Suomalaisesen vihapuheesta käytävän vihantäyteisen keskustelun hieman laannuttua saimme kuulla kuinka Lontoossa puhkesi raivokas mellakointi. Etniseen vähemmistöön - ainakin vielä toistaiseksi - kuulunut huumekauppias joutui poliisin kanssa kahnaukseen ja menetti henkensä. Etnisten mafioiden, rikollisjengien, päihteiden ja työttömyyden kyllästämillä alueilla tämähän oli silkka sodanjulistus. Housunpersaukset kynnystä ryystäen katugangstat lähtivät sotaan rasistifasistipoliisia vastaan. Kaikki oli niin selkeän mustavalkoista. Suur-Lontoon laitamilla ajateltiin, että huumeita lapsille jakava diileri oli niin kunniallinen työtätekevä yhteisön jäsen, että tämän ihmisoikeuksia puolustaessa oli oikein polttaa muutama lähiö ja ryöstää itselle taulutelevisio. Paha yhteiskunta ei ollut ymmärtänyt parastaan ja ostanut kaikille katugangstoille avoautoa, ranteenpaksuisia kultakäätyjä ja tarjonnut kyytiin muutamaa takapuoltaan toisten suihin työntävää tanssityttöä. Nyt oli aika ottaa se, mikä meille kuului.
Jyrki Kataisen ja monen muun olisi syytä oppia Lontoosta ainakin seuraava asia: sen sijaan, että maahamme tuodaan "huutavaa työvoimapulaa" paikkaamaan sekä ilmeisen köyhää ja ankeaa suomalaista kulttuuria itseisarvoisesti rikastuttamaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa - kyllä tämä oli Jyken arvio Suomen teoreettisesta tarpeesta [ http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s ] - olisi ehkä syytä hankkia ensisijaisesti työntekijöitä, olivatpa he sitten maahanmuuttajia tai kantaväestöä. Iso-Britannian esimerkki kertoo karua kieltä siitä, miten jotkut aikanaan maahan saapuneet etniset vähemmistöt eivät sopeudu uuteen kotimaahansa edes useamman sukupolven jälkeen. Kun vuosikymmeniä sitten nykyisten sukupolvien isovanhemmat muuttivat Englantiin, heillä oli paikkansa työn kautta. Teollisuustyöpaikkojen paon alettua Euroopasta orjatyömaihin jälkipolvet ovat jääneet ilman töitä ja kroonistuneet tukien varassa elämiseen. Tietenkin kaikissa kansallisuuksissa on yksilöitä, jotka ovat riittävän innovatiivisia ja ahkeria, jotta he nousevat kurjuudestakin, mutta kaikki eivät siihen pysty, eivätkä ole välttämättä halukkaitakaan tekemään itse mitään sen eteen. Matalienkin sosiaalitukien kanssa eläminen huumekaupasta saaduilla verottomilla tienesteillä höystettynä on monesta houkuttelevampaa kuin aamusta iltaan mäkkärimyyjänä tai siivoojana työskentely. Ja juuri näissä luokkayhteiskuntaan rakastuneiden brittien halveksumissa "paskaduuneissa" olisi kuitenkin toimivampi avain yhteiskunnasta paikan löytämiseen kuin poliisin kanssa tappelu ja huumekauppa. Laiskuus ja työttömyysmalli, joka on jatkunut jo muutaman sukupolven ajan, on lapsesta pitäen opittua, joten on vaikea vaihtaa päivittäistä hengailuaikaa kavereiden kanssa aamulla töihin menemiseen, kun työstä saa vain vaatimatonta palkkaa.
Thatcherin tuhoaman sosiaalipolitiikan raunioilla ja markkinavoimien ehdoilla rakennetussa yhteiskunnassa ei varmasti ole helppo tulla toimeen, jos ei ole perittyä sosiaalista asemaa, rahaa maksaa yliopistomaksuja ja sitä kautta korkeakoulutusta. Iso-Britannia on siirtomaavallan jälkeisenä aikana kantanut viime vuosiin asti jonkinlaista kollektiivista omantunnon taakkaa harrastamastaan siirtomaapolitiikasta, jossa luonnonvaroista saadut rikkaudet pumpattiin valkoisen eliitin taskuihin. Britit ovat todellakin kiitollisuudenvelassa entisiä siirtomaitansa ja niistä tulleita siirtolaisia kohtaan; nyt on maksun aika pitkistä sirkushuveista. Suomen olisi maahanmuuttopolitiikkaa pohtiessaan hyvä muistaa, että moraalinen velvoitteemme humanitaaristen maahanmuuttajien ja siirtotyövoiman vastaanottamiseen ei ole samanlainen kuin monella suuremmalla Euroopan maalla. Suomi ei ole riistänyt rikkauksia Afrikan tai Aasian maista, vaan päinvastoin tehnyt pitkäjänteistä avustustyötä esimerkiksi Tansaniassa ja Namibiassa. Kun ulkomailta esitetään Suomelle vaatimuksia korottaa pakolaiskiintiöitä tai humanitaarisin perustein vastaanotettavien määrää, olisi hyvä kysyä, miksi Etelä-Korea tai Japani varakkaina maina ei vastaanota juuri yhtään edellä mainittuja ryhmiä, eikä kukaan tunnu edes sitä vaativan?
Mellakoiden alettua brittimediassa juoksutettiin epäilyttävän ylikorostuneesti esiin monikulttuurisuusasiantuntijoita ja psykologeja, jotka vakuuttelivat, että tässä ei ole kysymys mistään etnisestä ryhmästä tai uskonnosta, vaan syrjäytyneiden nuorten epätoivosta ja vieraantumisen tunteesta. Voi pyhä yksinkertaisuus! Eikö syrjäytyminen ole tulosta erilaisista tekijöistä kuten köyhyydestä, päihdeongelmista, vähemmistöasemasta ja kulttuurillisten sekä uskonnollisten traditioiden erilaisuudesta ja siitä seuraavasta segregaatiosta? Kyllä nimenomaan syrjäytymisen taustalla etninen ja kulttuurillinen tausta vaikuttavat eräinä altistavina osatekijöinä, joten on kummallista, että nämä asiat halutaan erottaa täysin mellakoinnin syistä. Etninen vähemmistöasema ei yksin tarkoita sitä, että yksilö lähtee mellakoimaan, mutta jos henkilö on syrjäytynyt vähemmistöaseman aiheuttamasta sopeutumattomuudesta, mellakointiin on matalampi kynnys. Tällöin mellakoinnin syyhyn vaikuttavina tekijöinä ovat muiden joukossa etnisyys ja jopa uskonto. Monikulttuurisuususko toimii kuin mies, joka rakentaa auton omin käsin, ja kun auto ei toimi, mies väittää toimimattomuuden johtuvan kaikesta muusta kuin siitä, että auto olisi rakennettu väärin.
Jos etniset vähemmistöt olisivat mellakointeihin ja lähiöiden palamiseen vain sattumalta liittyvä tekijä, niin miksi mellakoinnit ja tulipalot sekä virkavallan kivittämiset tapahtuvat yleensä Malmön Rosengårdissa, Kööpenhaminan Nørrebrossa tai Clichy-sous-Bois´ssa Pariisin itäosissa, joissa erityisesti muslimimaista tulevien maahanmuuttajien määrä on valtava?
Palavien lähiöiden haaste on vaikeasti ratkaistava. Maat, jotka ovat vastaanottaneet miljoonia maahanmuuttajia ovat velvollisia tulemaan toimeen näiden kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun kansallisuus on myönnetty. Halpaa ja helppoa ratkaisua slummien normalisoimiseksi ei ole, joten ihmettelenkin, että mistä Euroopan konkurssikypsät valtiot löytävät rahat näiden ihmisten motivoimiseksi tuottaviksi yksilöiksi. Meillä Suomessa valtavirtapolitiikka Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja lukuunottamatta haluaa tännekin ensin paljon maahanmuuttajia slummiutumaan - mitä tapahtuu jo paraikaa - ja sitten aletaan miettiä, miten ongelmasta selvitään. Täällä ollaan tekemässä kaikki ne samat virheet, mitkä maahanmuutossa pidemmällä olleissa maissa kuten Ruotsissa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa on jo aikanaan tehty, mutta silti täällä kuvitellaan, ettei tilanne mene samanlaiseksi kuin esimerkiksi Malmössä. Tämän kuvitelman tueksi ei esitetä mitään konkreettista suunnitelmaa tai näyttöä, miksi slummeja ei juuri täällä Suomessa muodostu. Suomalaisista poliitikoista tuntuu olevan jotenkin alemmuuskompleksisen nöyryyttävää, jos Suomi säilyisi maahanmuuton ongelmista vapaana alueena Euroopassa. Pitäähän meillekin hommata ongelmia, koska muuallakin on. Ihan vaikka solidaarisuudesta. Ja sitten kun ongelma on täällä, sitä ei voi enää ratkaista kuin massiivisilla, jopa kymmeniä prosentteja valtion budjetista syövillä lähiöprojekteilla ja sopeuttamisohjelmilla. Välillä Tukholman Rinkebytä esitellään tämänhetkisenä esimerkkinä maahanmuuttajalähiöstä, joka on saatu viihtyisäksi, mutta kukaan ei vahingossakaan mainitse sitä, kuinka paljon rahaa sen kunnostaminen ja ilmeen muuttaminen on syönyt. Halpaa se tuskin on ollut, eikä rahantarve mihinkään ole loppunut, vaan tuo lähiö tulee vaatimaan sitä erityisesti jatkossakin. Kuulostaa ehkäpä kornilta, mutta länsimaat pääsisivät halvemmalla, jos ne tarjoaisivat maahanpyrkivälle luku- ja kirjoitustaidottomalle elintasoperusteiselle turvapaikanhakijalle vaikkapa 10000 euroa käteen rahaa, jotta nämä kääntyisivät rajalla, kuin että ottavat nämä vastaan. Oleskeluluvan saanut kun maksaa sitten yhteiskunnalle kymmeniätuhansia euroja, usein vuosikausien ajan.
Yksilön turvallisuus ja oikeus elämään tulee toki turvapaikka myönnettäessä varmistettua, mutta turvataanko sillä kantaväestön turvallisuus pitkällä aikavälillä, jos turvapaikanhakija syyllistyy ryöstöihin tai raiskauksiin - mihin Suomessakin ovat jotkut tarkemmin määrittelemättömät ryhmät syyllistyneet - ja slummiutuu vaarantaen yhteiskuntarauhan? Lopuksi mieleen jääkin ihmetys länsimaiden poliitikkojen ajatusmaailmasta, jonka mukaan tuntuu olevan kiellettyä, että jossain päin maapalloa saisi olla yhteiskunnallisista levottomuuksista vapaita tai ympäristöltään saastuttamattomia alueita. Tämä ajattelu tiivistyy jotenkin näin: jos yhdessä paidassa on kakkaa, tahritaan kaikki muutkin paidat, niin kaikki on hyvin.
Jyrki Kataisen ja monen muun olisi syytä oppia Lontoosta ainakin seuraava asia: sen sijaan, että maahamme tuodaan "huutavaa työvoimapulaa" paikkaamaan sekä ilmeisen köyhää ja ankeaa suomalaista kulttuuria itseisarvoisesti rikastuttamaan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa - kyllä tämä oli Jyken arvio Suomen teoreettisesta tarpeesta [ http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s ] - olisi ehkä syytä hankkia ensisijaisesti työntekijöitä, olivatpa he sitten maahanmuuttajia tai kantaväestöä. Iso-Britannian esimerkki kertoo karua kieltä siitä, miten jotkut aikanaan maahan saapuneet etniset vähemmistöt eivät sopeudu uuteen kotimaahansa edes useamman sukupolven jälkeen. Kun vuosikymmeniä sitten nykyisten sukupolvien isovanhemmat muuttivat Englantiin, heillä oli paikkansa työn kautta. Teollisuustyöpaikkojen paon alettua Euroopasta orjatyömaihin jälkipolvet ovat jääneet ilman töitä ja kroonistuneet tukien varassa elämiseen. Tietenkin kaikissa kansallisuuksissa on yksilöitä, jotka ovat riittävän innovatiivisia ja ahkeria, jotta he nousevat kurjuudestakin, mutta kaikki eivät siihen pysty, eivätkä ole välttämättä halukkaitakaan tekemään itse mitään sen eteen. Matalienkin sosiaalitukien kanssa eläminen huumekaupasta saaduilla verottomilla tienesteillä höystettynä on monesta houkuttelevampaa kuin aamusta iltaan mäkkärimyyjänä tai siivoojana työskentely. Ja juuri näissä luokkayhteiskuntaan rakastuneiden brittien halveksumissa "paskaduuneissa" olisi kuitenkin toimivampi avain yhteiskunnasta paikan löytämiseen kuin poliisin kanssa tappelu ja huumekauppa. Laiskuus ja työttömyysmalli, joka on jatkunut jo muutaman sukupolven ajan, on lapsesta pitäen opittua, joten on vaikea vaihtaa päivittäistä hengailuaikaa kavereiden kanssa aamulla töihin menemiseen, kun työstä saa vain vaatimatonta palkkaa.
Thatcherin tuhoaman sosiaalipolitiikan raunioilla ja markkinavoimien ehdoilla rakennetussa yhteiskunnassa ei varmasti ole helppo tulla toimeen, jos ei ole perittyä sosiaalista asemaa, rahaa maksaa yliopistomaksuja ja sitä kautta korkeakoulutusta. Iso-Britannia on siirtomaavallan jälkeisenä aikana kantanut viime vuosiin asti jonkinlaista kollektiivista omantunnon taakkaa harrastamastaan siirtomaapolitiikasta, jossa luonnonvaroista saadut rikkaudet pumpattiin valkoisen eliitin taskuihin. Britit ovat todellakin kiitollisuudenvelassa entisiä siirtomaitansa ja niistä tulleita siirtolaisia kohtaan; nyt on maksun aika pitkistä sirkushuveista. Suomen olisi maahanmuuttopolitiikkaa pohtiessaan hyvä muistaa, että moraalinen velvoitteemme humanitaaristen maahanmuuttajien ja siirtotyövoiman vastaanottamiseen ei ole samanlainen kuin monella suuremmalla Euroopan maalla. Suomi ei ole riistänyt rikkauksia Afrikan tai Aasian maista, vaan päinvastoin tehnyt pitkäjänteistä avustustyötä esimerkiksi Tansaniassa ja Namibiassa. Kun ulkomailta esitetään Suomelle vaatimuksia korottaa pakolaiskiintiöitä tai humanitaarisin perustein vastaanotettavien määrää, olisi hyvä kysyä, miksi Etelä-Korea tai Japani varakkaina maina ei vastaanota juuri yhtään edellä mainittuja ryhmiä, eikä kukaan tunnu edes sitä vaativan?
Mellakoiden alettua brittimediassa juoksutettiin epäilyttävän ylikorostuneesti esiin monikulttuurisuusasiantuntijoita ja psykologeja, jotka vakuuttelivat, että tässä ei ole kysymys mistään etnisestä ryhmästä tai uskonnosta, vaan syrjäytyneiden nuorten epätoivosta ja vieraantumisen tunteesta. Voi pyhä yksinkertaisuus! Eikö syrjäytyminen ole tulosta erilaisista tekijöistä kuten köyhyydestä, päihdeongelmista, vähemmistöasemasta ja kulttuurillisten sekä uskonnollisten traditioiden erilaisuudesta ja siitä seuraavasta segregaatiosta? Kyllä nimenomaan syrjäytymisen taustalla etninen ja kulttuurillinen tausta vaikuttavat eräinä altistavina osatekijöinä, joten on kummallista, että nämä asiat halutaan erottaa täysin mellakoinnin syistä. Etninen vähemmistöasema ei yksin tarkoita sitä, että yksilö lähtee mellakoimaan, mutta jos henkilö on syrjäytynyt vähemmistöaseman aiheuttamasta sopeutumattomuudesta, mellakointiin on matalampi kynnys. Tällöin mellakoinnin syyhyn vaikuttavina tekijöinä ovat muiden joukossa etnisyys ja jopa uskonto. Monikulttuurisuususko toimii kuin mies, joka rakentaa auton omin käsin, ja kun auto ei toimi, mies väittää toimimattomuuden johtuvan kaikesta muusta kuin siitä, että auto olisi rakennettu väärin.
Jos etniset vähemmistöt olisivat mellakointeihin ja lähiöiden palamiseen vain sattumalta liittyvä tekijä, niin miksi mellakoinnit ja tulipalot sekä virkavallan kivittämiset tapahtuvat yleensä Malmön Rosengårdissa, Kööpenhaminan Nørrebrossa tai Clichy-sous-Bois´ssa Pariisin itäosissa, joissa erityisesti muslimimaista tulevien maahanmuuttajien määrä on valtava?
Palavien lähiöiden haaste on vaikeasti ratkaistava. Maat, jotka ovat vastaanottaneet miljoonia maahanmuuttajia ovat velvollisia tulemaan toimeen näiden kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun kansallisuus on myönnetty. Halpaa ja helppoa ratkaisua slummien normalisoimiseksi ei ole, joten ihmettelenkin, että mistä Euroopan konkurssikypsät valtiot löytävät rahat näiden ihmisten motivoimiseksi tuottaviksi yksilöiksi. Meillä Suomessa valtavirtapolitiikka Perussuomalaisia ja Kristillisdemokraatteja lukuunottamatta haluaa tännekin ensin paljon maahanmuuttajia slummiutumaan - mitä tapahtuu jo paraikaa - ja sitten aletaan miettiä, miten ongelmasta selvitään. Täällä ollaan tekemässä kaikki ne samat virheet, mitkä maahanmuutossa pidemmällä olleissa maissa kuten Ruotsissa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa on jo aikanaan tehty, mutta silti täällä kuvitellaan, ettei tilanne mene samanlaiseksi kuin esimerkiksi Malmössä. Tämän kuvitelman tueksi ei esitetä mitään konkreettista suunnitelmaa tai näyttöä, miksi slummeja ei juuri täällä Suomessa muodostu. Suomalaisista poliitikoista tuntuu olevan jotenkin alemmuuskompleksisen nöyryyttävää, jos Suomi säilyisi maahanmuuton ongelmista vapaana alueena Euroopassa. Pitäähän meillekin hommata ongelmia, koska muuallakin on. Ihan vaikka solidaarisuudesta. Ja sitten kun ongelma on täällä, sitä ei voi enää ratkaista kuin massiivisilla, jopa kymmeniä prosentteja valtion budjetista syövillä lähiöprojekteilla ja sopeuttamisohjelmilla. Välillä Tukholman Rinkebytä esitellään tämänhetkisenä esimerkkinä maahanmuuttajalähiöstä, joka on saatu viihtyisäksi, mutta kukaan ei vahingossakaan mainitse sitä, kuinka paljon rahaa sen kunnostaminen ja ilmeen muuttaminen on syönyt. Halpaa se tuskin on ollut, eikä rahantarve mihinkään ole loppunut, vaan tuo lähiö tulee vaatimaan sitä erityisesti jatkossakin. Kuulostaa ehkäpä kornilta, mutta länsimaat pääsisivät halvemmalla, jos ne tarjoaisivat maahanpyrkivälle luku- ja kirjoitustaidottomalle elintasoperusteiselle turvapaikanhakijalle vaikkapa 10000 euroa käteen rahaa, jotta nämä kääntyisivät rajalla, kuin että ottavat nämä vastaan. Oleskeluluvan saanut kun maksaa sitten yhteiskunnalle kymmeniätuhansia euroja, usein vuosikausien ajan.
Yksilön turvallisuus ja oikeus elämään tulee toki turvapaikka myönnettäessä varmistettua, mutta turvataanko sillä kantaväestön turvallisuus pitkällä aikavälillä, jos turvapaikanhakija syyllistyy ryöstöihin tai raiskauksiin - mihin Suomessakin ovat jotkut tarkemmin määrittelemättömät ryhmät syyllistyneet - ja slummiutuu vaarantaen yhteiskuntarauhan? Lopuksi mieleen jääkin ihmetys länsimaiden poliitikkojen ajatusmaailmasta, jonka mukaan tuntuu olevan kiellettyä, että jossain päin maapalloa saisi olla yhteiskunnallisista levottomuuksista vapaita tai ympäristöltään saastuttamattomia alueita. Tämä ajattelu tiivistyy jotenkin näin: jos yhdessä paidassa on kakkaa, tahritaan kaikki muutkin paidat, niin kaikki on hyvin.
