Alkuvuodesta elimme Keskustan harmaan pönötyksen valtaaman hallituksen hiljaista aikakautta. Harvoissa politiikan kentällä debattia aiheuttaneissa aiheissa keskustelu tapettiin Mari Kiviniemen vastaamattomuus-/papukaijatoistotaktiikalla. Kiviniemi jatkoi Matti "asiasta keskustellaan" Vanhasen aloittamalla linjalla, jossa ongelmista keskustellaan aina joskus muulloin kuin tässä ja nyt. Lisäksi hankaliin kysymyksiin nämä Keskustan kaksi pääministeriä vastasivat toistamalla samaa lausetta, vaikka kysymykset välillä vaihtuivatkin. Sitten jysähti!
Eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset saivat kuuluisan "Ison Jytkyn" kyynisten toimittajien ja valtapuolueiden vaalia edeltävistä vähättelyistä ja naureskeluista huolimatta. Sitten alkoi vanhojen poliittisten puolueiden ja toimittajien itku siitä, miten kansa äänestikin väärin. Vasemmistoliitto ja Vihreät kilpailivat siitä, kumpi ehtisi ennemmin ilmoittaa, ettei tule olemaan hallituksessa, jossa Perussuomalaiset olisivat. Vaikeiden hallitusneuvotteluiden aikaan Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki - joka oli Perussuomalaisten tavoin pitänyt meteliä suursijoittajien ja pankkien pelastamisen vääryydestä velkamaiden lainojen myöntämisessä ja takaamisessa - haukkui Timo Soinin takinkääntäjäksi, koska Perussuomalaiset luonnollisestikin osallistui hallitusneuvotteluihin. Arhinmäki veikkasi Soinin myyvän periaatteensa, mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Aktivisti-Paavo löi laudalta kaikki politiikan historian takinkääntömestarit syyllistymällä hetken päästä itse siihen, mistä Timo Soinia syytti. Vasemmistoliitto lähti hallitusneuvotteluihin ja myi periaatteensa päätäkseen hallitukseen: seurauksena Vasemmistoliiton kaksi selkärankaisinta eli Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho pakotettiin muodostamaan oma ryhmänsä. Paavon suorittama suuri puhallus ei kuitenkaan tehnyt hänestä nöyrää. Heti hallituksen kokoonpanon varmistuttua alkoi takinkäännön selittäminen ja Perussuomalaisten hakkuminen. Vasemmistoliitto olikin muka vastuullinen lähtiessään Kokoomuksen kelkkaan ja todelliseen väripalettihallitukseen. Paavo ja monet muut puoluejohtajat haukkuivat Perussuomalaiset vastuunpakoilijoiksi ja kansan pettäjiksi. No miksihän Perussuomalaiset olisi sitten nimetty, jos se olisi sanonut kyllä ehdoille, joilla olisi nielaistu kerralla leijonanosa puolueen periaatteista? Ettei vain siinäkin tapauksessa takinkääntäjiksi?
Keskusta teki sen, mitä siltä saattoi odottaakin: muuttui kriittiseksi Kreikan ja muiden velkamaiden tukemiseen yhdessä yössä, kun ei enää ollut hallituksessa. Tosin Keskustaa voi pitää oikeastaan syyntakeettomana käytökseensä, sillä sehän noudatti vain vuosikymmeniä jatkuneen poliittisen teatterin perinnettä. Mielipiteet pysyvät samoina, roolit vain vaihtuvat. Suuret puolueet ovat vaihtaneet hallituksesta oppositioon tai päinvastoin ja libretot on vaihdettu päittäin vuoron vaihtuessa.
Heinäkuussa Norjassa tapahtui vakava joukkomurha, joka järkytti maailmaa. Anders Breivik tappoi pommeilla ja asein yhteensä 77 ihmistä. Omassa epätoivoisessa harhamaailmassaan eläneen Breivikin mukaan hän toimi vastarintaliikkeen sotilaana, minkä takia häntä ei pitäisi tuomita. Breivikin kirjoitusten pohjalta hänestä tehtiin hutkivassa mediassa natsi ja äärioikeistolainen, joita koko Euroopan pitäisi varoa, sillä populistiset ja nationalistiset puolueet - joihin Perussuomalaisetkin on liitetty - ovat saaneet laajaa kannatusta Euroopan valtioissa. Hutkiva journalismi ei kuitenkaan kovinkaan äänekkäästi korjannut Breivikille annettua äärioikeistolaisen leimaa, vaikka tarkemmin tutkittaessa hänen juutalaisia puolustava kristillismytologinen maailmankuvansa ei oikein oikeuttanut rinnastamista uusnatseihin tai moniin muihin äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Hän edusti pikemminkin kristillisoikeistolaista politiikkaa lisättynä hänen henkilökohtaisella väkivaltaisella mielisairaudellaan. Norjassa vasta alettiin varovasti pohdiskella, miksi Breivik teki terrori-iskut, kun Suomen valveutunut ja riippumaton lehdistö "tiesi" jo, että se johtui Jussi Halla-ahosta. Breivik kun oli kirjassaan siteeraannut bloggaajaa, joka oli maininnut Halla-ahon blogissaan. Selvä pyy: syyllinenhän se. Herhiläisparvet hyökkäsivät Perussuomalaisten ja Jussi Halla-ahon kimppuun ja vaativat näitä irtisanoutumaan Breivikin teoista, jotta eivät olisi osasyyllisiä. Sama kuin vaatisi Kimmo Sasia irtisanoutumaan Esko-Juhani Tennilän ajatuksista, joita Sasi ei olisi tiennyt itsellään olevankaan. Kun Perussuomalaiset laativat herhiläisten vaatiman julkilausuman kaikenlaista syrjintää ja rasismia vastaan, se ei kelvannutkaan kenellekään; tuskin olisi kelvannut minkäänlaisena. Itsekin ruotsinkielisten etuoikeuksista kynsin hampain kiinni pitävä ja enemmistön kyykytyksen hyväksyvä RKP nyrpisti sille ensiksi nokkaansa. Halla-ahon syyttäminen Norjan tapahtumista herätti mieleen verrannon siitä, olisiko esimerkiksi jotakuta vihreää bloggaajaa syyllistetty siitä, että tämä olisi blogeissaan vastustanut turkistarhausta ja sen seurauksena joku sairas yksilö olisi päättänyt lähteä tappamaan muutaman sikatilallisen? Mitä seuraisi, jos joku väkivaltaan taipuvainen anarkisti kävisi Jussi Halla-ahon kimppuun? Kantaisiko aktivisti-Paavo vastuun teosta, koska on pelotellut kansaa Jussi Halla-aholla? Tuskimpa kukaan sitä edes vaatisi.
Euroopan velkakriisin eskaloituva uhkakuva suomalaisille veronmaksajille on puhuttanut myös presidentinvaalin ensimmäisissä televisioväittelyissä. SDP:n porvari-Paavo julistaa katkeraan loppuun Suomen tunkeutumista EU:n ja muiden katastrofien ytimiin, joissa Paavon logiikalla Suomi voi vaikuttaa asioihinsa. Suomen pitäisi Lipposen mielestä suostua Saksan Merkelin ja Ranskan Sarkozyn pillin mukaiseen tanssiin ilman vastalauseita, koska silloin Suomi voi olla "päättämässä" kuinka Euroopalle ja eurolle käy. Paavolle piste siitä, että valittu linja pitää, vaikka suoraan sanoen linjan logiikka onkin tavalliselle kuolevaiselle hieman vaikea ymmärtää. Paavo Lipposen tilanne muistuttaa joidenkin diktaattorimaiden johtajien asemaa, kun nämä ovat historiassa tehneet kohtalokkaita päätöksiä ja kädet ovat tahriintuneet, mutta samalla linjalla on käytännössä pakko jatkaa, sillä luovuttamisen ja linjan muuttamisen aiheuttama nöyryytys olisi pahempaa, kuin saappaat jalassa kaatuminen. Näemmekin ehkä joskus Paavo Lipposen höpisevän EU:n savuavilla raunioilla siitä, kuinka ytimessä on hieno olla.
Tarja Halonen aktivoitui presidenttikautensa loppumetreillä päästämällä suustaan mustavalkoisen ajattelun kukkasen, jonka mukaan itsessään rasistisia piirteitä tunnistaneet ihmiset ovat ehkä päätyneet äänestämään Perussuomalaisia. Juupajuu. Ja itsessään Stalinin verenhimoa tunnistaneet ovat sitten varmaan äänestäneet SDP:tä ja Vasemmistoliittoa. Mitä enemmän Tarja Halosen Suomi on eriarvoistunut ja ihmiset ovat selkeämmin jakaantuneet taloudelliselta tilanteeltaan kauemmas toisistaan, poliitikot ovat sitä enemmän huolissaan "ääriliikkeistä", "demokratian vastaisesta liikehdinnästä" ja suvaitsemattomuudesta. Miten maistuisi poliitikoille ja Tarja Haloselle kaikkien työssäkäyvien, eläkeläisten ja työttömien riittävästä toimeentulosta saarnaaminen vaihteeksi? Turha kauhistella hedelmiä, jos ei ole kiinnostunut, missä kunnossa puu on. Tavallinen kansa toivoo, että jouluna ei olisi mustaa ja ensi vuosi tarjoaisi jotain parempaa. Säädystä riippumatta: Rauhallista ja Onnellista Joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti