Palvelukseen halutaan arvojohtaja

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros lähestyy, jossa kansalaiset voivat valita sen ikioman "koko kansan presidentin". Ehdokasjoukko on ehdottomasti oman elämäni aikaisista presidentinvaaleista kaikkein mielenkiintoisin ja kirjavin. Aiemmissa presidentinvaaleissa ensimmäisellä kierroksella ei ole ollut yleensä kuin yksi ehdokas, jota voisin kuvitella äänestäväni, ja toisella kierroksella onkin sitten joutunut sydän verta vuotaen antamaan äänensä sille pienemmälle pahalle. Vaikka näissä vaaleissa tulenkin äänestämään Timo Soinia, olen miettinyt ehdokkaita myös siltä kannalta, ketä en voisi missään olosuhteissa äänestää. Mikäli Timo Soini puuttuisi ehdokaslistalta, voisin kuvitella äänestäväni yllättävän montaakin ehdolla olevista henkilöistä. Minulle näiden presidentinvaalien ärsykit ovat Paavo Lipponen ja Eva Biaudet, joita en voisi missään tilanteessa äänestää presidentiksi. Onneksi riski siihen, että molemmat olisivat toisella kierroksella on äärettömän pieni, sillä tuolloin kävisin pudottamassa vaaliuurnaan tyhjän lapun tai en äänestäisi ollenkaan.

Ärsykeistä kokeneemmalla, Paavo Lipposella, on kieltämättä takanaan presidentin viran hoitamisessa tarvittavaa kokemusta politiikan huipulta SDP:n puheenjohtajana, pääministerinä ja viimeisimmäksi eduskunnan puhemiehenä. Siihen ne positiiviset pisteet sitten loppuvatkin. Paavo Lipponen on kuitenkin jo 70-vuotias eläkeläinen, joka on jo useita vuosia ollut poliittisen päätöksenteon ulkopuolella. Lipponen olisi aloittamassa presidenttiyttään siinä iässä, jossa Tarja Halonen on sen jättämässä ja hän on myös vanhin presidenttiehdokkaista. Mielestäni Suomessa olisi jo aika siirtyä pois ajattelusta, jossa presidentin pitäisi olla vanha, jotta olisi riittävän pätevä tehtäväänsä, sillä vanha presidentti saattaa edustaa jo menneitä aikoja, joita kansa ei tunne enää tarpeelliseksi toistaa. Paavo Lipposella on jo lähtökohtainen ongelma siinä, että osa demareista ei tunne tämän oikeistolaista ajattelua omakseen ja äänestää muiden puolueiden ehdokkaita. Lipposen pääministerikaudesta ja kannanotoista on vaikea löytää sellaista, mikä vetoaisi esimerkiksi perinteiseen teollisuustyöläiseen, mutta sen sijaan elinkeinoelämän sikariporras on varmasti mieltynyt Lipposen EU-uskovaisuuteen sekä tämän toimintaan kaasuputkiprojektin mannekiinina. Paavo Lipponen on valeasuinen porvari ja lobbari, joka tuntuu ajavan milloin minkäkin ryhmän asiaa: ruotsinkielisten, kaasuyhtiöiden, Euroopan unionin tai elinkeinoelämän etuja. Näiden etuja ajaessaan Lipponen ei edusta koko kansaa, vaan hänen vihollisiaan ovat ne, jotka eivät aja kyseisten ryhmien etuja. Koska Lipponen on esimerkiksi svenska.nu -nimisen ruotsin kieltä ihmisille tyrkyttävän kulttuuriverkoston suojelija ja puheenjohtaja, minun on helppo kuvitella hänen presidenttinä käyttävän kaiken arvovaltansa pakkoruotsin vastustajien jyräämiseen ja ruotsinkielisten etuoikeuksien säilyttämiseen. Lipponen ja monet muut tunnetut kyseisen verkoston jäsenet kun tietävät tavallista kansalaista paremmin, mitä kieltä suomalaiset tarvitsevat. Kun tämän paremmin tietämisen jälkeenkään kansalaiset eivät muuten uskoisi ruotsin kielestä levitettävää ilosanomaa, Lipponen ja muut kielipoliisit tarjoavat lääkkeeksi erilaisia pakkoja. Jos potilas ei itse tiedä, mikä hänelle on parasta, niin hänet määrätään pakkohoitoon. Tätä Paavo Lipponen siis kannattaa kielten opiskelussa. Todettakoon vielä, että näiden verkostojen todellinen tarkoitus kun ei ole markkinoida ruotsin kieltä kielenä muiden joukossa, vaan saada suomenkielisiä sortavat ruotsinkielisten etuoikeudet turvattua Suomessa. Etuoikeuksista mainittakoon ruotsinkielisten korkeakoulujen suhteettoman suuret aloituspaikkamäärät talous- ja sosiaalitieteissä, sekä ylisuuret kiintiöt ja alemmat hyväksymispisterajat oikeus- ja lääketieteessä. Paavo Lipponen ei olisi "koko kansan presidentti", sillä hän on ilmoittanut lähteneensä vaaleihin Perussuomalaisten ja "ääriliikkeiden" vastavoimaksi, joten tuskimpa hän kunnioittaisi presidenttinäkään niitä 20% kansalaisista, jotka Perussuomalaisia ovat äänestäneet.

Eva Biaudet tarjoaa meille yläviistoperspektiivistä suvaitsevaisuutta, feminismiä, vähemmistöjen oikeuksia ja ruotsinkielisten asiaa ydinkeskustan "pikku" vuokrakämpästään. Pressiklubi -ohjelmassa häneltä kysyttiin, että miten hän oikein voi keskustassa asuvana ja työskentelevänä hyvintoimeentulevaan luokkaan kuuluvana kertoa lähiöiden asukkaille suvaitsevaisuudesta ja vieraiden kulttuurien kohtaamisesta. Olen aina halunnut kysyä häneltä samaa ja ehkäpä vielä sen, montako humanitaarista maahanmuuttajaa hänen seinänaapurinaan asuu? Eva ei odotetustikaan kyennyt eikä halunnut vastata kysymykseen, vaan puhui ympäripyöreitä ja mainitsi, että hänkin voisi pitää omaa vuokraisäntäänsä vielä yläluokkaisempana. Eva halusi korostaa sitä, kuinka hänkin perheenäitinä kanniskelee maitokasseja lapsilleen - heh, ja autoilevanahan niitä hirveästi joutuu kanniskelemaan - eli sitä, kuinka tavallinen ihminen hän on. Vuokrakämpässä voi kuitenkin asua vaikka Nalle Wahlroos käytännöllisyyssyistä eli turha sitä ydinkeskustassa vuokra-asunnossa asuvana on köyhäillä, kun kaikki tietävät mitä vuokria Helsingin keskustassa joutuu maksamaan. Eva Biaudet ei ole mielestäni ärsyttävimpiä henkilöitä Ruotsalaisesta kansanpuolueesta, mutta ei niitä siedettävimpiäkään. Eva Biaudet tulisi myös käyttämään kaiken arvovaltansa presidenttinä ajaakseen muiden vähemmistöjen etujen ohella myös ruotsinkielisten etuoikeuksien ja suomenkielisiä kyykyttävän kielipolitiikan jatkamista. Kukapa perinteisestä valta-asemastaan haluaisi luopua; eivät myöskään rikkaat ruotsinkieliset ja heidän suomenkieliset, rahalla voidellut tukijansa. "Rikkamman Suomen puolesta!" julisti RKP:n eduskuntavaaliohjelma 2011, joka suomeksi tarkoittaa varmasti mahdollisimman paljon humanitaarisia maahanmuuttajia rikastuttamaan köyhien asuttamia ghettoja ja ruotsinkielisille lisää sitä maallista mammonaa aikaisempien miljoonien lisäksi. Kun joskus tarkastelin RKP:n viiden helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun asuinpaikkoja, se kertoi minulle hyvin selvästi, keiden etua RKP ajaa. Kolme valtuutettua asui Ullanlinnassa, yksi Kluuvissa ja yksi Maunulassa. Maunulalainenkaan tuskin asui kaupungin vuokra-asunnossa. Vaikka Eva ratsastaa vähemmistövaltuutetun manttelilla kertoessaan totuuksia maahanmuuttajien asemasta, eipä häntä huuri ghettoutuvissa lähiöissä näy. Kun maahanmuttajat ovat itseisarvoisesti rikkaus Suomelle, miksi Eva ei ole vuokrannut asuntoa vaikkapa Vesalasta, Rastilasta, Kivikosta tai Jakomäestä? Eikö maahanmuuttajien keskellä asuminen kertoisi parhaiten siitä, etteivät hänen puheensa ole vain kokemuksenpuutteista sanahelinää?


Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on ärsykkiliehdokkaitteni rajatapaus. Useissa eduskunta- ja kunnallisvaalikoneissa hänen vastauksensa ovat olleet melko lähellä omiani, mutta hänen kannattamansa liberaali maahanmuutto- ja päihdepolitiikka ja flirttailu anarkismin ja töhertelyn kanssa ovat minulle vieraita. Arhinmäen osakkeet laskivat silmissäni roimasti, kun hän teki politiikan takinkääntöennätyksen haukkumalla Perussuomalaisia hieman ennenaikaisesti siitä, mihín hänen oma puolueensa hetken päästä itse syyllistyi. Paavo Arhinmäki on myös opportunistisesti siirtynyt Linnan juhlissa kuokkavieraista varsinaisten juhlijoiden joukkoon. Arhinmäen suurin puute presidentinvaaleissa on hänen kokemattomuutensa ja edustuskelpoisuutensa, sillä monen voi olla vaikea kuvitella juuri ministerinuransa aloittanutta, lapsenkasvoista ja koristossuissa viihtyvää poliitikkoa johtamassa Suomen ulkopolitiikkaa ja puolustusvoimia sekä edustamassa Suomea kansainvälisissä kokouksissa. Kaikesta huolimatta Paavo Arhinmäkeä voisin äänestää paremman puutteessa.


Kolmas Paavo, eli politiikan rockybalboa Väyrynen, tekee paluun parrasvaloihin presidentinvaaleissa vuosien hiljaiselon jälkeen. Vaikka Väyrynen oli edellisen hallituksen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, ei häntä ministeriaitiosta - Väyryselle epätyypilliseen tapaan - juuri havainnut. Liekö kyseinen ministerinpesti ollut liian kesy Paavolle, mutta erittäin harvoin hänelle esitettiin kysymyksiä eduskunnan kyselytunnilla, eikä mediakaan häntä erityisemmin huomioinut. Taka-alalla viihtyminen saattoi olla taktikointia, sillä Väyrynen tietää oman rasitteensa suomalaisten poliittisessa muistissa. Osa tästä rasitteesta, eli loputtomasta itsetunnosta ja omien kykyjen korostamisesta, on median jatkuvan papukaijamaisen toiston tuotosta. Vuosia jatkunut Väyryselle naureskelu on asettanut hänet asemaan, josta on miltei mahdotonta ponnistaa pois, mutta toisaalta harva on voinut kyseenalaistaa hänen ammattitaitoaan ja kokemustaan esimerkiksi ulkopolitiikassa. Mielestäni on hienoa, että aikanaa Suomen EU-jäsenyyttä vastustanut Väyrynen on palannut ääneen ja tarjoaa Timo Soinin kanssa EU- ja eurokriittisen vaihtoehdon kansalaisille. Hänen aikansa politiikassa alkaa iän puolesta olla vähissä, joten tämä lienee ehdokkaalle, joka on aiemminkin presidentin virkaan halunnut varmasti innokkaammin kuin kukaan muu ehdokkaista, viimeinen hetki päästä unelmiensa täyttymykseen. Väyrysen uudesta tulemisesta on puhuttu yhä vakuuttuneempaan sävyyn, sillä hän kykenee nauramaan itselleen ja maineelleen, kuten hänen esiintymisensä Uutisvuoto -ohjelmassa osoitti. Väyrysen ehdottomiin hyviin puoliin kuuluu ainakin se, että vaikka häntä on haukuttu vuosien mittaan hyvin henkilökohtaisesti, ei hän ole koskaan vastannut asiattomuuksiin asiattomuuksilla kuten henkilökohtaisilla solvauksilla. Väyrysen valtiksi näissä vaaleissa saattaa löytyä myös se, että nuoremmalla äänestäjäpolvella ei välttämättä ole sellaista ennakkokäsitystä hänestä kuin vanhemmilla, jotka muistavat Väyrysen nuorena ja takinkääntöjä harrastavana pyrkyrinä. Väyrynen taistelee kakkospaikasta Sauli Niinistön kanssa omalla suosikkilistallani Timo Soinin jälkeen.


Kristillisdemokraattien Sari Essayahilla olisi henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan erittäin hyvät omainaisuudet presidentin virkaan. Essayah muistetaan positiivisesti hänen urheilusaavutuksistaan eikä hänen ulosannissaan ja koulutuspohjassaan ole valittamista. Vaikka yllättävän moni ei tiedä poliitikko Essayahista mitään, on hänellä kuitenkin kokemusta eduskunnasta, europarlamentista ja puolueen puoluesihteerinä sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Essayahin menestymisen esteenä presidentinvaaleissa on kuitenkin pienen puolueen ehdokkaana oleminen sekä herätyskristillisyys. Kristillisdemokraattien kannatus on pysynyt vakaana Suomen Kristillisen Liiton ajoilta asti, mutta herätyskristilliset tulevat todennäköisesti pysymään aina marginaalisena ryhmänä, sillä suomalaisten enemmistö vierastaa Raamatun ohjeiden soveltamista poliittisessa päätöksenteossa. Aikanaan Suomen Kristillistä Liittoa jakanut suhtautuminen EY-jäsenyyteen päättyi myönteisten voittoon Bjarne Kalliksen johdolla ja Toimi Kankaanniemen edustama kriittinen joukko väistyi taka-alalle. Nykyisin Kristillisdemokraateista ei kuulu kriittisiä kannanottoja EU:ia kohtaan, mikä on mielestäni esteenä Kristillisdemokraattien ja Sari Essayahin kannatuksen nousulle, sillä suuri joukko pääosin EU-kriittisiä herästyskristillisiä on siirtynyt äänestämään Perussuomalaisia tai jättänyt äänestämättä kokonaan. EU-myönteisenä pikkupuolueena KD ja Sari Essayah ovat jääneet värittömiksi, joita äänestämään pystyvä kansalainen saattaa äänestää jotakin muutakin konservatiivista vaihtoehtoa. Suuren puolueiden perässä hiihtäminen on sementoinut KD:n kiltiksi apulaiseksi. Voisin arvojeni puolesta hyvin äänestää Sari Essayahia presidentiksi, mutta hänen suhtautumisensa EU:iin ja euroon tekee sen käytännössä hätävaravaihtoehdoksi. Positiivista oli Sari Essayahin toteamus siitä, että presidentti Halonen teki väärin liittäessään rasismin vain Perussuomalaisiin, vaikka sitä esiintyy muuallakin.


Vihreiden Pekka Haavisto on vihreistä kaikkein siedettävimpiä ja varmasti kaikkein kykenevinkin suoriutumaan presidentin tehtävistä, joten Vihreitä on onniteltava hyvästä ja puolueennäköisestä ehdokasvalinnasta. Haavisto vetoaa varmasti etenkin nuoriin kaupunkilaisiin, korkeakoulutettuihin sekä naisiin. Pekka Haavisto ärsyttää vähiten varmasti niitäkin, jotka eivät jaa hänen edustamansa puolueen arvomaailmaa. Hän on osoittanut sovittelu- ja neuvottelukykyä maailmalla ja kotimaassa vihreille harvinaista poliittisen erilaisuuden kohtaamiskykyä vieraillessaan Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraisen luona. Presidenttinä Haavisto tekisi päätöksiä varmasti enemmän järkiperusteilla kuin edustamiensa ideologioiden sanelemana. Samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteessa elävä poliitikko ei ole Euroopassa ainutkertaista, mutta samaa sukupuolta oleva presidenttipari taitaisi olla ennenkuulumatonta koko maailmassa. Suomalaiset eivät liberalisoitumisestaan huolimatta taitaisi olla valmiita vielä näkemään kahta miestä tai naista ykköspariskuntana edustamassa maatamme. Vaikka Pekka Haavisto on kierrellyt työnsä puolesta tiukan uskonnollisissa maissa, ei hänen parisuhteensa ole varmasti ollut tuolloin merkityksellistä tai mitenkään edes esillä. Presidenttinä Haaviston puolison odotettaisiin kuitenkin esiintyvän ulkomaiden päämiesten valtiovierailuilla ja ulkomailla viran puolesta Suomea edustettaessa, mikä saattaisi islamilaisissa ja tiukan katolisissa maissa aiheuttaa ongelmia tai ainakin kohua. Järkisyillä presidentin puolison sukupuolla ei tietenkään pitäisi olla mitään merkitystä tehtävän hoitamisessa, mutta ihmiset eivät tunnetusti aina järkeile, sillä monien ihmisten ajattelun pohjalla olevat uskonnolliset näkemykset eivät perustu maailmalliseen järkeen. Itselläni suurimmaksi esteeksi äänestää Pekka Haavistoa tulisi kuitenkin EU-myönteisyys, mutta jos toisella kierroksella häntä vastassa olisi Paavo Lipponen tai Eva Biaudet, äänestäisin Pekka Haavistoa.

Kokoomuslainen Sauli Niinistö on onnistunut keräämään gallupeissa kannatusta muualtakin kuin porvareilta. Niinistön suosion taustalla saattaa olla hänen asiantuntevalta vaikuttava otteensa ministeriaikoina sekä puhemiehenä. Sauli Niinistö on viime vuosina kannanotoissaan pehmentynyt tiukan kokoomuslaisesta linjasta puhumaan ainakin muodollisesti ahneutta vastaan ja heikompien huomioimisesta. Ehkäpä Niinistön tarkkaileva ja rauhallinen olemus on saanut ihmiset vakuuttumaan tämän yleisestä asiantuntijuudesta sekä luottamaan häneen talouspolitiikassa, ja onhan hänellä tietysti meriittejä Euroopan Investointipankin varapresidenttinä ja valtiovarainministerinä. Asiantuntemuksen päälle on kuitenkin lisätty myös yleiseen luottamukseen pohjaavaa ilmaa, joka näyttäisi tekevän hänestä todellisuutta ylivoimaisemman. Vaikka tietoisesta tai tiedostamattomasta retoriikan pehmenemisestä huolimatta Niinistöstä on tullut houkuttelevampi ehdokas myös pienipalkkaisille, köyhille tai työttömille, en kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että hänen presidenttiydestään hyötyisi eniten se syrjäytetty kansanosa. Jotkut ovat ilmoittaneet äänestävänsä Niinistöä vain siksi, kun "se riippui siellä palmussa tsunamia paossa". Onhan hän joutunut tietenkin osalliseksi muitakin suomalaisia kuolevaisia koskettaviin tragedioihin, kuten vaimon yllättävään kuolemaan ja luonnonkatartrofin keskelle joutumiseen, mutta onko se jokin lisäarvo, että kokee samaa kuin muutkin. Niinistö ei varmastikaan olisi huono presidentti ja tarjoaisi varmasti radikaaleimpiin ehdokkaisiin nähden tyydyttävän kompromissin. Niinistön positiivisia puolia on ehdottomasti harkitseva ja maltillinen konservatiivisuus, joka vetoaa esimerkiksi arvojen pysyvyyttä haluaviin äänestäjiin. Toisaalta Niinistön johtajantaitoja erityisesti Eduskunnan puhemiehenä on kritisoitu omavaltaiseksi ja pompottavaksi. Niinistön pitkävihaisuudesta on myös keskusteltu aina silloin, kun hänen puolueen sisäisen nahistelukumppaninsa Ilkka Kanervan nimitykset erilaisiin merkittäviin tehtäviin ovat yllättäen kariutuneet; Niinistön epäillään olleen Kanervan takaiskujen takana vanhoista kaunoista johtuen. Tiedä sitten mikä osa huhuista on totta, mutta varmasti osa ainakin. Tällaiset seikat laittavat kuitenkin epäilemään hieman presidentti Niinistön ihmissuhdetaitoja erityisesti kriisitilanteissa. Kokonaisuutena Niinistö kilpailee suosikkilistallani 2. ja 3. sijan tienoilla.

Timo Soini on mielestäni presidenttiainesta ennen kaikkea luonteenpiirteidensä johdosta, sillä hän ottaa aiheellisen kritiikin vastaan ja aiheettoman antaa valua kuin veden hanhen selän yli. Soinilla ei ole voimakkaita kytköksiä mihinkään etujärjestöön eikä hän toimi minkään ryhmän lobbarina tällä hetkellä, tuskin siis presidenttinäkään. EU-kriittinen hän tietenkin on ja edustaisi presidenttinäkin unionin vastustajia, mutta heitä onkin suuri osa kansasta. Uskon, että Timo Soini olisi kansakunnallemme jämäkkä selkäranka, johon voisi luottaa myös kriisin tullessa. Soini jatkaisi varmasti kansaan vetoavaa retoriikkaansa sekä osoittaisi inhimillisyyttä tavallisten ihmisten parissa kulkiessaan vähintään Tarja Halosen tavoin. Timo Soini johtamassa Suomessa uskonnolliset vähemmistöt saisivat hänen suojeluksensa ja Vihreät saisivat olla edelleenkin niin vihreitä kuin haluaisivat. Toki ultraliberaalit ja hienosteleva eliitti varmasti julistaisivat mediassa häpeävänsä Soinia presidenttinä ja arvostelisivat hänen ulkonäköään, mutta saisivat todennäköisesti tältä osuvaa vastakritiikkiä. Presidenttinä Timo Soini varmasti pitäisi esillä Suomen kansallisia etuja ylitse muiden, mutta eikö se ole jokaisen itsenäisen valtion päämiehen tehtäväkin. Presidentti Timo Soinin valtit tehtävän hoitamisessa olisivat rehellisyys, lähiöissä asuvan vähävaraisen kansan luottamus sekä vallan huipulla esiintyvän salailevan kabinettipolitiikan vastustaminen. Toki Timo Soinilla on sama ongelma kuin Paavo Lipposella eli oman puolueen äänestäjien valuminen muiden ehdokkaiden taakse. Osa perussuomalaisista ei haluaisi Soinista presidenttiä, sillä häntä tarvitaan päivän politiikassa ehkäpä enemmän kuin silkkinauhojen leikkaajana ja sivustaseuraajana. Kävi presidentinvaaleissa kuinka tahansa, lopputuloksesta voi löytää positiivista. Jos Timo Soinista tulisi presidentti, olisi aika todistaa poliittisille vastustajille, että Perussuomalaiset on muutakin kuin Timo Soini, ja puolueen johdossa muutkin saisivat näyttää kykynsä. Toimittajat eivät voisi enää syyttää puoluetta vain Soinin puolueeksi. Toisaalta Timo Soini voisi myös presidenttinä tuoda luottamusta  Perussuomalaisten pysyvään juurtumiseen varteenotettavaksi puolueeksi. Jos Timo Soinista ei tule presidenttiä, saa puolue jatkaa karismaattisen johtajan luotsaamana vielä hamaan tulevaisuuteen, jos se niin haluaa.
Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Hajanaisia huomioita vuodesta 2011

Alkuvuodesta elimme Keskustan harmaan pönötyksen valtaaman hallituksen hiljaista aikakautta. Harvoissa politiikan kentällä debattia aiheuttaneissa aiheissa keskustelu tapettiin Mari Kiviniemen vastaamattomuus-/papukaijatoistotaktiikalla. Kiviniemi jatkoi Matti "asiasta keskustellaan" Vanhasen aloittamalla linjalla, jossa ongelmista keskustellaan aina joskus muulloin kuin tässä ja nyt. Lisäksi hankaliin kysymyksiin nämä Keskustan kaksi pääministeriä vastasivat toistamalla samaa lausetta, vaikka kysymykset välillä vaihtuivatkin. Sitten jysähti!

Eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset saivat kuuluisan "Ison Jytkyn" kyynisten toimittajien ja valtapuolueiden vaalia edeltävistä vähättelyistä ja naureskeluista huolimatta. Sitten alkoi vanhojen poliittisten puolueiden ja toimittajien itku siitä, miten kansa äänestikin väärin. Vasemmistoliitto ja Vihreät kilpailivat siitä, kumpi ehtisi ennemmin ilmoittaa, ettei tule olemaan hallituksessa, jossa Perussuomalaiset olisivat. Vaikeiden hallitusneuvotteluiden aikaan Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki - joka oli Perussuomalaisten tavoin pitänyt meteliä suursijoittajien ja pankkien pelastamisen vääryydestä velkamaiden lainojen myöntämisessä ja takaamisessa - haukkui Timo Soinin takinkääntäjäksi, koska Perussuomalaiset luonnollisestikin osallistui hallitusneuvotteluihin. Arhinmäki veikkasi Soinin myyvän periaatteensa, mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Aktivisti-Paavo löi laudalta kaikki politiikan historian  takinkääntömestarit syyllistymällä hetken päästä itse siihen, mistä Timo Soinia syytti. Vasemmistoliitto lähti hallitusneuvotteluihin ja myi periaatteensa päätäkseen hallitukseen: seurauksena Vasemmistoliiton kaksi selkärankaisinta eli Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho pakotettiin muodostamaan oma ryhmänsä. Paavon suorittama suuri puhallus ei kuitenkaan tehnyt hänestä nöyrää. Heti hallituksen kokoonpanon varmistuttua alkoi takinkäännön selittäminen ja Perussuomalaisten hakkuminen. Vasemmistoliitto olikin muka vastuullinen lähtiessään Kokoomuksen kelkkaan ja todelliseen väripalettihallitukseen. Paavo ja monet muut puoluejohtajat haukkuivat Perussuomalaiset vastuunpakoilijoiksi ja kansan pettäjiksi. No miksihän Perussuomalaiset olisi sitten nimetty, jos se olisi sanonut kyllä ehdoille, joilla olisi nielaistu kerralla leijonanosa puolueen periaatteista? Ettei vain siinäkin tapauksessa takinkääntäjiksi?

Keskusta teki sen, mitä siltä saattoi odottaakin: muuttui kriittiseksi Kreikan ja muiden velkamaiden tukemiseen yhdessä yössä, kun ei enää ollut hallituksessa. Tosin Keskustaa voi pitää oikeastaan syyntakeettomana käytökseensä, sillä sehän noudatti vain vuosikymmeniä jatkuneen poliittisen teatterin perinnettä. Mielipiteet pysyvät samoina, roolit vain vaihtuvat. Suuret puolueet ovat vaihtaneet hallituksesta oppositioon tai päinvastoin ja libretot on vaihdettu päittäin vuoron vaihtuessa. 

Heinäkuussa Norjassa tapahtui vakava joukkomurha, joka järkytti maailmaa. Anders Breivik tappoi pommeilla ja asein yhteensä 77 ihmistä. Omassa epätoivoisessa harhamaailmassaan eläneen Breivikin mukaan hän toimi vastarintaliikkeen sotilaana, minkä takia häntä ei pitäisi tuomita. Breivikin kirjoitusten pohjalta hänestä tehtiin hutkivassa mediassa natsi ja äärioikeistolainen, joita koko Euroopan pitäisi varoa, sillä populistiset ja nationalistiset puolueet - joihin Perussuomalaisetkin on liitetty - ovat saaneet laajaa kannatusta Euroopan valtioissa. Hutkiva journalismi ei kuitenkaan kovinkaan äänekkäästi korjannut Breivikille annettua äärioikeistolaisen leimaa, vaikka tarkemmin tutkittaessa hänen juutalaisia puolustava kristillismytologinen maailmankuvansa ei oikein oikeuttanut rinnastamista uusnatseihin tai moniin muihin äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Hän edusti pikemminkin kristillisoikeistolaista politiikkaa lisättynä hänen henkilökohtaisella väkivaltaisella mielisairaudellaan. Norjassa vasta  alettiin varovasti pohdiskella, miksi Breivik teki terrori-iskut, kun Suomen valveutunut ja riippumaton lehdistö "tiesi" jo, että se johtui Jussi Halla-ahosta. Breivik kun oli kirjassaan siteeraannut bloggaajaa, joka oli maininnut Halla-ahon blogissaan. Selvä pyy: syyllinenhän se. Herhiläisparvet hyökkäsivät Perussuomalaisten ja Jussi Halla-ahon kimppuun ja vaativat näitä irtisanoutumaan Breivikin teoista, jotta eivät olisi osasyyllisiä. Sama kuin vaatisi Kimmo Sasia irtisanoutumaan Esko-Juhani Tennilän ajatuksista, joita Sasi ei olisi tiennyt itsellään olevankaan. Kun Perussuomalaiset laativat herhiläisten vaatiman julkilausuman kaikenlaista syrjintää ja rasismia vastaan, se ei kelvannutkaan kenellekään; tuskin olisi kelvannut minkäänlaisena. Itsekin ruotsinkielisten etuoikeuksista kynsin hampain kiinni pitävä ja enemmistön kyykytyksen hyväksyvä RKP nyrpisti sille ensiksi nokkaansa. Halla-ahon syyttäminen Norjan tapahtumista herätti mieleen verrannon siitä, olisiko esimerkiksi jotakuta vihreää bloggaajaa syyllistetty siitä, että tämä olisi blogeissaan vastustanut turkistarhausta ja sen seurauksena joku sairas yksilö olisi päättänyt lähteä tappamaan muutaman sikatilallisen? Mitä seuraisi, jos joku väkivaltaan taipuvainen anarkisti kävisi Jussi Halla-ahon kimppuun? Kantaisiko aktivisti-Paavo vastuun teosta, koska on pelotellut kansaa Jussi Halla-aholla? Tuskimpa kukaan sitä edes vaatisi.

Euroopan velkakriisin eskaloituva uhkakuva suomalaisille veronmaksajille on puhuttanut myös presidentinvaalin ensimmäisissä televisioväittelyissä. SDP:n porvari-Paavo julistaa katkeraan loppuun Suomen tunkeutumista EU:n ja muiden katastrofien ytimiin, joissa Paavon logiikalla Suomi voi vaikuttaa asioihinsa. Suomen pitäisi Lipposen mielestä suostua Saksan Merkelin ja Ranskan Sarkozyn pillin mukaiseen tanssiin ilman vastalauseita, koska silloin Suomi voi olla "päättämässä" kuinka Euroopalle ja eurolle käy. Paavolle piste siitä, että valittu linja pitää, vaikka suoraan sanoen linjan logiikka onkin tavalliselle kuolevaiselle hieman vaikea ymmärtää. Paavo Lipposen tilanne muistuttaa joidenkin diktaattorimaiden johtajien asemaa, kun nämä ovat historiassa tehneet kohtalokkaita päätöksiä ja kädet ovat tahriintuneet, mutta samalla linjalla on käytännössä pakko jatkaa, sillä luovuttamisen ja linjan muuttamisen aiheuttama nöyryytys olisi pahempaa, kuin saappaat jalassa kaatuminen. Näemmekin ehkä joskus Paavo Lipposen höpisevän EU:n savuavilla raunioilla siitä, kuinka ytimessä on hieno olla.

Tarja Halonen aktivoitui presidenttikautensa loppumetreillä päästämällä suustaan mustavalkoisen ajattelun kukkasen, jonka mukaan itsessään rasistisia piirteitä tunnistaneet ihmiset ovat ehkä päätyneet äänestämään Perussuomalaisia. Juupajuu. Ja itsessään Stalinin verenhimoa tunnistaneet ovat sitten varmaan äänestäneet SDP:tä ja Vasemmistoliittoa. Mitä enemmän Tarja Halosen Suomi on eriarvoistunut ja ihmiset ovat selkeämmin jakaantuneet taloudelliselta tilanteeltaan kauemmas toisistaan, poliitikot ovat sitä enemmän huolissaan "ääriliikkeistä", "demokratian vastaisesta liikehdinnästä" ja suvaitsemattomuudesta. Miten maistuisi poliitikoille ja Tarja Haloselle kaikkien työssäkäyvien, eläkeläisten ja työttömien riittävästä toimeentulosta saarnaaminen vaihteeksi? Turha kauhistella hedelmiä, jos ei ole kiinnostunut, missä kunnossa puu on. Tavallinen kansa toivoo, että jouluna ei olisi mustaa ja ensi vuosi tarjoaisi jotain parempaa. Säädystä riippumatta: Rauhallista ja Onnellista Joulua!

Miksi minua ahdistaa perjantaisin......

Vietetyt vuodet joukkoliikenteen palveluksessa ja Helsingissä asuessa ovat saaneet minut jo kauan sitten potemaan perjantaiahdistusta. Kun tuolloin moni tavallinen kansalainen hakee onnesta täristen kaupasta kohtuulliset 40 litraa olutta viikonlopuksi ja availee niitä jo kassajonosta päästyään, minua alkaa ahdistaa. Moni sukkela vääräleuka onkin sanonut minulle, että ehkäpä sinunkin pitäisi vähän juoda kaljaa, niin ei ahdistaisi. Syy miksi en näin tee, tulee tässä selväksi hieman pidemmän kaavan mukaan.

Ehkäpä on syytä aloittaa aivan sukusolutasolta. Mitä tarkoitusta varten me ihmiset - ja kaikki muutkin eliöt - jatkamme sukua ja lisäännymme? Me, jotka uskomme Jumalan olemassaoloon ja maailmankaikkeuden jumalalliseen alkuperään, löydämme jonkinlaisen selityksen Raamatusta, mikä lyhyesti sanottuna on se, että meidät on luotu Jumalan kuviksi ja meidän tehtävämme oli pitää huolta paratiisista ja muusta luomakunnasta sekä olla ilahduttamassa luojaamme olemassaolollamme. Yksi upeimmista ja viisaimmista luoduista olennoista eli arkkienkeli Lucifer kuitenkin rakastui omaan minäänsä niin paljon, että halusi itsensä Luojan paikalle, minkä johdosta hän veti joukon enkeleitä sekä ihmisen syntiinlankeemukseen. Syntiinlankeemuksen johdosta näkemämme maailma altistui kuolemalle ja rappiolle. Koko Raamattu kertookin sitten tarinaa siitä, miten kaikki palautetaan Jeesuksen kautta ennalleen. Vaikka liuhupartaiset satanistiateistit, vapaa-ajattelijat ja humanistit naureskelevatkin itseriittoisesti uskovaisten olevan naiivien satuhahmojen vallassa ja rajoittavan turhaan elämäänsä vuosisatoja vanhojen tarujen vuoksi, kristityillä on kuitenkin omassa maailmassaan toivoa tulevaisuudesta ja elämällä on jokin päämäärä.

Niille, joille fyysinen maailma on ainoa todellisuus ja joille olemassaolomme on vain päämäärättömän sattuman tulosta, elämän jatkuminen lisääntymällä on vain jotain vaistonvaraista sattuman säilyttämistä. Puhtaasti tieteellisen maailmankuvan pohjalta olemisen ja elämisen tarkoitus on vain elämä itsessään,  se on vain sattuman ohjaamaa ja voi päätyä mihin tahansa: joko jatkua tai loppua kokonaan. Evooluutiobiologiaa ja ns. älykästä geeniä luojanaan pitävienkin on kuitenkin myönnettävä, että mutaatioiden ja risteymien kautta eliöt pyrkivät sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin nimenomaan vain säilyäkseen mahdollisimman  pitkään olemassa. En tiedä, onko eliöitä, joiden geenit pyrkisivät "tietoisesti" itsetuhoon. Rappeutumista toki tapahtuu negatiivisvaikutteisten mutaatioiden kautta, mutta jos se olisi geenien tarkoitus, se ei osoittaisi kovin suurta älyä geeniltä.

Mennäämpä itsetuhoisuudesta aasinsiltaa takaisin alkoholiin. Alkoholi tuo varmasti lyhyttä lohtua toivottomuuteen ja rappioon, mutta sen avulla on hyvin vaikea rakentaa niin yhteiskunnallista kuin henkilökohtaistakaan tulevaisuutta. Alkoholi on kuulunut ihmisten elämään vuosituhansia pakokeinona todellisuudesta, mutta vaarallisen siitä tekee vasta sen asema yhteiskunnassa tai yksilön elämässä. Suomalaistenkin olisi syytä kysyä itseltään, mitä varten oikein lisäännymme. Mikä on lisääntymisemme tarkoitus? Jatkaa suomalaisten ihmisten olemassaoloa tulevaisuudessakin? Yrittää tehdä Suomesta koko ajan parempaa ympäristöä elää ja luoda ihmisille hyvinvointia? Jos mitään tällaista tarkoitusta ei olisi, niin miksi lisääntyisimme?
Miten alkoholi sitten liittyy näihin kysymyksiin? Pääsemme vähitellen lähemmäksi itse asiaa.

En usko, että suomalainen yhteiskunta yrittää tällä hetkellä turvata tulevaisuuttaan tai olemassaoloaan, sillä monet merkit alkavat viitata siihen, että olemme menossa kohti romahdusta ja rappiota. Mustien pilvien näkemisen lisäksi järkyttävää on kansanedustajien ja virkamiesten ilmiselvä haluttomuus tehdä tälle huolestuttavalle kehityskululle mitään. Haluttomuudelle voi olla erilaisia syitä: Yhteiskunnassa päättävässä asemassa olevat ihmiset kuuluvat väkisinkin tulotasoltaan yhteiskunnan eliittiin ja hyväosaisiin. Yhteiskunnan jakautuessa hyväosaisen elämäntodellisuus hienolla asuinalueella erottuu pysyvällä tavalla köyhän ihmsen todellisuudesta ja näiden kahden eri maailman ollessa niin erilaiset, hyväosainen kieltäytyy joko omantunnontuskassa tai itseään säästääkseen ajattelemasta köyhän ihmisen todellisuutta. Lopulta köyhä ja rikas elävät ikään kuin omissa ulottuvuuksissaan, joiden välillä voi olla näköyhteys, mutta mitään tunnetta niiden välillä ei ole. Yksi syy päättäjien haluttomuuteen voi olla se, että he kuvittelevat rappioiden ja menestysten jatkavan historian lehdillä jatkuvaa tanssiaan ja olevan varmoja siitä, että pitkän alamäen jälkeen on pakko joskus alkaa ylämäki ja päinvastoin. Poliitikot unohtavat kuitenkin sen, että maailmanloppu ei olisi maailmanloppu, jos se ei tulisi vain yhden ainoan kerran. Eläinlajikin voi kuolla sukupuuttoon vain kerran; ei se sen kummallisempaa ole.

Alkoholin käyttö katukuvassamme ja alaikäiset sen nautiskelijoina on yksi lopun alun merkki. Heti on todettava, että nuoret ovat aina kokeilleet alkoholia, joten siinä itsessään ei ole mitään uutta. Ollessani yläasteikäinen 80- ja 90-lukujen vaihteessa peruskouluikäiset kokeilivat juomista lähinnä vappu- tai juhannusaattoina sekä vastaavina aikuistenkin ihmisten alkoholinkulutuksen huippuhetkinä. Tuolloin oli kuitenkin äärimmäisen harvinaista, että joku olisi korkannut pullon koulun jälkeen arki-iltapäivänä. Sellaisia nuoria olisi pidetty totaalisina luusereina ja heitä mahtui varmaan muutama miljoonaan. En käynyt yläastetta missään kultahammasrannikolla, vaan koulussa, jossa oli myös tarkkailuluokka ja alempien sosiaaliluokkien lapsia, mutta silti ei ollut ketään, joka olisi arkipäivisin juonut alkoholia. Nuorten kanssa työskentelevä sosiaalityöntekijä kertoi muutama päivä sitten eräässä lehdessä, että nuorten iltapäiväjuopottelu on lisääntynyt räjähdysmäisesti erityisesti Helsingissä. Peruskoululaiset tsuppaavat siis kaljatölkin auki, kun pääsevät koulusta. SIIS AJATELKAA VÄHÄN: LÖYTYYKÖ IHAN HETI TOISTA MAATA EUROOPASTA, JOSSA LAPSET JUOVAT KOULUN JÄLKEEN OLUTTA?!!!!! Siis nyt ei puhuta enää muutamasta tarkkislaisesta, joiden sukset ovat lähteneet harhaladulle jo syntymästä, vaan nyt tarkoitetaan jo merkittävää joukkoa nuorisosta. Toki raittiitakin on edelleen, mutta kyllä sen voi ainakin jokainen joukkoliikennettä käyttävä todeta jo metroissa, busseissa ja kaduilla kävellessä, että aikuisten ja nuorten arkipäiväinen ryypiskely ei ole enää mikään marginaaliyksilöiden tapa. Nuorison juopottelusta puhutaan ohimennen silloin tällöin politiikassa tekohuolestuneeseen sävyyn ja sen jälkeen todetaan kuin maton alle lakaisten, että suurin osa nuoristammehan on aivan fiksua ja raitista. Mikään yhteiskunta ei kauaa pyristele, jos se katsoo hyväksyy ja katselee passiivisesti vierestä, kun sen tulevaisuuden takaajat juovat itsensä sankoin joukoin työkyvyttömäksi. Työkyvyttömiksi nämä nuoret eivät juo itseään parilla kaljalla, vaan useilla 24 tölkin olutlaatikoilla viikossa sekä kirkkailla viinoilla. Lisäksi katukuva likaantuu, rumentuu ja koko kaupunki alkaa näyttää krapulamaisemalta. Nurmikoilla ja teiden vierillä lojuu tyhjiä kaljalaatikoita, virtsa haisee nurkissa ja tavallisena arkipäivänäkään ei voi matkustaa metrossa, ettei siellä joku 15-30 -vuotias joisi alkoholijuomia. Turistitkin ihmettelevät ääneen, että onko täällä Suomessa jatkuva juhlapäivä.

Toinen rappioituvan yhteiskuntamme merkeistä on se, että olemme sallineet - kiitos EU:n ja sen markkinaliberalismin sekä Schengen-sopimuksen - maahamme saapuvan harmaan työvoiman ja rikollisten massiivisen vyöryn, mikä syö toimintamahdollisuudet rehelliseltä yrittäjältä sekä jättää omat kansalaisemme toisen luokan kansalaisiksi. Kiertäessäni työni vuoksi Sörnäisten, Harjun ja Kallion kaupunginosia kävellen, en voinut olla järkyttymättä siitä, että edellä mainituilla alueilla liiketiloissa on 90 prosenttisesti joko bordelleja thaihierontapaikkoja, pornokauppoja, juottoloita ja kebabravintoloita. Thaihierontapaikkoja voi olla jopa kolmessa vierekkäisessä liikehuoneistossa ja niitä on 200mX200m kokoisella alueella useita kymmeniä. Kertooko se innovatiivisuudesta ja tulevaisuudenuskosta, että kokonaisissa kaupunginosissa ei enää tarvita muita kuin pornokauppoja, bordelleja ja juottoloita. Siellä ne innovaatiot oikein muhivat!
Baltiasta ja Itä-Euroopasta tulevat rosvot tyhjentävät asunnot, ruuvailevat julkisten rakennusten kupariset ikkunalaudat, ryöstelevät kultaliikkeemme ja ajelevat turistina saaliidensa kanssa maasta pois tullimiestemme syödessä muffinsseja ja tehdessä hightec-profilointeja mahdollisista uhkista hienoilla Schengen-laitteillaan. Virolaiset rakennusmiehet täyttävät tälläkin hetkellä miltei jokaisen niistä sadoista työmaista pääkaupunkiseudulla ja vievät näin työtä suomalaisilta ammattilaisilta, kun työehtosopimuksilla pyyhitään ahteria verojen ja eläkemaksujen ollessa vain tyhmiä suomalaisia varten. Virolaiset rakennusmiehet voivat pysäköidä autonsa jalkakäytäville, pysäköintikieltoihin ja jättää pysäköintimaksut maksamatta ilman mitään rangaistusta, ajaa humalassa ja ylinopeutta ilman, että kukaan perii poliisin kirjoittamia sakkoja tai muita hallinnollisia maksuja Virosta. Samaan aikaan suomalaiset maksavat työpäivänsä aikaisesta pysäköinnistä, tai maksavat pysäköintivirhemaksunsa tarvittaessa ulosoton kautta. Lisäksi he kustantavat maksamillaan veromarkoilla ja sosiaaliturvamaksuilla näiden maassamme vierailevien vapaamatkustajienkin tarvitsemat peruspalvelut. Kerjäläiset voivat leiriytyä mihin haluavat, roskata, matkustaa ilmaiseksi joukkoliikenteessä ilman konkreettista rangaistusta, jonka suomalainen saisi vastaavista teoista. Vaikuttaako siltä, että suomalainen on toisen luokan kansalainen omassa maassaan? Tämän kaiken poliitikkomme sallivat milloin milläkin tekosyyllä, kun joistakin maista et pääse edes pois, ennen kuin olet maksanut siellä saamasi sakot tai muut rangaistusluonteiset maksut. Nämä ongelmat ovat velloneet erityisesti Helsingin katukuvassa jo vuosia, mutta kukaan ei ole näköjään osannut tehdä ongelmille yhtään mitään. Jos jotain on tehty, niin hyysätty; vapaamatkustajia on hyysätty kaikenlaisten aktivistien ja ihmisoikeuslakimiesten avulla, jotta suomalaiset vain saisivat tuntea olevansa toisen luokan kansalaisia.

Amerikkalaisen mallin mukainen työssäkäyvien ihmisten köyhyys on tietoisesti ajettu Suomeen. Esimerkiksi yksityisessä yrityksessä siivousalalla työntekijä joutuu tekemään täysipäiväistä työtä n. 1200€ nettotuloilla kuukaudessa, ja siitäkin yritys yrittää jättää muutaman satasen tietoisesti maksamatta. Tuosta rahasta on kiva maksella 800€:n vuokraa ja käydä ostamassa kaupasta Euroopan kalleimpiin kuuluvaa kartelliruokaa.  Euroopassa markkinat on vapautettu ja pääoman sekä työvoiman liikkuvuus taattu ei suinkaan siksi, että kuluttajat saisivat mitään halvemmalla, vaan sen vuoksi, että työvoima pidettäisiin mahdollisimman halpana ja pääomasijoittajat saisivat maksimaalisen tuoton mijoonilleen. Nyky-Suomessa työntekijä ei ole elinkeinoelämän mukaan palkkaansa ansainnut, vaan työntekijän pitäisi olla nöyrästi kiitollinen armollisesti annetusta nälkäpalkastaan, jolla ei edes tule toimeen. Poliittinen eliitti on päättänyt tukea Kreikan holtitonta rahankäyttöä jatkuvilla lainoilla, mitä perustellaan muka väistämättömänä pienempänä pahana, mutta todellisuudessa toimilla pelastetaan vain tahoja, joiden voittojen maksimointiin koko EU on keskittynyt muutenkin, eli ahneita riskisijoittajia. Nämä samat rahoittajat tarjoavat Suomelle sitten kalliskorkoista lainaa, kun Suomi on takaustensa ja myöntämiensa lainojen vuoksi konkurssissa. Suomen eduskunnalle pari viime vuotta on tärkeämpää ollut hoitaa muiden maiden asioita, kuin perehtyä kotimaan ongelmiin. Väkivaltarikollisuuden ja alkoholiongelman pahetessa koko ajan poliitikot ovat päättäneet vähentää poliisin määrärahoja, minkä seurauksena Helsingissä poliisista vähenee entisen 100 vajauksen lisäksi vielä n. 80 poliisin virkaa, eikä se pian pysty puuttumaan juuri mihinkään.

Lapset marinoidaan alkoholissa, leipäjonot kasvavat, kaupunginosista tule ghettoja ja punaisten lyhtyjen katujen täyttämiä harmaan talouden vyöhykkeitä, poliisien määärä vähennetään, rahat lapioidaan ulkomaisten pankkien pelastamiseen ja työt annetaan ulkomaisten veronkiertoyritysten hoidettaviksi. Minun mielestäni tämä jos mikä on lopun alkua. Se ei ainakaan vaikuta siltä, että suomalaiset turvaisivat tulevaisuutensa ja jatkuvuutensa. Siksi minua ahdistaa perjantaisin.

Vihaan vihantäyteistä vihapuheesta puhumista.

On hieman vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta, mikä johtuu melko paljon siitä seikasta, että uusi kävelyä sisältävä työ pistää ramaisemaan ja unen tulemaan jo alkuillasta, joten kirjoittamiseen ei ole riittänyt energiaa. Aiheita kyllä riittäisi loputtomiin.

Viime päivinä vihantäyteinen puhe vihapuheesta ja sillä leimaaminen näyttävät hieman lientyneen, mutta vielä kuukausi sitten se velloi julkisuudessa uskomattomalla tavalla. Kun Anders Breivik teloitti vajaa 70 ihmistä Norjasta, vihervasemmisto käytti tilaisuuden hyväkseen tanssiakseen haudoilla ja piti Jussi Halla-ahoa ainakin osasyyllisenä tekoihin. Jos joku vasemmistolainen käy kansalaisaktivismiin suuryrityksiä ja niiden ahneutta vastaan kirjoittamalla ja mielenosoituksia järjestämällä - mitä vasemmistossa onkin harjoitettu -, ja sitten joku sairas ihminen käy ampumassa muutaman yritysjohtajan uskoen niin päästävän riistosta eroon, ottaisiko vasemmisto itselleen osasyyllisen viitan. Tuskimpa. Ai niin, mutta sehän onkin aivan eri asia.

Korkeimman oikeuden entinen jäsen Eeva Vuori valisti aikanaan kansalaisia omasta oikeudentajustaan kertomalla, että hänen mielestään ei ole niin väärin, jos rikas näpistää kaupasta kuin että köyhä tekee niin.
Perusteluna hän esitti, että rikkaalle näpistyksestä on suhteessa vähemmän hyötyä kuin köyhälle. Samalla logiikalla vasemmisto Euroopassa selittelee, että vasemmistolainen terrorismi on vähemmän pahaa kuin oikeistolainen, koska sillä on "paremmat" tarkoitusperät. Seuraavan kerran kun ryyppyremmissä Kake puukottaa Penan, Kaken kannattaa oikeudessa kokeilla tarkoitusperän vaikutusta tuomioon ja selittää, että hän oli niin huolissaan Penan alennustilasta, että päätti ihan ystävänä päästää tämän kärsimyksistään.
20.9. lähetetty Ajankohtaisen kakkosen teemailta vihapuheesta kuvasi hyvin vasemmiston kaksinaismoralismia suhteessa terrorismiin, ihmisryhmien demonisointiin ja vihapuheeseen. Vasemmistoliiton, SDP:n ja Vihreiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajat selittivät Suomen kansalle, että on pyhää mellakointia, riehumista ja terrorismia, mutta sitten on sitä pahaa, mitä Breivik edusti.

Europolin eli EU:n poliisiorganisaatioiden yhteenliittymän julkaiseman terrorismiraportin mukaan Euroopassa vuosina 2006-2008 tehdyistä terrori-iskuista liki 85% oli erilaisten separatistijärjestöjen, 6,5% vasemmistoryhmien, 0,4% islamistiryhmien ja 0,125% oikeistolaisten ryhmien tekemiä. Vasemmistolaisista motiiveista tehdyt terroriteot olivat siis n. 52 kertaa yleisempiä kuin oikeistolaisista motiiveista tehdyt tuossa 3 vuoden
tarkastelujaksossa. Tästä tosiasiasta huolimatta suomalaisessa mediassa ollaan oltu - ilmeisen propagandan harhaanjohtamina - jopa enemmän huolissaan kuin Norjassa Breivikin edustaman oikeistoradikalismin noususta. Breivikiä on nimitetty natsiksi, vaikka natsina tai edes perinteisenä äärioikeistolaisena hän tuskin olisi Israelia ja juutalaisia puolustava. Hänen kirjoituksistaan voisi päätellä, että hän oli poliittisesti oikeistolainen, kristillisiin symboleihin nojautuva, mutta niihin mytologiaa ja salaliittoteorioita yhdistelevä psykopaatti. Kuitenkin hänet yhdistettiin oikeistopopulistisiin puolueisiin ja niiden menestykseen Euroopassa, vaikka ne ovat yhtä kirjava joukko kuin vaikkapa ryhmä nimeltä autoilijat. Mantraa "oikeistopopulismi - ommm - Halla-aho - ommm - Breivik - ommm - vihapuhe - ommm - uhka - ommm - paha - ommm" on hoettu niin kiitettävästi, että nämä asiat ovat iskostuneet toistensa synonyymeina ainakin tiedotusvälineiden kautta mielipiteensä muodostavien ihmisten mieliin.

A2:n Teemaillassa Vasemmistoliiton, SDP:n ja Vihreiden nuorisojärjestöjen edustajat selittivät Lontoon väkivaltaisia mellakoita - joissa vasemmistoanarkisteillakin oli roolinsa - turhautuneiden ja köyhien  nuorten tyytymättömyyden ilmaisuksi, koska nämä kokevat, ettei heidän ääntään kuulla. Kun Kokoomuksen Ville Rydman totesi, että olihan Anders Breivikilläkin aivan samanlaiset epäoikeutetut motiivit teolleen, nämä naispuoliset cheguevarat alkoivat yhteen ääneen kiljua, että Lontoon mellakoita ja Breivikiä ei voinut mitenkään verrata toisiinsa ja rinnastus oli törkeä. Kun esille nostettiin se tosiasia, että mellakoissa kuoli monta ihmistä, se ei näissä pikku vapaustaistelijoissa herättänyt kiinnostusta. Selittelyt siitä, että useimmiten vasemmistoterrorismi kohdistuu omaisuuteen ihmisten sijaan ja että se on siksi jotenkin oikeutetumpaa, on em. Eeva Vuoren selityksen tasoa. Eiköhän oikeusvaltiossa ja demokratiassa lähdetä kuitenkin siitä, että ihmishenki ja toisen omaisuus nauttivat suojaa kaikenvärisiä poliittisia terroristeja vastaan. Kun ohjelman toimittajat lukivat anarkistien kuvauksia eräältä nettisivulta siitä, mihin ja mitä vastaan he aikovat väkivaltaisesti iskeä, se herätti keskustelussa etenkin sillä vihapuheesta jauhavalla puolella hilpeyttä ja asia kuitattiin huumorilla. Vihervasemmiston mukaan suurin uhka yhteiskunnan turvallisuudelle ovat Jussi Halla-aho ja Perussuomalaiset, kun samaan aikaan sen omat aktivistit suorittavat attentaattejaan, säestävät mellakointia Lontoossa ja järjestävät yleisiä paikkojenhajotusmarsseja tyyliin Smash Asem. Jotta voisi olla oikeaoppisen pyhä ja radikaali vasemmistolainen, on Perussuomalaisia leimatessaan asemoitava itsensä täydellisten joukkoon. Feminismillä ja muilla vasemmistolaisilla vapautusaatteilla höystetty nuori nainen ei varsinkaan ei usko olevansa paha ja raadollinen ihminen. Ei, Persut ovat pahoja, koska he haluavat ihmisille pahaa ja me vasemmistolaiset olemme tietenkin hyviä, koska hyväähän me tahdomme. Vihervasemmistossa ei siis uskota, että he edes kykenisivät vihapuheeseen - anteeksi - ketään vastaan. Edes Perussuomalaisia? Hmph! Sehän on eri asia!

En vihaa vasemmistolaisia, mutta haluan heiltä rehellisyyttä. Vihaan vain vihantäyteistä puhetta vihapuheesta ja etenkin sitä, että asetetaan itsensä pahan ulkopuolelle.

Lontoon esikaupungit palavat, mutta miksi?

Suomalaisesen vihapuheesta käytävän vihantäyteisen keskustelun hieman laannuttua saimme kuulla kuinka Lontoossa puhkesi raivokas mellakointi. Etniseen vähemmistöön - ainakin vielä toistaiseksi - kuulunut huumekauppias joutui poliisin kanssa kahnaukseen ja menetti henkensä. Etnisten mafioiden, rikollisjengien, päihteiden ja työttömyyden kyllästämillä alueilla tämähän oli silkka sodanjulistus. Housunpersaukset kynnystä ryystäen katugangstat lähtivät sotaan rasistifasistipoliisia vastaan. Kaikki oli  niin selkeän mustavalkoista. Suur-Lontoon laitamilla ajateltiin, että huumeita lapsille jakava diileri oli niin kunniallinen työtätekevä yhteisön jäsen, että tämän ihmisoikeuksia puolustaessa oli oikein polttaa muutama lähiö ja ryöstää itselle taulutelevisio. Paha yhteiskunta ei ollut ymmärtänyt parastaan ja ostanut kaikille katugangstoille avoautoa, ranteenpaksuisia kultakäätyjä ja tarjonnut kyytiin muutamaa takapuoltaan toisten suihin työntävää tanssityttöä. Nyt oli aika ottaa se, mikä meille kuului.

Jyrki Kataisen ja monen muun olisi syytä oppia Lontoosta ainakin seuraava asia: sen sijaan, että maahamme tuodaan "huutavaa työvoimapulaa" paikkaamaan sekä ilmeisen köyhää ja ankeaa suomalaista kulttuuria  itseisarvoisesti rikastuttamaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa - kyllä tämä oli Jyken arvio Suomen teoreettisesta tarpeesta  [ http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s ] - olisi ehkä syytä hankkia ensisijaisesti työntekijöitä, olivatpa he sitten maahanmuuttajia tai kantaväestöä. Iso-Britannian esimerkki kertoo karua kieltä siitä, miten jotkut aikanaan maahan saapuneet etniset vähemmistöt eivät sopeudu uuteen kotimaahansa edes useamman sukupolven jälkeen. Kun vuosikymmeniä sitten nykyisten sukupolvien isovanhemmat muuttivat Englantiin, heillä oli paikkansa työn kautta. Teollisuustyöpaikkojen paon alettua Euroopasta orjatyömaihin jälkipolvet ovat jääneet ilman töitä ja kroonistuneet tukien varassa elämiseen. Tietenkin kaikissa kansallisuuksissa on yksilöitä, jotka ovat riittävän innovatiivisia ja ahkeria, jotta he nousevat kurjuudestakin, mutta kaikki eivät siihen pysty, eivätkä ole välttämättä halukkaitakaan tekemään itse mitään sen eteen. Matalienkin sosiaalitukien kanssa eläminen huumekaupasta saaduilla verottomilla tienesteillä höystettynä on monesta houkuttelevampaa kuin aamusta iltaan mäkkärimyyjänä tai siivoojana työskentely. Ja juuri näissä luokkayhteiskuntaan rakastuneiden brittien halveksumissa "paskaduuneissa" olisi kuitenkin toimivampi avain yhteiskunnasta paikan löytämiseen kuin poliisin kanssa tappelu ja huumekauppa. Laiskuus ja työttömyysmalli, joka on jatkunut jo muutaman sukupolven ajan, on lapsesta pitäen opittua, joten on vaikea vaihtaa päivittäistä hengailuaikaa kavereiden kanssa aamulla töihin menemiseen, kun työstä saa vain vaatimatonta palkkaa.

Thatcherin tuhoaman sosiaalipolitiikan raunioilla ja markkinavoimien ehdoilla rakennetussa yhteiskunnassa ei varmasti ole helppo tulla toimeen, jos ei ole perittyä sosiaalista asemaa, rahaa maksaa yliopistomaksuja ja sitä kautta korkeakoulutusta. Iso-Britannia on siirtomaavallan jälkeisenä aikana kantanut viime vuosiin asti jonkinlaista kollektiivista omantunnon taakkaa harrastamastaan siirtomaapolitiikasta, jossa luonnonvaroista saadut rikkaudet pumpattiin valkoisen eliitin taskuihin. Britit ovat todellakin kiitollisuudenvelassa entisiä siirtomaitansa ja niistä tulleita siirtolaisia kohtaan; nyt on maksun aika pitkistä sirkushuveista. Suomen olisi maahanmuuttopolitiikkaa pohtiessaan hyvä muistaa, että moraalinen velvoitteemme humanitaaristen maahanmuuttajien ja siirtotyövoiman vastaanottamiseen ei ole samanlainen kuin monella suuremmalla Euroopan maalla. Suomi ei ole riistänyt rikkauksia Afrikan tai Aasian maista, vaan päinvastoin tehnyt pitkäjänteistä avustustyötä esimerkiksi Tansaniassa ja Namibiassa. Kun ulkomailta esitetään Suomelle vaatimuksia korottaa pakolaiskiintiöitä tai humanitaarisin perustein vastaanotettavien määrää, olisi hyvä kysyä, miksi Etelä-Korea tai Japani varakkaina maina ei vastaanota juuri yhtään edellä mainittuja ryhmiä, eikä kukaan tunnu edes sitä vaativan?

Mellakoiden alettua brittimediassa juoksutettiin epäilyttävän ylikorostuneesti esiin monikulttuurisuusasiantuntijoita ja psykologeja, jotka vakuuttelivat, että tässä ei ole kysymys mistään etnisestä ryhmästä tai uskonnosta, vaan syrjäytyneiden nuorten epätoivosta ja vieraantumisen tunteesta. Voi pyhä yksinkertaisuus! Eikö syrjäytyminen ole tulosta erilaisista tekijöistä kuten köyhyydestä, päihdeongelmista, vähemmistöasemasta ja kulttuurillisten sekä uskonnollisten traditioiden erilaisuudesta ja siitä seuraavasta segregaatiosta? Kyllä nimenomaan syrjäytymisen taustalla etninen ja kulttuurillinen tausta vaikuttavat eräinä altistavina osatekijöinä, joten on kummallista, että nämä asiat halutaan erottaa täysin mellakoinnin syistä. Etninen vähemmistöasema ei yksin tarkoita sitä, että yksilö lähtee mellakoimaan, mutta jos henkilö on syrjäytynyt vähemmistöaseman aiheuttamasta sopeutumattomuudesta, mellakointiin on matalampi kynnys. Tällöin mellakoinnin syyhyn vaikuttavina tekijöinä ovat muiden joukossa etnisyys ja jopa uskonto. Monikulttuurisuususko toimii kuin mies, joka rakentaa auton omin käsin, ja kun auto ei toimi, mies väittää toimimattomuuden johtuvan kaikesta muusta kuin siitä, että auto olisi rakennettu väärin.
Jos etniset vähemmistöt olisivat mellakointeihin ja lähiöiden palamiseen vain sattumalta liittyvä tekijä, niin miksi mellakoinnit ja tulipalot sekä virkavallan kivittämiset tapahtuvat yleensä Malmön Rosengårdissa, Kööpenhaminan Nørrebrossa tai Clichy-sous-Bois´ssa Pariisin itäosissa, joissa erityisesti muslimimaista tulevien maahanmuuttajien määrä on valtava?

Palavien lähiöiden haaste on vaikeasti ratkaistava. Maat, jotka ovat vastaanottaneet miljoonia maahanmuuttajia ovat velvollisia tulemaan toimeen näiden kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun kansallisuus on myönnetty. Halpaa ja helppoa ratkaisua slummien normalisoimiseksi ei ole, joten ihmettelenkin, että mistä Euroopan konkurssikypsät valtiot löytävät rahat näiden ihmisten motivoimiseksi tuottaviksi yksilöiksi. Meillä Suomessa valtavirtapolitiikka Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja lukuunottamatta haluaa tännekin ensin paljon maahanmuuttajia slummiutumaan - mitä tapahtuu jo paraikaa - ja sitten aletaan miettiä, miten ongelmasta selvitään. Täällä ollaan tekemässä kaikki ne samat virheet, mitkä maahanmuutossa pidemmällä olleissa maissa kuten Ruotsissa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa on jo aikanaan tehty, mutta silti täällä kuvitellaan, ettei tilanne mene samanlaiseksi kuin esimerkiksi Malmössä. Tämän kuvitelman tueksi ei esitetä mitään konkreettista suunnitelmaa tai näyttöä, miksi slummeja ei juuri täällä Suomessa muodostu. Suomalaisista poliitikoista tuntuu olevan jotenkin alemmuuskompleksisen nöyryyttävää, jos Suomi säilyisi maahanmuuton ongelmista vapaana alueena Euroopassa. Pitäähän meillekin hommata ongelmia, koska muuallakin on. Ihan vaikka solidaarisuudesta. Ja sitten kun ongelma on täällä, sitä ei voi enää ratkaista kuin massiivisilla, jopa kymmeniä prosentteja valtion budjetista syövillä lähiöprojekteilla ja sopeuttamisohjelmilla. Välillä Tukholman Rinkebytä esitellään tämänhetkisenä esimerkkinä maahanmuuttajalähiöstä, joka on saatu viihtyisäksi, mutta kukaan ei vahingossakaan mainitse sitä, kuinka paljon rahaa sen kunnostaminen ja ilmeen muuttaminen on syönyt. Halpaa se tuskin on ollut, eikä rahantarve mihinkään ole loppunut, vaan tuo lähiö tulee vaatimaan sitä erityisesti jatkossakin. Kuulostaa ehkäpä kornilta, mutta länsimaat pääsisivät halvemmalla, jos ne tarjoaisivat maahanpyrkivälle luku- ja kirjoitustaidottomalle elintasoperusteiselle turvapaikanhakijalle vaikkapa 10000 euroa käteen rahaa, jotta nämä kääntyisivät rajalla, kuin että ottavat nämä vastaan. Oleskeluluvan saanut kun maksaa sitten yhteiskunnalle kymmeniätuhansia euroja, usein vuosikausien ajan.

Yksilön turvallisuus ja oikeus elämään tulee toki turvapaikka myönnettäessä varmistettua, mutta turvataanko sillä kantaväestön turvallisuus pitkällä aikavälillä, jos turvapaikanhakija syyllistyy ryöstöihin tai raiskauksiin - mihin Suomessakin ovat jotkut tarkemmin määrittelemättömät ryhmät syyllistyneet - ja slummiutuu vaarantaen yhteiskuntarauhan? Lopuksi mieleen jääkin ihmetys länsimaiden poliitikkojen ajatusmaailmasta, jonka mukaan tuntuu olevan kiellettyä, että jossain päin maapalloa saisi olla yhteiskunnallisista levottomuuksista vapaita tai ympäristöltään saastuttamattomia alueita. Tämä ajattelu tiivistyy jotenkin näin: jos yhdessä paidassa on kakkaa, tahritaan kaikki muutkin paidat, niin kaikki on hyvin.

Ei paratiisia ilman eläimiä

Franciscus Assisilainen oli aikanaan rikkaan kangaskauppiaan poika Assisin kaupungista, joka eli ylellistä elämää, mutta josta kääntymyksensä myötä tuli köyhien ja eläinten ystävä. Franciscus luopui maallisesta mammonasta ja laati häntä seuraamaan lähteneelle joukolle säännön, jonka mukaan heidän tuli elää henkilökohtaisessa sekä yhteisöllisessä köyhyydessä auttaen köyhiä, sairaita ja pitää huolta eläimistä. "Jumalan pieni köyhä", kuten Franciscusta kutsuttiin, sisällytti elämäänsä kirjaimellisesti Jeesuksen opetukset itsensä kieltämisestä sekä Jumalan tahdon toteuttamista häiritsevän maallisen omaisuuden myymisestä ja muiden palvelemiseen omistautumisesta. Franciscus Assisilainen tunnetaan parhaiten kuitenkin ehkä luonnon ja eläinten suojelijana, ja katolinen kirkko onkin julistanut hänet luonnonsuojelun suojeluspyhimykseksi, eikä valinta varmasti osunut väärään henkilöön. Pyhä Franciscus näki tässä maailmassa puhtaimman ja vilpittömimmän kauneuden olevat luonnossa sekä lapsissa: ”Niin kauan, kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa”. Hänen mielestään paratiisiakaan ei voinut olla ilman eläimiä, laulua ja musiikkia.

Kun sanomalehdet kertovat aikuisten ihmisten syyllistyvän järjettömiin julmuuksiin lapsia tai eläimiä kohtaan, ensimmäiseksi tunnen suuren raivon ja kostonhimon kasvavan sisälläni. Raivon laskeuduttua jäljelle jää voimakas kuvotus ja suru kaikkien syyntakeettomien uhrien puolesta. Teknokraattisessa yhteiskunnassa suuri yleisö ei näe kotieläinten teurastusta ja kulkua markettien lihatiskeille, mutta se ei tarkoita, että olisimme kaikki sensitiivisiä eläinten kohtelulle tai kohtelisimme eläimiä yhtään sen paremmin kuin teurastaja, pikemmin päinvastoin. Kaupungissa lemmikkieläintään kaltoin kohteleva julma ihminen on paha, kun kotieläimen ravinnoksi saattava teurastaja ei ole. Ensimmäinen nauttii vallantunteesta ja saa helpon kohteen purkaakseen pimeää puoltaan aggressiolla,  jälkimmäinen toteuttaa samaa mitä luonnossa tapahtuu eläinten kesken eli pyörittää ravintoketjun kiertoa kivuttomammin kuin luonnossa keskimäärin. Päivittäin näemme psykopatiaan viittaavaa tunnevammaisuutta lehtien lööpeissä: kaksi aikuista puukotti 7-vuotiaan kuoliaaksi, nainen heitti koiran ja kaksi kissaa alas parvekkeelta, nainen tappoi hiiren pihviveitsellä, miehet hakkasivat opossumeja hengiltä Australiassa, teinipoika laittoi kissanrääkkäyvideon YouTubeen........ Näille tapauksille tyypillisiä piirteitä ovat oman pahuuden ja vihan purkaminen tarpeettomalla väkivallalla, siitä nautinnon saaminen ja sairas perversio tehdä se muiden läsnäollessa tai nähden. Ihminen on aina rakastanut alistaa ja kiduttaa heikompiaan; tuskin löytyy kansaa tai yhteisöä, jossa tätä ei olisi tapahtunut jossain muodossa. 2. Mooseksen kirja 2. luvun 15. jae "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." saa irvokkaan vastineensa tässä langenneessa maailmassa eläinrääkkäyksen sekä ympäristön saastuttamisen ja tuhoamisen myötä. Ai niin, mutta nykyäänhän kaikki uskovat vain "geenin itsekkyyteen" ja evoluution kylmään ja päämäärättömään kyytiin. Ihmekö tuo.

Erityisesti ihmisistä erakoituneille tai etäisyyttä ottaville ihmisille eläimet muodostuvat yleensä aina tärkeiksi, ja esimerkiksi lemmikin pitäminen voi täyttää miltei kokonaan toisen ihmisen paikan erakon elämässä. Kissa tai koira on vilpittömästi onnellinen saadessaan olla hoitajansa kanssa ja lemmikki täyttää hyvin esimerkiksi lapsen paikan hoivaamis- ja huolenpitoviettiä toteuttaessa. Eläimet eivät juoruile, kieroile eivätkä petä. Kiukutellessaankin lemmikki tekee sen pienen lapsen tavoin tarpeidensa ajamana: siksi se on ymmärrettävämpää kuin vaikkapa aikuisen ihmisen mielivaltainen kiukuttelu.Vaikka Fatima-kissani oli omapäinen eikä mitenkään erityisen ihmisläheinen, eikä koskaan halunnut olla sylissä, oli se silti niin rakas, että sen menettäminen kouraisee sydämestä vielä vuosien jälkeen ja siitä otettujen valokuvien katsominen on vaikeaa. Osittain lemmikin menettämisen aiheuttamasta surusta johtuen en ole halunnut ottaa toista kissaa, sillä siitäkin aikanaan luopuminen olisi niin hirveää. Masennuksen ja muun huolen keskellä harvoja onnellisuuden hetkiä koen mieluisaa musiikkia kuunnellessa tai vaikkapa luonnossa eläviä eläimiä katsellen. Variksen raakkuminenkin on korvilleni musiikkia ja tulen niiden seuraamisesta hyvälle tuulelle; älykkäitä eläimiä kun ovat. Kuvittele kesäpäivä ilman linnunlaulua, kärpästen pörinää ja puunrungonlla rapistelevaa oravaa tai järven pintaa ilman kalojen pulpahtelua ja vesimittareiden pyrähdyksiä. Kesäpäivä ilman eläimiä olisi kuin kesäpäivä Kiinassa, saastutetun erämaan keskellä.

Kaduilla näkee rähjäisiä juoppoja ja narkomaaneja, joilla on isoja, lenkkeilyä ja koulutusta omistajiltaan vaativia koiria, mutta päihdeongelmainen harvoin kykenee täyttämään säännöllisesti lemmikkinsä tarpeet, sillä eihän hän kykene huolehtimaan edes itsestään. Kaikille aggressiivisesti ärhentelevä ja piesty suurikokoinen koira on aikapommi, joka voi milloin tahansa puraista sivulliselta tai omistajaltaan naaman pois. Mielestäni lemmikkieläimen kaltoin kohtelusta voitaisiin antaa ensimmäisestä kerrasta tuntuva sakko, ja jos omistaja syyllistyy yhä laiminlyönteihin, pitäisi antaa vain ja ainoastaan ehdoton vankeurangaistus sekä elinikäinen eläintenpitokielto. Joka kohdistaa väkivaltaa ja julmuutta viatonta eläintä kohtaan, on ansainnut mielestäni - anteeksi vain - jopa ankaramman tuomion kuin aikuisia ihmisiä kohtaan väkivaltaa tehnyt, sillä useimmiten aikuiset ihmiset ovat kuintenkin syyntakeisia johonkin. Viattomuuden satuttamisesta pitää rangaista ankarammin, aivan kuten Jeesus puhui lasta kohtaan rikkoville olevan parempi, että myllynkivi ripustettaisiin näiden kaulaan ja upotettaisiin meren syvyyteen. Ihminen ei tule toimeen ilman eläimiä, mutta eläimet tulevat toimeen ilman ihmistäkin maapallollamme. Meidät on asetettu varjelemaan ja viljelemään maata sekä toimimaan kuten Franciscus Assisilainen eli auttamaan ja parantamaan ympäristöämme tarjoten samalla eläimille ja kasveille monipuoliset olosuhteet elää, mutta jos käytämme elämämme oman nautinnon ja halujen tyydyttämiseen raiskaten tieltämme ympäristön eliöineen, voimme alkaa valmistella ennen kaikkea omia hautajaisiamme. Kasvit ja eläimet ovat silloin ansainneet jotain paljon, paljon parempaa eli elämää ilman ihmistä.

Harmaan talouden musta sirkus

Ainakin noin 20 vuotta kansanedustajat ja hallitukset ovat puhuneet siitä, kuinka tärkeää on kitkeä Suomessa jatkuvasti kasvanutta ns. harmaata taloutta. Rikollisen veronkierron ja rahanpesun nimeäminen sinänsä laillisen liiketoiminnan lomassa eläväksi harmaaksi taloudeksi on liian lievä ja kiltti ilmaisu. Kotimaisten ja ulkomaisten rikollisryhmien pyörittämässä rakennus- ja ravintola-alan "kasinossa" laittomuus on suunniteltua ja tarkoituksellista voittojen ollessa suuria. Tällainen toiminta on sysimustaa ja täysin tuomittavaa. Yksittäisen kansalaisen tuttavan tutulla muutamassa tunnissa maalauttama piha-aita ilman kuittia ei vielä ole kovin systemaattista ja tarkoitushakuista harmaata taloutta; yksityishenkilöiden yritystoimintaan liittymättömässä verojen ja työeläkemaksujen maksamattomuudessa on kyse toki omasta edustakin, mutta pääasiassa se on hankalaksi todetun byrokratian välttämistä vain suhteellisen pienen työn vuoksi. Hallituksessa vuorotelleet suuret puolueet ovat todenneet lukuisia kertoja valtion menettävän harmaan talouden vuoksi miljardien verotulot, mutta toimintakausillaan ne ovat tehneet vain kosmeettisen tehottomia toimenpiteitä veronkierron estämiseksi ja pikemminkin vain edesauttaneet sitä. Onkin ilmeistä, että poliittisen eliitin joukossa on niitä, jotka omistuksillaan harmaan talouden aloilla toimivissa yrityksissä itse henkilökohtaisesti hyotyvät talousrikollisuudesta. Olikin perin kummallista kuulla viimeisimmän hallituksen aloittaessa RKP:n vastustaneen suurinpiirtein kaikkia toimenpiteitä rakennustyömaiden laittomuuksien tarkastamisen helpottamiseksi. Mikähän intressi RKP:llä on vastustaa esimerkiksi työsuojelutarkastajien toimivaltuuksien lisäämistä? Hehe. Sitä kun ei voi vastustaa edes ihmisoikeussyistä, sillä rakennus- ja ravintola-alaan liittyvillä laittomuuksilla rikotaan usein nimenomaan RKP:lle tärkeiden ulkomaalaisten ihmisoikeuksia. Harmaa talous näyttääkin olevan eliitin salaa hyväksymä tulonsiirto valtiolta yksityisille omistajille, mitä vain leikillä kauhistellaan ja paheksutaan.

Ennen kuin EU:ssa toimeenpantu työvoiman vapaa liikkuvuus koski Suomea, monet kaukonäköiset henkilöt varoittelivat, että siitä ei tule työttömyydestä kärsivälle Suomelle olemaan kuin haittaa ulkomaisten työntekijöiden polkiessa palkat ja ulkomaisten yritysten painaessa urakkahinnat alas. Työvoiman vapaa liikkuvuus oli toki EU:n uusliberalistisen politiikan looginen tulos, mutta Suomelle sillä ei todellakaan ollut mitään positiivista vaikutusta, kuten hyvin nykyisin tiedämme. Suomalaiset rakennus- ja ravintola-alan yritykset käyvät koko ajan harvinaisemmiksi, sillä ne eivät kykene kilpailemaan ulkomaisten veronkierto- ja kuittikauppayritysten kanssa, jotka käyttävät jopa ihmiskaupan uhreja työvoimanaan eli pitävät ihmisiä orjinaan. Valtio menettää valtavat verotulot muutamilta ongelma-aloilta ja rahat valuvat ulkomaille, eivätkä maksamattomat verot jää tuloina edes kotimaisille markkinoille kulutukseen. Kun Olkiluoto 3 sai rakennusluvan, sen piti uutistietojen mukaan virkistää työmarkkinoita työllistämällä valtavasti suomalaisia rakennustyömiehiä. Silloinkin kaukonäköiset sanoivat, ettei näin tule tietenkään tapahtumaan, vaan ulkomaiset alihankintayritykset teettävät työt ulkomaisilla vuokratyöläisillä ja maksavat olematonta palkkaa: kappas, kuinkas siinä sitten kävikään. Muutama vuosi sitten vietnamilaisten usean ravintolan kattava yritys jäi kiinni laajamittaisesta veronkierrosta, jossa kassojen kuitit tehtailtiin uudestaan pienemmillä summilla kellaripajassa. Yrityksellä oli ravintoloita Helsingin keskustassa ja Kalliossa, joissa myytiin epätavallisen halpaa olutta. Poliisi takavarikoikin lopulta asunto-osakkeita ja kalliita autoja sekä löysi yhdestä takavarikoidusta asunnosta vielä yli 100000 € käteistä rahaa. Siinähän ei ole mitään uutta, että ihmiset yrittävät kiertää veroja ja maksimoida voittoaan, jos se vain on mahdollista. Ihmetystä herättää sen sijaan eduskunnan valvontaan osoittamat resurssit. Koko maan ravintolaviidakon toimia valvoo vain kourallinen virkamiehiä, joiden pitäisi sitten ehtiä tarkastaa kymmeniätuhansia ravintoloita. Esimerkiksi lääninhallituksen ja tuotevalvontakeskuksen tarkastajia on vain muutama koko Suomen ravintolaverkkoa kohden. Ylikuormitetut työsuojelutarkastajat ehtivät puuttumaan vain räikeimpiin ravintoloiden ja rakennustyömaiden ongelmiin. Tämän ongelman Jyrki Katainen aikoo RKP:n suosiollisella siunauksella parantaa viemällä valtionhallinnon tuottavuusohjelman loppuun asti, jonka seurauksena poliisien määrä vähenee Helsingissäkin 170:llä entisen 100 poliisiviran vajauksen lisäksi, puhumattakaan muiden valtion virastojen työntekijöiden karsittavasta määrästä. Hallitus siis puhuu yhtä ja tekee toista.

Ulkomaisen työvoiman lisääntymisen myötä maahamme on pesiytynyt myös merkittävä nk. vapaamatkustajien joukko, jonka ei tarvitse huolehtia suomalaisia rasittavista velvotteista tai laeista. 1950-luvun kansallisromanttisessa hengessä elävä lainsäädäntömme ja yhteiskuntamme ei pysty vastaamaan näiden vapaamatkustajien luomaan haasteeseen. Kaupungin vuokra-asuntoja vuokrataan Suomeen muuttaneiden virolaisten ja venäläisten toimesta eteenpäin ulkomaisille rakennustyöläisille ja kukaan ei pysty sitä valvomaan, sillä laki ei velvoita enää ilmoittamaan huoltoyhtiölle muiden asunnossa asuvien nimiä kuin päävuokralaisen. Viroon rekisteröidyillä autoilla voi kohtalaisen huoletta ajaa ylinopeutta ja pysäköidä miten sattuu ilman reaalisia seurauksia. Virolaiset rakennustyömiehet, bussinkuljettajat ja Viroon autonsa rekisteröineet suomalaiset rehvastelevat sillä, kuinka he saavat pysäköidä Helsingin keskustassakin ilmaiseksi, kun heidän ei tarvitse maksaa pysäköintivirhemaksuja. Suomessa kirjoitettujen sakkojen periminen Virosta on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä se ei Viroa kiinnosta. Hallinnollisista maksuista kuten pysäköintivirhemaksu ei ole olemassa edes mitään perimissopimusta. Virolaista autoilijaa ei rajoita mikään muu kuin pelko auton hinaamisesta Tattarisuolle, mutta sitäkään ei tehdä, jollei auto ole seissyt maksullisella paikalla kahta vuorokautta liikuttamatta tai jollei se haittaa merkittävästi liikennettä. Viroon rekisteröity auto ei saisi olla jatkuvasti Suomessa ilman autoveron lankeamista, mutta valvonta ontuu pahasti ja veronkierto on siten helppoa. Irvokasta on se, että EU:n aukoessa kaikki rajat vapaaseen liikenteeseen kuitenkaan jäsenmaiden yhteistyö rangaistusten, verojen ja sakkojen siirtämiseksi toisen maan toimeenpantavaksi ei elä samaa EU-aikaa. Tämä on johtanut siihen, että Romanian romanit tai virolaiset rakennustyömiehet voivat ajaa lievästi humalassa, pahoinpidellä lievästi, matkustaa ilmaiseksi joukkoliikenteessä ja pysäköidä miten sattuu ilman pelkoa rangaistuksesta - sakot kun eivät heitä hetkauta. Ja sehän ei ole mikään rangaistus nykyihmiselle, jos se on paperilla, mutta ei realisoidu mitenkään. Tilanne, jossa osa ihmisistä asuu maassamme kuukaudesta ja vuodesta toiseen, eikä heidän tarvitse välittää suomalaisista laeista ja säännöistä samaan aikaan kun suomalainen joutuu maksamaan pysäköintinsä ja sakkonsa sekä tilittämään verot palkastaan, on omiaan rapauttamaan oikeudenmukaisuutta ja kansalaisten lainkuuliaisuutta. Toki esimerkiksi ensi vuoden alussa voimaan tuleva uusi pysäköintivirhemaksulaki antaa ulkomaisia autoja kohtaan toimintamahdollisuuksia kuten rengaslukon, mutta muita vapaamatkustamisen muotoja jää maahamme liian paljon. Miksi hyväksikäyttäjät, huijarit ja porsaanreikiä etsivät saavat toimia Suomessa aina vuosia ja tehdä kauan vahinkoa, ennen kuin asiaa millään tavalla korjataan? Kyllä lakejakin voidaan säätää pikaisesti, jos halua löytyy. Välillä vain tuntuu siltä, että kansanedustajiltamme puuttuu todellista halua kitkeä harmaata taloutta ja vapaamatkustamista. Jos halua ei puutu, niin mikä siinä sitten oikein kestää? Varmasti viime vaalikaudella eduskunnassa kovasti saarnattu harmaan talouden kitkeminen jää tälläkin vaalikaudella vain keskustelunaiheeksi ja olemme 4 vuoden päästä samassa pisteessä, ellemme jopa huonommassa. Ja RKP:llehan oli tärkeintä, ettei työsuojelutarkastajien toimintavaltuuksia vain lisätä; ei muuta kuin onnea matkaan.