Perussuomalaiset -puolueen jäsenenäkään en oikein tiedä, mikä on puolueen kokonaisväri, joka muodostuu esimerkiksi sosiaali-, turvallisuus- ja talouspolitiikan sekoituksesta. Perussuomalaisissa on työväenliikkeille tuttua punertavaa väriä sosiaali- ja talouspoliittisissa kysymyksissä. Turvallisuus- ja oikeuspoliittisissa kysymyksissä se on taas erittäin oikeistolaisen sininen. Tutkimuksissa Perussuomalaiset on sijoitettu poliittiseen keskustaan tai hieman sen vasemmalle puolelle, vaikka jotkut sen ajamista näkemyksistä mielletäänkin perioikeistolaisiksi. Perussuomalaiset ovat ikään kuin uuden ajan työväenpuolue, joka on kriittinen suurpääoman vaatimuksille. mutta pienyrittäjille ja pienituloisille palkansaajille myönteinen. Uuden ajan työväenpuolueena siltä puuttuu muiden työväenpuolueiden rasitteina olevat historian nolot kytkökset Neuvostoliittoon ja sosialistiset ihanteet taistolaisuuksineen, leninismeineen ja maolaisuuksineen. Kuten politiikan tutkijat ja kommentaattorit ovat todenneet, perinteinen oikeisto-vasemmisto -asetelma politiikassa on viime vuosina hämärtynyt ja uudeksi vastapariksi on syntynyt Vihreiden edustama arvoliberaalius ja Perussuomalaisten arvokonservatismi. Muut puolueet ovat vielä valitsemassa puoltaan tämän kahtiajaon keskellä ja tämä on vaikeuttanut puolueiden liittoutumista toistensa kanssa.
En tiedä niin kutsuttujen poliittisten broilereiden kehityskaaresta, mutta itse en ainakaan ole muodostanut mielipiteitäni puolueiden mukaan, vaan muodostanut itse näkemykseni ja ruvennut sitten vertailemaan, mikä puolue on arvoiltaan ja ohjelmiltaan kaikkein lähinnä omia näkemyksiäni. Uskon, että vain hyvin harva ihminen löytää suomalaisesta puoluekentästä sataprosenttisesti arvojaan vastaavaa puoluetta: yksittäisen ihmisen poliittiset näkemykset eri politiikan sektoreilta muodostavat useimmiten tilkkutäkin, jossa on osia sieltä ja täältä. Myöskään saman puolueen kansanedustajista ei löydy arvoiltaan täysin yhtenäistä ryhmää. Vihreissä on talouspoliittisesti oikeistolaisia sekä vasemmistolaisia, kristillisdemokraateissa luterilaisia ja herätyskristittyjä, kokoomuksessa homoliitoille myönteisiä ja kielteisiä edustajia. Perussuomalaisten uudessa eduskuntaryhmässä mielipiteet ydinvoimasta menivät lehtien gallupeissa aivan tasan puolesta ja vastaan; jopa pakkoruotsikysymyksessä yksi edustaja oli eri mieltä. Sosiaalidemokraatteihin on vuosien varrella mahtunut Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja, joista ei kovin paljon yhteistä ainakaan politiikan tekemisessä ole löytynyt. Kansalainen X joutuu siis puolueeseen liittyessään hyväksymään myös sen tosiasian, että joissakin asioissa omatunto sotii puolueen viitoittamaa tietä vastaan: tämänhän olemme nähneet viimeksi Vasemmistoliiton kansanedustajien Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon protestoidessa puolueensa puheenjohtajan valitsemaa linjaa.
Mitkä ovat niitä kysymyksiä, joissa en ole perussuomalainen? En pidä Timo Soinin päätöksestä julistaa puolustuspolitiikka koskemattomaksi vyöhykkeeksi, josta ei muka saa, eikä voi säästää. En ole samaa mieltä siitä, että Suomessa ei olisi muka maantieteellisesti ja taloudellisesti perusteltua vaihtoehtoa asevelvollisuusarmeijalle. Käsitystä on Suomessa pidetty yllä siinä hengessä, että keskustelu vaihtoehdoista tyrehtyisi alkuunsa. En ole asiantuntija puolustuspolitiikassa, mutta sen tiedän, että nykyajan tasa-arvoyhteiskuntaa rakennettaessa jää yhä vähemmän perusteita sille, miksi asevelvollisuuden pitäisi olla vain sukupuolen perusteella määräytyvä velvollisuus. Vain miehiä koskevassa asevelvollisuudessa lähdetään siitä, että miehet olisivat jotenkin automaattisesti alttiimpia ja kykenevämpiä aseelliseen maanpuolustukseen. Ei kai kukaan voi jo varusmiespalveluksen keskeyttäneiden määränkään perusteella väittää, etteikö miehissä olisi niitä, jotka eivät syystä tai toisesta kykene suorittamaan asevelvollisuutta? Toisaalta maailmalta on hyviä esimerkkejä siitä, että naisten asevelvollisuus toimii siinä missä miestenkin. Emme voi väittää yhteiskunnassamme pyrittävän sukupuolten ja yksilöiden väliseen tasa-arvoon, jos jätämme lakiin sukupuolisidonnaisia velvoitteita sekä sallimme poikkeuksia kuten Jehovan todistajat ja Ahvenanmaan kansalaiset. Tasa-arvoa joko ajetaan kunnolla tai sitten ei. Jos ei, niin silloin on parempi julistautua patriarkaaliseksi yhteiskunnaksi, joissa sukupuolilla on määrätyt velvollisuudet, joista ei sitten keskustella. Eurooppalaisessa vertailussakin Suomi jää kummajaiseksi asevelvollisuuksineen ja miinojen puolustamisineen: kas kun Suomen muuten nöyrässä EU:n myötäilyssä näitä asioita ei ole altistettu EU:n linjaan sopiviksi? Suomi on myös niittänyt negatiivista mainetta ihmisoikeusjärjestöjen silmissä mielipidevankien eli totaalikieltäytyjien vankilaan tuomitsemisen vuoksi. Perussuomalaisten mielestä poteroiden pitää olla kaivettuna valmiina uutta talvisotaa varten huolimatta siitä tosiasiasta, että sodankäynti on muuttunut lievästi sanoen jonkin verran viimeisen 70 vuoden aikana. On selvää, että asevoimia tarvitaan estämään naapurimaiden impulsiiviset marssit rajojen yli, mutta niiden pitää olla mitoitetut nykyajan tarpeiden mukaan ja naapurimaiden politiikka huomioiden. Muutamalla sadalla tuhannella huonokuntoisella ja päihderiippuvaisella velvollisuussotilaalla ei nykymuotoisessa sodassa ole etulyöntiasemaa rajattua, ammattimaista sekä motivoitunutta armeijaa vastaan.
En pidä myöskään Perussuomalaisten tavasta asettaa elinkeino eläinten kärsimyksen edelle, mistä turkistarhauksen kannattaminen kertoo. Turkistarhaus on yksi kaksinaismoralistisimmista ja verotuotoistaan huolimatta hyödyttömimmistä elinkeinoistamme. Sillä ei ole nykyaikana tuotannollista perustetta: emme tarvitse enää aitoja turkiksia mihinkään ja monet Euroopan maat tarhauksen jo kieltäneet tai kieltämässä sitä. Lisäksi tuntuu perverssiltä, että tarhaaja, joka saattaisi pitää koiraa hemmoteltuna lemmikkinä, pitää koiran lähisukulaisia epäinhimillisissä häkeissä, missä niiden jalat epämuodostuvat ja ne oireilevat psyykkisesti. Se on yhtä loogista kuin pitää kahta koiraa, joista toista kohtelee kuin omaa lastaan ja toista pitää kanaverkkohäkissä loukkaantuneena kunnes lopettaa tämän sähköshokilla. En ole samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa siitä, että suurpetoja tulisi metsästää porotalouden näkökulmasta: susilla, karhuilla ja ahmoilla on yhtä suuri oikeus elää luonnossa kuin ihmisellä. Sen sijaan, että petojen luontaista ravinnonhankintaa paheksutaan ja katsotaan ihmisen näkökulmasta, ihmisen tulisi antaa pedoille niille kuuluva paikkansa ja kompensoida poromiehille tappiot valtion varoista kuten tähänkin asti on tapahtunut. Eri asia on turvata ihmiset silloin, kun suurpeto eksyy taajama-alueille, mutta silloinkin voisi liipasimesta vetää vasta silloin, kun mitään muuta ei voida tehdä. Mielestäni Perussuomalaisten ei kannattaisi suhtautua ylimielisesti ilmastonmuutoksen mahdollisuuteen, vaikka ilmastonmuutoksen tutkimustuloksia pitääkin voida tarkastella kriittisesti ja kyseenalaistaa ilmaston suojelemiseksi tehtyjä poliittisia ratkaisuja. Vaikka ilmastonmuutoksesta on hyvinkin erilaisia tutkimustuloksia, ei se tarkoita sitä, etteikö ihmisen toiminta vaikuttaisi niin otsonikerrokseen kuin kasvihuoneilmiöön: siksi ei ole perusteltua leimata koko ilmastokysymystä hömpötykseksi ja jatkaa vihellellen eteenpäin. Ympäristönsuojelussa pitää olla aikaansa edellä, jotta se toimisi. Kun Pääsiäissaarelta aikanaan hakattiin viimeiset puut, oli myöhäistä keskustella metsien säilyttämisestä; katastrofi oli vääjäämätön.
Edellä mainituista eroavista näkemyksistä huolimatta koen Perussuomalaisten edustavan arvojani kokonaisuutena parhaiten, sillä olen huomattavasti useammassa asiassa puolueen kanssa samaa kuin eri mieltä. EU:n vastustajana, kristillisiä perusarvoja kunnioittavana ja ruotsin kielen ylikorostettua valtaa Suomessa paheksuvana eivät muut puolueet täyttäisi ehtojani puoliksikaan. En voi kuitenkaan väittää, ettenkö jakaisi Vihreidenkin kanssa samoja arvoja, kuten eläinten oikeudet ja huoli mahdollisesta ilmaston lämpenemisestä. Vasemmistoa kohtaan olen kyllä solidaarinen sosiaalipolitiikan kysymyksissä ja yltiöoikeistolaiselle ahneudelle tarvitaan vastapainoa vasemmistopuolueista jatkossakin. Henkilökohtainen poliittinen värini on pohjaltaan perussuomalainen - minkä värinen se sitten onkaan - ja perusvärin päältä löytyy yksittäisissä kysymyksissä erivärisiä paloja kuten tilkkutäkissä. Ovat henkilökohtaiset mielipiteet millaisia tahansa, kannattaa ne muodostaa itse ja perustella ne ainakin itselleen. Sen sijaan, että sanoisin olevani puolueen kanssa samaa mieltä, on hienompi todeta puolueen olevan samaa mieltä kanssani.
En tiedä niin kutsuttujen poliittisten broilereiden kehityskaaresta, mutta itse en ainakaan ole muodostanut mielipiteitäni puolueiden mukaan, vaan muodostanut itse näkemykseni ja ruvennut sitten vertailemaan, mikä puolue on arvoiltaan ja ohjelmiltaan kaikkein lähinnä omia näkemyksiäni. Uskon, että vain hyvin harva ihminen löytää suomalaisesta puoluekentästä sataprosenttisesti arvojaan vastaavaa puoluetta: yksittäisen ihmisen poliittiset näkemykset eri politiikan sektoreilta muodostavat useimmiten tilkkutäkin, jossa on osia sieltä ja täältä. Myöskään saman puolueen kansanedustajista ei löydy arvoiltaan täysin yhtenäistä ryhmää. Vihreissä on talouspoliittisesti oikeistolaisia sekä vasemmistolaisia, kristillisdemokraateissa luterilaisia ja herätyskristittyjä, kokoomuksessa homoliitoille myönteisiä ja kielteisiä edustajia. Perussuomalaisten uudessa eduskuntaryhmässä mielipiteet ydinvoimasta menivät lehtien gallupeissa aivan tasan puolesta ja vastaan; jopa pakkoruotsikysymyksessä yksi edustaja oli eri mieltä. Sosiaalidemokraatteihin on vuosien varrella mahtunut Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja, joista ei kovin paljon yhteistä ainakaan politiikan tekemisessä ole löytynyt. Kansalainen X joutuu siis puolueeseen liittyessään hyväksymään myös sen tosiasian, että joissakin asioissa omatunto sotii puolueen viitoittamaa tietä vastaan: tämänhän olemme nähneet viimeksi Vasemmistoliiton kansanedustajien Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon protestoidessa puolueensa puheenjohtajan valitsemaa linjaa.
Mitkä ovat niitä kysymyksiä, joissa en ole perussuomalainen? En pidä Timo Soinin päätöksestä julistaa puolustuspolitiikka koskemattomaksi vyöhykkeeksi, josta ei muka saa, eikä voi säästää. En ole samaa mieltä siitä, että Suomessa ei olisi muka maantieteellisesti ja taloudellisesti perusteltua vaihtoehtoa asevelvollisuusarmeijalle. Käsitystä on Suomessa pidetty yllä siinä hengessä, että keskustelu vaihtoehdoista tyrehtyisi alkuunsa. En ole asiantuntija puolustuspolitiikassa, mutta sen tiedän, että nykyajan tasa-arvoyhteiskuntaa rakennettaessa jää yhä vähemmän perusteita sille, miksi asevelvollisuuden pitäisi olla vain sukupuolen perusteella määräytyvä velvollisuus. Vain miehiä koskevassa asevelvollisuudessa lähdetään siitä, että miehet olisivat jotenkin automaattisesti alttiimpia ja kykenevämpiä aseelliseen maanpuolustukseen. Ei kai kukaan voi jo varusmiespalveluksen keskeyttäneiden määränkään perusteella väittää, etteikö miehissä olisi niitä, jotka eivät syystä tai toisesta kykene suorittamaan asevelvollisuutta? Toisaalta maailmalta on hyviä esimerkkejä siitä, että naisten asevelvollisuus toimii siinä missä miestenkin. Emme voi väittää yhteiskunnassamme pyrittävän sukupuolten ja yksilöiden väliseen tasa-arvoon, jos jätämme lakiin sukupuolisidonnaisia velvoitteita sekä sallimme poikkeuksia kuten Jehovan todistajat ja Ahvenanmaan kansalaiset. Tasa-arvoa joko ajetaan kunnolla tai sitten ei. Jos ei, niin silloin on parempi julistautua patriarkaaliseksi yhteiskunnaksi, joissa sukupuolilla on määrätyt velvollisuudet, joista ei sitten keskustella. Eurooppalaisessa vertailussakin Suomi jää kummajaiseksi asevelvollisuuksineen ja miinojen puolustamisineen: kas kun Suomen muuten nöyrässä EU:n myötäilyssä näitä asioita ei ole altistettu EU:n linjaan sopiviksi? Suomi on myös niittänyt negatiivista mainetta ihmisoikeusjärjestöjen silmissä mielipidevankien eli totaalikieltäytyjien vankilaan tuomitsemisen vuoksi. Perussuomalaisten mielestä poteroiden pitää olla kaivettuna valmiina uutta talvisotaa varten huolimatta siitä tosiasiasta, että sodankäynti on muuttunut lievästi sanoen jonkin verran viimeisen 70 vuoden aikana. On selvää, että asevoimia tarvitaan estämään naapurimaiden impulsiiviset marssit rajojen yli, mutta niiden pitää olla mitoitetut nykyajan tarpeiden mukaan ja naapurimaiden politiikka huomioiden. Muutamalla sadalla tuhannella huonokuntoisella ja päihderiippuvaisella velvollisuussotilaalla ei nykymuotoisessa sodassa ole etulyöntiasemaa rajattua, ammattimaista sekä motivoitunutta armeijaa vastaan.
En pidä myöskään Perussuomalaisten tavasta asettaa elinkeino eläinten kärsimyksen edelle, mistä turkistarhauksen kannattaminen kertoo. Turkistarhaus on yksi kaksinaismoralistisimmista ja verotuotoistaan huolimatta hyödyttömimmistä elinkeinoistamme. Sillä ei ole nykyaikana tuotannollista perustetta: emme tarvitse enää aitoja turkiksia mihinkään ja monet Euroopan maat tarhauksen jo kieltäneet tai kieltämässä sitä. Lisäksi tuntuu perverssiltä, että tarhaaja, joka saattaisi pitää koiraa hemmoteltuna lemmikkinä, pitää koiran lähisukulaisia epäinhimillisissä häkeissä, missä niiden jalat epämuodostuvat ja ne oireilevat psyykkisesti. Se on yhtä loogista kuin pitää kahta koiraa, joista toista kohtelee kuin omaa lastaan ja toista pitää kanaverkkohäkissä loukkaantuneena kunnes lopettaa tämän sähköshokilla. En ole samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa siitä, että suurpetoja tulisi metsästää porotalouden näkökulmasta: susilla, karhuilla ja ahmoilla on yhtä suuri oikeus elää luonnossa kuin ihmisellä. Sen sijaan, että petojen luontaista ravinnonhankintaa paheksutaan ja katsotaan ihmisen näkökulmasta, ihmisen tulisi antaa pedoille niille kuuluva paikkansa ja kompensoida poromiehille tappiot valtion varoista kuten tähänkin asti on tapahtunut. Eri asia on turvata ihmiset silloin, kun suurpeto eksyy taajama-alueille, mutta silloinkin voisi liipasimesta vetää vasta silloin, kun mitään muuta ei voida tehdä. Mielestäni Perussuomalaisten ei kannattaisi suhtautua ylimielisesti ilmastonmuutoksen mahdollisuuteen, vaikka ilmastonmuutoksen tutkimustuloksia pitääkin voida tarkastella kriittisesti ja kyseenalaistaa ilmaston suojelemiseksi tehtyjä poliittisia ratkaisuja. Vaikka ilmastonmuutoksesta on hyvinkin erilaisia tutkimustuloksia, ei se tarkoita sitä, etteikö ihmisen toiminta vaikuttaisi niin otsonikerrokseen kuin kasvihuoneilmiöön: siksi ei ole perusteltua leimata koko ilmastokysymystä hömpötykseksi ja jatkaa vihellellen eteenpäin. Ympäristönsuojelussa pitää olla aikaansa edellä, jotta se toimisi. Kun Pääsiäissaarelta aikanaan hakattiin viimeiset puut, oli myöhäistä keskustella metsien säilyttämisestä; katastrofi oli vääjäämätön.
Edellä mainituista eroavista näkemyksistä huolimatta koen Perussuomalaisten edustavan arvojani kokonaisuutena parhaiten, sillä olen huomattavasti useammassa asiassa puolueen kanssa samaa kuin eri mieltä. EU:n vastustajana, kristillisiä perusarvoja kunnioittavana ja ruotsin kielen ylikorostettua valtaa Suomessa paheksuvana eivät muut puolueet täyttäisi ehtojani puoliksikaan. En voi kuitenkaan väittää, ettenkö jakaisi Vihreidenkin kanssa samoja arvoja, kuten eläinten oikeudet ja huoli mahdollisesta ilmaston lämpenemisestä. Vasemmistoa kohtaan olen kyllä solidaarinen sosiaalipolitiikan kysymyksissä ja yltiöoikeistolaiselle ahneudelle tarvitaan vastapainoa vasemmistopuolueista jatkossakin. Henkilökohtainen poliittinen värini on pohjaltaan perussuomalainen - minkä värinen se sitten onkaan - ja perusvärin päältä löytyy yksittäisissä kysymyksissä erivärisiä paloja kuten tilkkutäkissä. Ovat henkilökohtaiset mielipiteet millaisia tahansa, kannattaa ne muodostaa itse ja perustella ne ainakin itselleen. Sen sijaan, että sanoisin olevani puolueen kanssa samaa mieltä, on hienompi todeta puolueen olevan samaa mieltä kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti