisinta turvautuminen ajasta ja tämän maailman lainalaisuuksista vapaaseen Jumalaan, joka on armahtava ja rakastava, mutta myös ihmisestä riippumattoman muuttumaton ja oikeudenmukainen? No ei minun tarvitsekaan ymmärtää sitä, miksi joku haluaa tehdä itselleen jumalan. Minusta kirkon pitäisi vain antaa tuollaisten jäsenten lähteä, vaikkapa sitten ovet paukkuen.
Kun joiltakin kirkon näkemyksiä julkisuudessa voimakkaasti arvostelevilta ja kirkkoon kuulumattomilta henkilöiltä on kysynyt, millä oikeudella nämä arvostelevat kirkon päätöksiä, kun eivät ole sen jäseniäkään, vastaukseksi saa yleensä sen, että niin kauan kuin kirkko saa yhteisöverosta osan ja nauttii valtionkirkon asemaa, sen asioihin saa kuka tahansa suomalainen puuttua. Sen jälkeen selitetään, että jos kirkko erotetaan valtiosta, sitten se saa tehdä aivan mitä lystää. Näiltä kriitikoilta tuntuu unohtuvan se, että mikäli julkisuudessakin väläytelty kirkon yhteisövero-osuuden ja vihkioikeuden poisto toteutuisi sekä hautausmaiden ja rekisterien pitäminen siirrettäisiin valtiolle, kustannukset veronmaksajille tulisivat olemaan täysin samat; veroja vain korotettaisiin jossain toisessa luokassa. Maistraatit ilmoittivat jo, että henkilökunnan määrää pitäisi lisätä moninkertaiseksi, mikäli viralliset vihkimiset keskitettäisiin vain maistraateille. Valtion tai kuntien olisi lisäksi perustettava hautausmaiden ylläpitämiseen omia yksiköitä. Valtion henkilöstön paisuttaminen maistraateissa ei taida oikein sopia valtion tuottavuusohjelman tavoitteisiin. Itse kyllä kannatan myös lämpimästi kirkon erottamista valtiosta, mutta en kuvittele, että se laskisi kenenkään verorasitusta senttiäkään. Periaatteellisella tasolla se ehkä joitakin kyllä lohduttaisi.
Julkisuudessa on alkanut muoti-ilmiö, jossa narsistiset julkkikset heittäytyvät evankelis-luterilaisen kirkon uhreiksi. Iltapäivälehdet käyvät haastattelemassa näyttelijät, vapaa-ajattelijat ja poliitikot läpi viestittäen näiden paheksuvat terveiset "ahdasmieliselle" kirkolle. Uhrina olemiseen koukussa olevat "suvaitsevaiset" itkevät, kuinka heiltä on viety ihmisarvo, kun kirkko ei suinpäin ryntää siunaamaan heidän parisuhteitaan. Samat "suvaitsevaiset" lähettävät solvauksia ja tappouhkauksia esimerkiksi omasta vakaumuksestaan kertoneelle Päivi Räsäselle, jolta nämä uhriutumisuskonnon edustajat voivat viedä uskonnon- ja mielipiteenvapauden lisäksi myös ihmisarvon. Kun katselin televisiosta kaksinkertaisen uhrin Jani Toivolan esiintymistä homoliittokohun aikaan, häneltä puuttui kaikki halu ymmärtää toisten ihmisten näkemyksiä. Hän toisti vain sitä, miten toisten mielipiteet veivät häneltä ihmisarvon, vaikka häneltä itseltään ei varmasti herunut sen enempää arvonantoa uskonnollisen vakaumuksen vuoksi toisinajattelevia kohtaan. Toivola tuntui odottavan sitä, että koko maailma polvistuu hänen eteensä ja myöntyy hänen ehtoihinsa ihmisarvon toteutumisesta. Olisin ymmärtänyt Toivolan esiintymisen, mikäli olisi puhuttu siviilivihkimisestä avioliitto-oikeuksin, mutta Toivolan kiristys kirkkoa kohtaan oli itsekästä, ikään kuin hänen näkemyksensä olisi ainoa oikea vaihtoehto. Oletetaampa, että Jumala ei hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Mitä hyödyttäisi siinä tapauksessa kirkolta kiristetty ja väkisin puristettu "siunaus", jos Jumala ei sitä kerran hyväksy? Eikö se olisi suuremman luokan itsepetosta. Toisaalta, jos Toivola ei sisimmässään usko Jumalan olemassaoloon, mihin hän kirkon avioliittotulkintaa tarvitsee? Tai jos Toivola uskoo Jumalan olevan liberaali ja hyväksyvän samaa sukupuolta olevien avioliitot, miksei hän sitten perusta seurakuntaa, jossa olisi sallittua uskoa niin. Miksi homoavioliitolle on saatava kirkon hyväksyntä ja siunaus vaikka aseella uhaten? Eduskuntaankin tämän kohun turvin ratsastanut Jani Toivola ei taida koskaan saada kaipaamaansa ihmisarvoa, jos hän saa sen mielestään vasta sitten, kun kaikki ihmiset maailmassa ovat hänen kanssaan samaa mieltä.
Kirkon on valittava tulevaisuudessa joko linja, jossa se myötäilee yhteiskunnallisia arvoja ja yrittää edelleenkin kumarrella mahdollisimman moneen suuntaan, tai annettava kirkon oppeja hyväksymättömien ihmisten kaikota ja sopeutua huomattavasti pienempään jäsenmäärään. Ensiksi mainitussa vaihtoehdossa se on vaihtanut arvopohjansa kristinuskosta joksikin muuksi, eikä se mielestäni ole silloin enää kristillinen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa se voi selvitä toimivana kirkkokuntana kuten ortodoksinen ja katolinen kirkkokin, jos se samalla luopuu halusta miellyttää suurinta osaa kansasta.
Kirkon opillisissa linjauksissa ja suvaitsevaisuudessa sekä sen puutteessa on ollut viime vuosina aivan oikeutetusti ihmettelemistä. Muistan erään ateistinkin sanomalehden mielipidepalstalla ihmetelleen kirkon puolesta sitä, miksi se sallii joukoissaan ateistipappeja, jotka murentavat kirkon olemassaolon oikeutusta, sillä eihän mikään itseään kunnioittava liike tai uskonto voi sallia perustustaan pikku hiljaa nakerrettavan palasiksi. Samoihin aikoihin kirkon johto sai allergisia reaktioita kirkon penkit täyttävästä, hieman karismaattisuuteen poikenneesta Nokian kirkkoherrasta. Kirkko pohdiskeli vakavasti, onko kirkkoherra Markku Koivisto harhaoppinen, vaikka se toisaalla ei löytänyt harhaoppisuutta papissa, joka tunnusti, ettei usko persoonallisen Jumalan eikä pahan olemassaoloon. Ehkäpä turhan itseisarvoisesti mahdollisimman suuren jäsenmäärän säilyttääkseen kirkko on joutunut säveltämään opinkappaleidensa tulkinnat äärimmilleen ja myötäillyt yhteiskunnassa valtaan nousseita arvoja. Järkevämpää kirkon kannalta olisi ollut pitää kiinni kristinuskon perustasta, erottautua valtiosidonnaisuuksistaan, antaa kulttuurikristittyjen lähteä ja sopeutua jäljellejääneiden kanssa muuttuneeseen tilanteeseen.
Kirkolle ongelmallisia jäseniä ovat mielestäni sellaiset, jotka pitävät kirkkoa palveluautomaattina ja jotka kirkollisveroa maksavina - vaikkakin muuten kirkon toimintaan osallistumattomana - aika ajoin nousevat kuluttajan lailla vaatimaan mieleistänsä tulkintaa, siunausta tai muuta myönnytystä kirkolta. Kirkkoa ei nähdä - ehkäpä kirkollisveron ja valtiosidonnaisuuden vuoksi - yhteisönä, joka vaatii jokaisen panosta, vaan ylhäältä annettuna palvelevana laitoksena. Kirkon jäseninä on paljon sellaisia, jotka eivät allekirjoita kirkon opeista juuri mitään, vaan ovat muodostaneet kuin supermarketin hyllyiltä poimittuna oman tee-se-itse -uskontonsa yhdistellen siihen vaikkapa kristinuskon vuorisaarnan ja new age -liikkeen opettaman ihmisessä asuvan jumaluuden. Tämän kuulee jo puheestakin: "Minun jumalani ei tee sitä, ja sitä paitsi minun jumalani on tällainen.......". En ole koskaan voinut ymmärtää sitä, miten itsetehty jumala voi antaa hädän hetkellä turvaa ja toivoa. Eikö uskonnossa ole olennaisinta turvautuminen ajasta ja tämän maailman lainalaisuuksista vapaaseen Jumalaan, joka on armahtava ja rakastava, mutta myös ihmisestä riippumattoman muuttumaton ja oikeudenmukainen? No ei minun tarvitsekaan ymmärtää sitä, miksi joku haluaa tehdä itselleen jumalan. Minusta kirkon pitäisi vain antaa tuollaisten jäsenten lähteä, vaikkapa sitten ovet paukkuen.
Kun joiltakin kirkon näkemyksiä julkisuudessa voimakkaasti arvostelevilta ja kirkkoon kuulumattomilta henkilöiltä on kysynyt, millä oikeudella nämä arvostelevat kirkon päätöksiä, kun eivät ole sen jäseniäkään, vastaukseksi saa yleensä sen, että niin kauan kuin kirkko saa yhteisöverosta osan ja nauttii valtionkirkon asemaa, sen asioihin saa kuka tahansa suomalainen puuttua. Sen jälkeen selitetään, että jos kirkko erotetaan valtiosta, sitten se saa tehdä aivan mitä lystää. Näiltä kriitikoilta tuntuu unohtuvan se, että mikäli julkisuudessakin väläytelty kirkon yhteisövero-osuuden ja vihkioikeuden poisto toteutuisi sekä hautausmaiden ja rekisterien pitäminen siirrettäisiin valtiolle, kustannukset veronmaksajille tulisivat olemaan täysin samat; veroja vain korotettaisiin jossain toisessa luokassa. Maistraatit ilmoittivat jo, että henkilökunnan määrää pitäisi lisätä moninkertaiseksi, mikäli viralliset vihkimiset keskitettäisiin vain maistraateille. Valtion tai kuntien olisi lisäksi perustettava hautausmaiden ylläpitämiseen omia yksiköitä. Valtion henkilöstön paisuttaminen maistraateissa ei taida oikein sopia valtion tuottavuusohjelman tavoitteisiin. Itse kyllä kannatan myös lämpimästi kirkon erottamista valtiosta, mutta en kuvittele, että se laskisi kenenkään verorasitusta senttiäkään. Periaatteellisella tasolla se ehkä joitakin kyllä lohduttaisi.
Julkisuudessa on alkanut muoti-ilmiö, jossa narsistiset julkkikset heittäytyvät evankelis-luterilaisen kirkon uhreiksi. Iltapäivälehdet käyvät haastattelemassa näyttelijät, vapaa-ajattelijat ja poliitikot läpi viestittäen näiden paheksuvat terveiset "ahdasmieliselle" kirkolle. Uhrina olemiseen koukussa olevat "suvaitsevaiset" itkevät, kuinka heiltä on viety ihmisarvo, kun kirkko ei suinpäin ryntää siunaamaan heidän parisuhteitaan. Samat "suvaitsevaiset" lähettävät solvauksia ja tappouhkauksia esimerkiksi omasta vakaumuksestaan kertoneelle Päivi Räsäselle, jolta nämä uhriutumisuskonnon edustajat voivat viedä uskonnon- ja mielipiteenvapauden lisäksi myös ihmisarvon. Kun katselin televisiosta kaksinkertaisen uhrin Jani Toivolan esiintymistä homoliittokohun aikaan, häneltä puuttui kaikki halu ymmärtää toisten ihmisten näkemyksiä. Hän toisti vain sitä, miten toisten mielipiteet veivät häneltä ihmisarvon, vaikka häneltä itseltään ei varmasti herunut sen enempää arvonantoa uskonnollisen vakaumuksen vuoksi toisinajattelevia kohtaan. Toivola tuntui odottavan sitä, että koko maailma polvistuu hänen eteensä ja myöntyy hänen ehtoihinsa ihmisarvon toteutumisesta. Olisin ymmärtänyt Toivolan esiintymisen, mikäli olisi puhuttu siviilivihkimisestä avioliitto-oikeuksin, mutta Toivolan kiristys kirkkoa kohtaan oli itsekästä, ikään kuin hänen näkemyksensä olisi ainoa oikea vaihtoehto. Oletetaampa, että Jumala ei hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Mitä hyödyttäisi siinä tapauksessa kirkolta kiristetty ja väkisin puristettu "siunaus", jos Jumala ei sitä kerran hyväksy? Eikö se olisi suuremman luokan itsepetosta. Toisaalta, jos Toivola ei sisimmässään usko Jumalan olemassaoloon, mihin hän kirkon avioliittotulkintaa tarvitsee? Tai jos Toivola uskoo Jumalan olevan liberaali ja hyväksyvän samaa sukupuolta olevien avioliitot, miksei hän sitten perusta seurakuntaa, jossa olisi sallittua uskoa niin. Miksi homoavioliitolle on saatava kirkon hyväksyntä ja siunaus vaikka aseella uhaten? Eduskuntaankin tämän kohun turvin ratsastanut Jani Toivola ei taida koskaan saada kaipaamaansa ihmisarvoa, jos hän saa sen mielestään vasta sitten, kun kaikki ihmiset maailmassa ovat hänen kanssaan samaa mieltä.
Kirkon on valittava tulevaisuudessa joko linja, jossa se myötäilee yhteiskunnallisia arvoja ja yrittää edelleenkin kumarrella mahdollisimman moneen suuntaan, tai annettava kirkon oppeja hyväksymättömien ihmisten kaikota ja sopeutua huomattavasti pienempään jäsenmäärään. Ensiksi mainitussa vaihtoehdossa se on vaihtanut arvopohjansa kristinuskosta joksikin muuksi, eikä se mielestäni ole silloin enää kristillinen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa se voi selvitä toimivana kirkkokuntana kuten ortodoksinen ja katolinen kirkkokin, jos se samalla luopuu halusta miellyttää suurinta osaa kansasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti